Olen ihmetellyt miksi narsistista on niin vaikea päästä eroon täysin. Miksi haaveilen, että toinen muuttuisi siksi mikä hän oli silloin kun tapasimme. Missä on se ihana mies johonka tutustuin jonka kanssa haaveilin loppuelämästä. Hänen sanojensa mukaan halusi olla minulle aina luotettava. Sitten yllättäen kaikki alkoi muuttumaan. Ensi tuli joulu ja jo siinä jäin ihmettelemään itse ostin hänelle lahjan hän ei. Syntymäpäivinä samoin minä ostin hänelle hän ei minulle mitään. Miksei oli se että osti itselleen minuun ei rahat riittäneet. En ollut niitä ansainnut hänen mielestään. En vaikka hoidin kodin, laskut ja kaiken yksin.
Hänen piti olla sellainen, että auttoi ruuanlaitossa ja loppujenlopuksi ei kertaakaan laittanut ruokaa. Ei vaikka kuinka pyysin samoin oli siivoamisen laita. Koti piti olla siivottuna hän ei sitä koskaan tehnyt. Sitten vielä häntä piti kehua ja sitä piti muistaa tehdä usein. Jos en tehnyt hän kertoi kuinka toiset ihmiset häntä kehuivat kuinka hyvä hän olikaan ja kaikkien ystävä. Niin kiltti niin taitava ja minä en osannut sitä arvostaa. Hiljalleen hän alkoi käyttää väkivaltaa minua kohtaan. Luulin,että olin sen ansainnut sillä enhän ollut muistanut ihan joka päivä kehua kuinka hyvä hän kaikessa olikaan, En ollut se mitä hän minusta halusi olin kaikessa niin huono ja hän hyvä.
Siis mistä ne kehut olisi pitänyt ottaa. Eihän toinen tehnyt yhtään mitään muuta kuin satutti ja vei itsetuntoni täysin. Ne viimeisetkin ystäväni hävisivät ja sukulaiset jotka olivat hänestä varoitelleet eivät halunneet pitää yhteyttä. Toisin jälkikäteen kukaan ei kertonut, että näkivät miehen luonteen jo alkuvaiheessa. Ei varoittelua ei mitään.
Hänelle oli hyvin tärkeätä saada minut mustasukkaiseksi ja käytti siinä mitä keinoja vain. Toisten naisten ihailuja silmieni edessä. Sain huomata, että kun hän tarvitsi jotain minä tosiaankin olin vain silloin hänelle rakas. Muuten olin ilmaa ja ihan kuin minua ei olisi ollut olemassakaan vaikka yhdessä olimme.
Kun itkin niin sekin oli kiellettyä hän ei kestänyt toisen itkua.Kun pyysin huonoina hetkinä halamaan niin sitä hän ei osannut. Koskaan en nähnyt hänen itkevän ei edes siinä kun tiemme lopulta erosivat. Itse itkin sillä rakkauteni ei lopu ei mihinkään hän vain lähti kun ei tarvinnut minua enään. Jälkikäteen kehui kuinka hyvin hänellä menekään ilman minua..
Mitenkä hänestä pääsekään eroon. Näen unta vain hänestä, päivisin itken ja ajattelen oliko vika minussa. Olisinko voinut muuttaa hänet jos olisin kehunut häntä enemmän.
Näistä artikkeleista olen jotakin lohtua saanut. Eli ymmärrän, että kaikki kestää, jotta olen taas oma itseni.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/tunnista-narsisti/
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/nain-jatat-narsistin/
Ero narsistista
31
2691
Vastaukset
- toinen uhri
Otan osaa, tuo kaikki oli niin tuttua paitsi nuo siivoushommat, koska emme asuneet yhdessä. Olen vähän aikaa sitten eronnut narsistisesta miesystävästäni. Hänellä oli lisäksi, ainakin loppuaikana "säätöjä" muiden naisten kanssa. En tiedä edes kuinka kauan ja kuinka monta niitä todellisuudessa oli. Olin loppuaikoina tässä suhteessa kuin "elävä ruumis", itsetuntoni oli täysin mennyt, koskaan en tehnyt mitään oikein, yritin äärirajoille asti miellyttää häntä ja toivoin muutosta parempaan, sitä ei koskaan tullut. Hän oli hyvin välinpitämätön, etäinen ja kylmä. minua kohtaan. Ero oli vaikea paikka minulle, hän jätti minut kuin tikun paskaan. Oli kuulemma löytänyt uuden ja rakastunut. En ensin halunnut uskoa asiaa todeksi ja ruikutin pitkään häntä takaisin. Lopetin viimein yhteydenpidon häneen ja voin sanoa, että alkuun se oli todella vaikeaa. Erosta toipuminen vie pitkään varaudu siihen. Itse jouduin turvautumaan lääkkeisiin niin rikki olin, pikkuhiljaa olen alkanut saamaan elämääni takaisin. Et olisi voinut muuttaa häntä, hän ei muutu. Älä välitä hänen kehumisistaan siitä kuinka hyvin hänellä menee. Yritä olla ottamatta häneen mitään yhteyttä, parempi on kun et ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Voimia sinulle.
- kolmas urhi
Kirjoitit minun elämästäni, täysin sama kuvio. Jälkeenpäin ihmettelen, mistä ihmeestä juuri minun kohdalleni sattuikin tuollainen paskakasa, kun todellisia narsisteja on vain loppusillaan hyvin pieni prosentti ihmisistä......lottovoitto ei satu kohdalle.......;-).
- ap
Kiitos todella paljon. Kyllä tässä saanut ihmetellä juuri tuota että mitenkä toinen voi jättää noin vain tuntematta yhtään mitään. Itsetunto minullakin ihan alhaalla, Ihan kuin minua ei olisi olemassakaan niin paljon hän sai muutettua elämäni ja ihan kuin sanoit on kuin olisin "elävä ruumis". Ei voinut olla suhteessa oma itsensä piti olla joku toinen hänen mieltymyksensä mukainen. Voimia myös sinulle ja kaikille!
- muksailijat.
Narsismin yksi perusjalka on säälismi,voin kuvitella että narsistin heikentämä ihminen sortuu kun narsisti rypee tarkoituksellaan säälimissään että saisi taas kaiken periksi.
- maljojen_prinsessa
"Olen ihmetellyt miksi narsistista on niin vaikea päästä eroon täysin."
Tuo on mielestäni hyvä kysymys. Sitä kannattaa pohtia itsensä kanssa.
Esim, mikä siinä on, etten pääse eroon irti tuosta ihmisestä?
Olenko minä "kiinni" tuossa ihmisessä?
Mikähän siinä on, että olen kiinni tuossa ihmisessä?
Mihin minä tarvitsen häntä?
Miten voisin päästä irti? Miten uskaltaisin päästää irti ihmisestä, jonka kanssa en voi hyvin?- metall-leidi
Heitit hyviä kysymyksiä! Silloin kun minä olin kiinni narsistissa en esittänyt mitään kysymyksiä vaikka ystävyyssuhteemme oli absurdi.
En ollut edes parisuhteessa vaan jotenkin roikuin ex-ystävättäressä kiinni, mulla on ollut luvattoman huono itsetunto ja olen täynnä alemmuuskomplekseja.
Muutamat yksinkertaiset kysymykset joita en kysynyt itseltäni.
Nyt meidän välirikosta on kolme vuotta aikaa ja kolme vuotta olen ollut kuin räjähtämistä vailla oleva höyrykattila.
olen tällekin palstalle kirjoitellut loukkaantumisen tunteistani ja päinvastaisista väitteistä huolimatta olen ollut sitä mieltä, että mun on pitänyt märehtiä kaikki ne niellyt loukkaukset läpi ennenkuin pääsen irti.
Nyt vuosien peräsät alkaa helpottaa ja noi kysymykset olen esittänyt itseleni jälkijunassa ajatellen, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. - lynett
Samaa mieltä, eli kääntää kysymykset toisin päin...
"Miksi hän ei jätä minua rauhaan ? "
= Miksi en lopeta tätä ?
"Miksi hän pitää koukussa ? "
= Mihin minussa sellainen koukku kiinnittyy ?
"Miksi en pääse hänestä eroon ? "
= MIksi kaipaan ihmistä jonka koen tuhoavani minut, rakkaudesta ei voi olla kyse.
Jne jne....
Jne jne....
Tämä on ainoa keino päästä irti, sen sijaan että odottaa muiden muuttuvan. - ap
lynett kirjoitti:
Samaa mieltä, eli kääntää kysymykset toisin päin...
"Miksi hän ei jätä minua rauhaan ? "
= Miksi en lopeta tätä ?
"Miksi hän pitää koukussa ? "
= Mihin minussa sellainen koukku kiinnittyy ?
"Miksi en pääse hänestä eroon ? "
= MIksi kaipaan ihmistä jonka koen tuhoavani minut, rakkaudesta ei voi olla kyse.
Jne jne....
Jne jne....
Tämä on ainoa keino päästä irti, sen sijaan että odottaa muiden muuttuvan.Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi
ja pohdin näitä asioita ja kaikkiin en löydä vastausta
Siis miksi olen vielä hänen pauloissaan?
Mitenkä hän vielä voi vetää minua narusta?
Miksi en voi olla vastaamatta puhelimeen kun hän soittaa?
Miksi hän soittaa minulle jos hänellä on toinen?
Mutta onko tämä jo ensimmäinen toipumisvaihe kun olen jo uskaltanut sanoa omia mielipiteitäni hänelle? - metall-leidi
lynett kirjoitti:
Samaa mieltä, eli kääntää kysymykset toisin päin...
"Miksi hän ei jätä minua rauhaan ? "
= Miksi en lopeta tätä ?
"Miksi hän pitää koukussa ? "
= Mihin minussa sellainen koukku kiinnittyy ?
"Miksi en pääse hänestä eroon ? "
= MIksi kaipaan ihmistä jonka koen tuhoavani minut, rakkaudesta ei voi olla kyse.
Jne jne....
Jne jne....
Tämä on ainoa keino päästä irti, sen sijaan että odottaa muiden muuttuvan.Hyvä! Nyt tuli näkemystä! Kysymykset pitää esittää itselleen realistisesti ja omalähtöisesti.
Tulee näkemystä ja tuulettumista siihen itsesäälissä rypemiseen.
Päivänselväähän se on, että muutos pitää lähteä itsestään. tuli sellainen tunne, että väittää jotakin laskelmaa virheettömäksi ja kuitenkin siinä on selvä virhe ja itse ei sitä virhettä näe, mutta ulkopuolinen pystyy ensisilmäyksellä virheen osoittamaan.
Olen kolme vuotta pyörinyt höyrykattilassa ja hyvä kun sitä kattilaa ravistellaan niin vahvistun ja toivon, että pääsen irti ex-ystävättärestäni enkä toivon mukaan päästä häntä enää elämääni.
- irtikö?
Irtipääsemisessä ja irti päästämisessä on kyse täysin omasta itsestä. Elämä narsistin kanssa on h...vettiä, mutta on vain hyväksyttävä se pelko, mikä meillä jokaisella varmasti on, hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen pelko. Tyhjä paikka, joka narsisti jälkeen jää, on todella tyhjä, koska se on kuin huumevieroitus, koskaan ei enää tule sitä kokemusta, jolla narsisti alussa koukutti toisen itselleen.
Itselleni esim. De Mellon Havahtuminen on ollut teos, joka on avannut silmät ja antanut näkökulmaa pelkoni voittamiseen.
Ote kirjasta Havahtuminen "Joka kerta kun kiellätte itseltänne jotakin, takerrutte siihen kiinni ikiajoiksi. Kun taistelette jotakin vastaan, sidotte itsenne siihen ikiajoiksi. Niin kauan kuin taistelette, annatte sille lisää voimaa". Ja mitä rakastaminen tarkoittaa, se tarkoittaa sitä, että näkee henkilöt ja tilanteet sellaisina kuin ne todella ovat, eikä sellaisina kuin kuvittelee niiden olevan. - toinen uhri
Kuudes vaistoni sanoo, että hän jossain vaiheessa tulee ottamaan minuun vielä yhteyttä uudesta suhteestaan huolimatta (exän kanssa soiteltiin minunkin aikanani, olivat ns. hyviä kavereita eron jälkeen, meistä ei sellaisia tule, sen olen päättänyt). Kuten sanoin, en aio itse ottaa enää mitään yhteyttä häneen millään tavalla. Häntä ei minulle enää ole. Monet kuitenkin sanovat, että saattaa käydä niinpäin, että narsisti alkaa pommittamaan itse jonkin ajan kuluttua. Miten siitä pommittamisesta pääsee parhaiten, nopeimmin ja kivuttomammin eroon lopullisesti. Jos ei vastaa mitään niin onko se helpompi keino (todennäköisesti pommittaminen jatkuu pidemmän aikaa ja käy raskaammaksi?) kuin esim. se, että vilpittömästi toivottaa onnea narsistin uudelle alkaneelle parisuhteelle (olisiko nopein tapa päästä lopullisesti eroon?) . En tietenkään toivo näitä yhteydenottoja hänen puoleltaan ollenkaan, koska olen todella onnellinen siitä, että olen päässyt hänestä eroon. Olen jo vähän tasapainoisempi ja toipumiseni on alkanut. Mielipiteitä.
- siinäpä se
Estä se pommittelu tai haluat että pommittelee äläkä pelaile vaan vaihda numero
- 18+11
Siis jotenkin itse olen miettinyt miksi ex-narsku mies haluaa koko ajan kuitenkin olla kaiken jälkeen ystävä mitä on tehnyt. No välillä mietin hänen lähtettyään,että yritän ajatella häntä ystävänä, mutta kyllä se tuntuu olevan täysin mahdotonta.Ystävyyden kautta pystyy myös satuttamaan ja avamaan niitä asioita joita yrittää unohtaa. Olisi siis suhteen lopussa paljon helpompaa vain jättää toinen kokonaan ei ajatella yhteydenottoa hänen puoleltaan. Sillä silloinhan voi joutua taas uudelleen häneen kiinni.Niin minulle meinasi käydä, mutta onneksi olin jo niin vahva että lyhyeen jäi herran narujenvetäminen. Puhetaidothan narskulla niin hyvät, että helposti taas vetää narusta puoleensa. Ja yhteydenotto tulee silloin kun narskulla menee huonosti ja varsinkin kun hänet on jätetty.
- Alicia'
Oman exäni käytös on ollut kyllä niin luettavissa näistä muiden kokemuksista ettei hänen yhteydenottonsa kaikista "et kuule musta enää ikinä" -uhkauksista huolimatta tullut yllätyksenä. Kuukausi on kulunut erostamme (mies siis palasi entisensä luo), ja pisin aika mitä hän on ollut hiljaa on viisi päivää.
Taustalla hän vahtii tekemisiäni jatkuvasti tuttujemme kautta. Vähänkin liikaa juttelua suhteestamme jonkun kanssa, epämääräinen kirjoitukseni Facebookissa (jonka veljensä raportoi exälleni), ja taas on aihetta soittaa minulle. Eilen viimeksi, vaati että olisin ostanut hänelle puheaikaa!! Suuttui sitten kun nauroin vaan. Siihen veti sitten heti "valttinsa", uhkauksen taas etten kuule hänestä enää, kun luulee sen olevan se pahin asia millä minua satuttaa.
Kaveruudesta hänkin jauhaa joka kerta (kunhan ensin haukkuu), haluaa pitää varapaikan voimassa jos uusvanha suhteensa kariutuu. Itse en hänestä kaipaa yhtään mitään.
Neuvo jonka täältä sain; pidä matalaa profiilia, älä ota yhteyttä, älä provosoi, tuntuu jonkin verran toimivan, hankaluutena vain tämä yhteinen ystäväpiirimme kun en jaksa kokonaan kotiinkaan hautautua. Täytyy vaan toivoa että aika tulisi tässäkin apuun, tosin eipä sillä tunnu narsistille olevan merkitystä. Tai jos aloittaisin jo nyt uuden suhteen? Onko se hiljentänyt roikkuvia tyyppejä? - toinen uhri
Tätä minäkin pelkään (en mistään hinnasta suostuisi edes olemaan kaveri, koska en kaipaa hänestä yhtään mitään). Sitä paitsi hän ei tee kaveruudellani kanssani yhtään mitään. Pidän matalaa profiilia ja aion pitääkkin enkä ota yhteyttä. Tarkoitan siis sitä mahdollista yhteydenottoa hänen puoleltaan, että jos "esitän" pakon sanelemana ne vilpittömät onnentoivotukset ja hyvät jatkot, niin kai pässikin sen ymmärtää, että se oli minunkin puoleltani siinä. En missään tapauksessa halua mahdollisen pommittamisen jatkuvan missään muodossa. Jäisiköhän sille siitä hyvä mieli ja sellainen käsitys, että olipa tämä reilu peli ja erosimme ystävinä (saisi luullakkin niin, jospa näin saisi lopullisen rauhan).
- siinähän siinä
Haluat eroon joten hanki eroon äläkä leiki pelejä toivottelemalla jatkoja. Pässi on se joka antaa leikin jatkua valittaen siitä. ootte outoja kaikella logiikalla.
- koti ei ollut siellä
Olen kolme vuotta sitten eronnut narsisti miehestä.
Tarinasi oli hyvin tuttua ja sai kyyneeleet silmiini.
Olen hoitanut itseäni juttelemalla ammatti-ihmisen luona. Erosta on pitkä aika mutta silti tuo mies saa ihoni vieläkin kananlihalle. Tuntuu uhkaukselta kun hän soittaa ja sanoo ettei kukaan koskaan ole tuntenut minua niin hyvin kuin hän!!!
Niin paljon alistamista, väheksymistä, suoranaista hylkäämistä ja lopulta pahoinpitelyä mahtui yhteisiin vuosiimme.
Tuntuu etten pääse niistä eroon. Minuun on jäänyt ikuinen sisäinen vamma joka nousee aina silloin tällöin pintaan ja pilaa vieläkin elämääni.
Voin kuitenkin sanoa nyt olevani onnellinen ja sain lapseni turvaan.
Ole onnellinen, että pääsit eroon. Yleensä narsistista ei pääse eroon. Ainakaan häntä ei jätetä, hän kyllä kääntää asiat omaksi edukseen.
Minäkin olin lopulta hänelle vain pirun hyvä työntekijä. Hänen mielestään siis ei ollut kyse rakkaudesta vaikka yhdessä elimme 12 vuotta.- ap
Myös minulle exä sanoi loppuvaiheessa ettei hän ole koskaan rakastanut minua. Halusi kuulemma vain katsoa kuinka killti, luottavainen ja sinisilmäinen hänen puheilleen olin :(. Ja minä typerä olin ja kihlauskin oli kuulemma ihan hänen puoleltaan vain pelkkää leikkiä.
- Alicia'
Melkoista rumbaa on ollut tämä aika kun erostamme on kulunut reilu kuukausi. Oli virhe suostua kaveruuteen, ex kuvitteli että palaisimme ensimmäisen yhteisen vuotemme tyyliin, että hän jakaisi aikansa kahden naisen välillä. Viime aikoina hän on pitänyt tiiviisti yhteyttä, ja käynytkin luonani pari kertaa.
Pari päivää tässä miettinyt ja havahtunut (taas kerran) huomaamaan mitä ex minulle tekee, ja vihelsin pelin totaalisesti poikki. Palautin aamulla kaikki hänen loput tavaransa luotani, tekstarilla kerroin etten halua häntä enää tavata enkä vastaa jatkossa puheluihin saati soita niitä itse. Ei olla minkäänlaisia kavereita. Suuttuihan tuo tietysti ihan totaalisesti, eipä ollut yllätys. - ap
Niin paljon samankaltaisia tarinoita näyttää olevan monella. Yritän tosissani päästä exästä eroon vaikka mikä olisi. Siis täysin saada hänet pois elämästäni. Yli kuukausi siitä kun hän muutti pois ja hän on se joka ottaa yhteyttä niin murrun täysin. Kaikki virheensä hän puheluiden aikana yrittää saada minun syykseni.
Exä haluaisi olla ystävä kanssanija typeryyttäni ensin mietin auttaisiko se tähän tunnekuohuihini ja suostuin ystävyyteen. Seuraavana hetkenä hän satutti todellakin pahasti. Siis saman päivän aikana. Narsistiin ei ole luottamista hän valehtelee jokaisen asian ja yrittää koukuttaa toisen kiinni itseensä.
Kaikille jaksamista! - Reality Check
Ero kaikista läheisistä ihmisistä kestää.
- toinen uhri
Kyllä se niin on, että on parempi ettei ole missään tekemisissä. Ei vastaa puheluihin yms. Mietin tässä, että olenko tulossa hulluksi, jotenkin on tuntunut siltä, että exäni seurailee minua. Näin niin tutunoloisen (vaatetus) pyöräilijän kotinurkilllani, vaikka olen itse vältellyt kaikkia paikkoja missä voisin häneen mahdollisesti törmätä. Onko kokemusta tällaisesta kyttäämisestä.
- koti ei ollut siellä
Kylllä on! Aluksi luulin, että vain osuimme sattumalta samaan aikaa samaan paikkaan. mutta paikkakunta, jossa asun on niin pieni enkä kerro tekemisistäni hänelle, joten tiedän ajoittain, että hän kyttää menojani.
olen itkuni itkenyt. Nyt pyyhin silmäni ja ajan hänen ohitseen,
Voimia. Päättäväisyyttä,Rohkeutta omaan elämään.
Olemme ansainneet kaiken hyvän mitä elämä meille antaa.
Kiitos kaikille vertaistuesta. Sitä minä ainakin tarvitsen
- Tyhmä vai naivi
Niinpä kestää... Itse tein konkreettisesti eroa käsittämättömät kaksi-kolme vuotta ennen kuin sain riuhtaistua itseni irti. Yritin ja yritin sanoa noina vuosina, ettei tästä mitään tule ja toivoin kai hänen lopettavan suhteemme (emme asuneet yhdessä - hänellähän oli perhe muualla, vaikka muuta yritti minulle uskotella), mutta eihän niin käynyt. Ja aina irtautumisyritykseni päättyivät, kun hän kysyi: "Oletko nyt sitten ihan varma?" En voinut sanoa olevani, joten kaikki jatkui taas entisellään. En tiennyt olevani tekemisissä narsistin kanssa, vaan ihmettelin vain kaikkea mahdotonta hänen käyttäytymisessään. Keväällä juttelin sattumalta psykoterapeutin kanssa ja ihan muutamasta itsestäni mitättömältä tuntuvasta asiasta, hän lausui: "Kuulostaa ihan narsistilta, juokse ja lujaa." Otin asioista selvää ja kaikki kirkastui. Ymmärsin minkä kanssa olin tekemisissä ja se antoi voimat irtiriuhtaisuun. Käytän tätä ilmaisua, koska sitä se oli. Totaalinen irtiotto. Mikään muu ei tule kysymykseen. Mikään muu ei ole narsistin kanssa mahdollista.
Olen kestänyt kaikki manipulointiyritykset ja pommitukset eron jälkeen, kuten myös uhkailut. Lopulta sain olla rauhassa parisen kuukautta. Nyt hän on vuokrannut naapuriasunnon, johon tiedän, ettei hän ikinä muuta, koska omistaa talon ja tilan muualla, eikä ikinä lähde sieltä pois. Kiusa se on pienikin kiusa. Hänellä on uusi nainen (ainakin yksi), mutta silti tämä kiusa minulle. Valitettavasti hän ei tiedä, että olen hänestä totaalisesti irti eikä hänen teoillaan ole enää mitään merkitystä. - loppunyt
Meillä erosta on noin kolme kuukautta.
Mies löysi uuden ja eron jälkeen ex-miehen hiljaisuutta viestiliikenteessä kesti Juhannukseen asti, jolloin sateli hirveitä haukkumis ja uhkailuviestejä. Nyt viimeviikolla tuli lukuisia yhteydenottoja puhelimeen. Halusi tavata. Tiedän, että narsistiin ei saa pitää mitään yhteyttä eikä vastata yhteyspyyntöihin, mutta halusin tietää miksi hän haluaa tavata. Hänhän oli jo jättänyt perheensä löydettyään uuden rakkaan ja halutessa aloittaa uuden elämän.
Halusi kuulemma seksiä kanssani! Uuden kanssa ei kuulemma oikein suju! Pettämistä oli jo pitkän avioliitomme aikana usein, mutta nyt oli valmis pettämään uutta naistaan exän kanssa! Ei kuulemma haittaa, koska kukaan ei saisi tietää! Uskomatonta miten narsisti jaksaa ja haluaa pitää kiinni ja lujasti.
Nyt en anna narsistille mitään merkkiä mahdollisuudesta yhteydenpitoon.
Seurailusta kommenttina; edellisen irrottautumisyrityksen aikana exäni seurasi minua ja pihalla oli selvästi yönaikana käyty. Halusi jättää selvät jäljet siitä, että tietää mitä teen ja missä liikun.- toinen uhri
Tää ei ole onneksi vielä aloittanut mitään häirintää. Ehkä nämä "toiset" naiset (kuinka monta niitä nyt kierroksessa sitten onkaan pitävät huolen siitä, ettei satu olemaan asiaa). Niin rehvakkaasti hän pisti välit poikki, että luulisi jättävän samantien lopullisesti rauhaan. Olen onnellinen siitä, että hän halusi erota, en olisi sitä varmaan itse pystynyt tekemään, niin koukussa olin. Mutta olen melko varma siitä, että olin näkevinäni hänet täällä kotinurkillani.
- sydänriekaleina
Siis juuri tällainen ex-narsistimieheni oli. Petti suhteen aikana (tietämättäni) ja kun erosimme hänen löydettyään uuden niin halusi sänkyyn kuitenkin vielä kanssani. Eli heti valmis pettämään uutta naistaan ja tiedän että pettääkin sillä exällä paljon treffi-ilmoituksia joka puolella ja esintyy sinkkuna.
Ei siis minkäänlaisia tunteita narsistilla ketään kohtaan eikä tunne mitään empatiaa ihmisiä kohtaan. Kaikki ovat vain hänen omaisuuttaan ja narsistilla oikeus tehdä toisille mitä vain.
- toinen uhri
Exä pyöritti mua ja ainakin "yhtä niistä toisista naisista" kuukauden yhtäaikaa, soitteli ja viestitteli munkin aikana. Roikuin vaan hänessä vaikka sisimmässäni teki pahaa, olin tosi nöyryytetty.. Onneksi otti itse eron. Tätä en kyllä ymmärrä, että ne pettää näitä uusiakin.
- loppunyt
Sielussani tekee todella kipeää kun narsisti repii kaiken itsekunnioituksen naisena ja jatkaa sitä vielä eronkin jälkeen. Narsisti käyttää salakavalasti uhrin henkilökohtaisia heikkoja kohtia hyväkseen ja tässä hän on erittäin taitava.
Luultavasti, jos narsisti ei ole saanut uutta kumppania vielä mielestään tarpeeksi vahvasti koukkuunsa niin hän laittaa monta rautaa tuleen, ettei tule kokonaan hylätyksi. Ehkä pitää exääkin eräänlaisena varakappaleena. En tosiaan tiedä miksi narsisti oikeasti näin toimii.
Vasta nyt, vuosien jälkeen, silmäni avautuvat kaikelle mitä narsisti teki persoonallisuudelleni. Joudun tutustumaan kokonaan uudelleen itseeni. Liityn ehdottomasti nyt niiden joukkoon, jotka sanoivat että pakene kun vielä uskallat/jaksat, äläkä ole missää yhteydessä, jos se vain on mahdollista.
Narsisti ei voi koskaan olla eron jälkeen aito ystävä uhrinsa kanssa.
Meillä puutuivat myös aidot halaukset ja suudelmat. Kyyneleitä ei saanut vuodattaa ja mustasukkaisuus oli voimakasta.
Viestissään exä puhui minusta muodossa "jotain jonka pitäisi kuulua minulle". Ei mitään aidosta välittämisestä tai empatiasta. Voiko toisen omistamisen selvemmin kertoa.- 12+20
Narsisti tuntee omistavansa toisen ihmisen kuin esineen. Voisi verrata lapseen joka saa vaikka uuden auton, leikkii sillä ensin mielellään mutta sitten kun saa taas uuden lelun tai kyllästyy leikkimään tällä autolla niin heittää auton nurkkaan. Mutta auta armias jos vaikka naapurin poika yrittää ottaa sen nurkkaan heitetyn auton, niin tappeluhan siitä tulee. Tämä käy lapsen lelujen kyseessä ollen mutta aikuinen ihminen, joka on narsisti ei saisi kohdella toista ihmistä kuin lapsi kohtelee esinettä.
- 8+12
Niin paljon samanlaisia asioita tullut esiin narsistin luonteesta kuin exäni oli. En tosiaankaan tule koskaan ymmärtämään mitenkä joku voikaan nauttia pitämällä jopa monta naista samaan aikaan eikä tunne siitä mitään syyllisyyttä.
Ihmeellisintä mitä exänii sanoi ollesamme yhdessä ettei häntä yhtään haittaa vaikka minulla olisi joku toinenkin mies. Tiesi etten koskaan pettäisi suhteessa häntä ja tuollainen tuntui todella paha kuulla. Samoin se, että olin tosiaankin kuin leikkikalu jonka kanssa leikittiin silloin kun hän sitä halusi. Muuten vaihteli autoaan todella usein ja leikki niillä.
Olin esine joka heitettiin lopulta nurkkaan, kun en olekaan enään niin kiehtova kuin toiset naiset. Narsisti tuntuu tarevitsevan koko ajan elämäänsä jännitystä ja hän ei tyydy mihinkään asiaan pitkään. Oli todella rauhaton ja jäi helposti kiinni nettiin. Kuviteli että kaikki naiset netissä ihannoivat vain häntä. Ja netistähän saa uusia naisia joita pyöritellä mielensä mukaan.
Pakoon vain eikä edes harkintaa ystävyydestä narsistin kanssa ellei halua olla vara ihminen hänen leikkeihinsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948