Uskottomuuden syy voi olla geenesissä.

Hormones from helll?

Uuden tutkimuksen mukaan taipumus syrjähyppyyn saattaa olla perinnöllistä.

Näitä "tutkimuksia" tuotetaan usein tilaustyönä", jotenka "tutkimukseen" kannattaa suhtautua aina kriittisesti.
Kysymyksessä on yleensä joidenkin tahojen halu aivopestä kansalaisia suhtautumaan asioihin heidän haluamallaan tavalla.

Muutama vuosi sitten Suomessa julkaistiin "tutkimus", jonka mukaan joka vuosi Suomessa raiskataan 15.000 naista ja 46.000 naista kokee seksuaalista häirintää.
Poliisin tietoon tulee raiskaustapauksia vuodessa n. 500, joista osa on keksittyjä ja perättömiä, Kuten Kyläkauppias Vesa Keskisen kohdalla paljastui.
Myös Seksuaalista häirintää Eduskunnassa oli ilmeisesti tehty "tilaustyönä".

Myös perättömistä insestisyytöksistä tuli "muoti-ilmiö" 80-luvulla.

Parisuhde ja perheväkivallasta poliisille ilmoitettuja tapauksia oli noin 1200. jossa miesuhreja oli n. 180 ja naisuhreja noin 1000.

Jostain syystä luku kasvoi ensin 90.000:een naisuhriin, seuraavaksi luku olikin jo 285.000, uusi maailmaennätys seuraavaksi olikin jo 550.000.

Mielenkiintoista oli myös se, että naisilla oli oikeus estää isyystutkimus, joka kumottiin tämän vuoden alusta.

Sunnuntaisuomalaisessa oli mielenkiintoinen artikkeli tänään 10.7.2011.
Seksillä hallitaan myös eläinmaailmassa.
Eläimelliset himot. Järvipingiivit harjoittavat prostituutiota ja machot torakat saavat harvemmin, kuin reppanat.

Samaista ilmiötä ovat tutkineet vuosia sitten Jussi Viitala kirjoissaan Inhimillinen eläin -Eläheillinen ihminen, Vapaastra tahdosta.

Psykoanalytikko Sigmund Freud tutki samaista ilmiötä jo 150 vuotta sitten.

Hysteria sana on Kreikan kilelinen sana, joka tarkoittaa kohtua, joka määrittää ja säätelee naisten seksuaalista käyttäytymistä ja lisääntymisviettiä. Kansaomaiseti Vauvakuumetta ja biologista kelloa.

On myös muistettava, että hormonaalinen ehkäisy, eli hormonimanipulaatio, sekä naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö ovat voineet sekoitta sekä naisten ylä-, että alapään.

Aiheesta löytyy kaksi tutkimusta, netistä haulla > alkoholi hormonit dr phil sow hormone from hell helvetilliset hormonit >, Ohjelma esitettiin telkkarissa vuonna 2006.

Aiheesta lisää Hesarissa 9.7. 2011.

Syrjähyppy saattaa olla perinnöllistä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Uskottomuuden syy voi piillä geeneissä/1135267681141
---

5

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hormones from Hell?

      Syy ilmeisesti naisten hormonimanipulaatiossa?

      Helsingin Sanomat.

      Seksihormonit ajavat naisia salasuhteisiin.

      Naiset voivat syyttää ulkopuolisista suhteistaan osin Estradiolia.

      Aiheesta lisää.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Seksihormoni ajaa kauniita naisia salasuhteisiin/1135242736995
      ---

    • wilma60

      Kaikki asiat voidaan selittää niin että syy on geeneissä ja se on perinnöllistä. Toki niin voi olla mutta kyllä aikuinen ihminen voi itse määritellä oman toiminnan rajat. Ja jos rakastaa toista ihmistä niin silloin ei kyllä mitkään geenit vie syrjähyppyihin.

      • Pms hirviö.

        Pms saa naiset ilkuisiksi, räyhääviksi ruutitynnöriksi, aikaansaa vauvakuumeen, siivousvimmoja ja kaikenlaista muutakin sekoilua.

        Näin ainakin väitetään.

        http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/04/1103291?olen_nainen/naiseutta
        -----


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe