Urosten nokkapokkaa

Taas se iltalenkillä tapahtui - jokaisen koirantaluttajan painajainen. Omaa reviiriään raivokkaasti puolustava pihavahti tuli aidan läpi ja suoraan koirani kimppuun. Sikälis huvittavaa, kun hyökkääjä oli niin pieni, että sopisi koirani mahan alle seisomaan. Irrotin otteen remmistä, jotta koirani olisi vapaa puolustautumaan. Hyökkääjälle kävi hetkessä selväksi, että tuli haukattua liian iso pala. Kahden sekunnin rähäkän jälkeen nuoret urokset jäivät rinta rottingilla tuijottamaan ja kiertelemään toisiaan. Pian päät laskettiin, ja peräpäät haisteltiin. Ja sit oltiinkin niin kaveria niin kaveria! Hyvin meni!
Jälkeenpäin mietin, että olisin saattanut omilla toimillani pilatakin homman. Kun koirat saivat itse hoitaa kohtaamisen, se päättyi muutamassa sekunnissa ystävyyteen, vaikka alku oli kaikkea muuta. Tässä tapauksessa luotin omaan koiraani, ettei se toista ala tappamaan, mutta puolensa pitää. Nyt se ei saanut traumoja tilanteesta, vaan jatkoi hyvillä mielin lenkkiä, ehkä myös hivenen paremmalla itsetunnolla. Aina ei käy yhtä hyvin.