Miku??

KIrjoitetaan nyt tänne ihan omaan keskuteluun, jospa siais tietoa etsimästäni miehestä. Kirjoitin aiemmin eräseen viestiketjuun näin.

"Tunteekos kukaan, sellaista hevari miestä kuin Miku?? Sillä oli joku (olikohan Pali) niminen kaveri, jonka kanssa paljon liikkui. Valhallan aikaan tappeli aika paljon.

Kuulin vaan huhua että olisi nykyään kuin toinen mies, rauhoittunut ja aikuistunut muutenkin ja että olisi palannut takaisin Kuopioon Tampeerelta. Oikeeta nimeä en tiedä mutta joskus salaa häntä katselin, kumpa olisin uskaltanut mennä puhumaan;)

Kai minuakin sitten kiinnostaa "pahat pojat" vaikka en sitä myönnäkään:) "

Ja jotta vätytään niinltä hassunhaukoilta viesteiltä niin tiedän its emillainen hän on ollut, koska olen seurannut sitä menoa vierestä josksu vuosia sitten, mutta nyt on kuulema eri mies, olisi kiva löytää hänet vuosien jälkeen??
4353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tiedän kyllä henkilön.Missäs koulussa olit samaan aikaan hänen kanssa?

Äänestä

Unohda se sälli. Mä voin tulla paneen sua mun isolla ja pahalla vaikka heti.

Äänestä

Koulussa?? en sanonut oelvani samassa koulussa, hän asui nuoruutensa neulamäessä, minun "tuttavuus" Mikuun alkoi vasta myöhemmällä iällä, reilu parikymppisenä.

Kertoiistko miten voisn tavoittaa Mikun?

Ja sulle pahamies.................... Ei, sitä ei mitata persereiästi asti.

Äänestä
  • noo tuota tuossa toisessa ketjussahan kirjotit että olit samassa koulussa....Että olitko vai et vai etkö muista :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


badgirl? kirjoitti:

KIrjoitetaan nyt tänne ihan omaan keskuteluun, jospa siais tietoa etsimästäni miehestä. Kirjoitin aiemmin eräseen viestiketjuun näin.

"Tunteekos kukaan, sellaista hevari miestä kuin Miku?? Sillä oli joku (olikohan Pali) niminen kaveri, jonka kanssa paljon liikkui. Valhallan aikaan tappeli aika paljon.

Kuulin vaan huhua että olisi nykyään kuin toinen mies, rauhoittunut ja aikuistunut muutenkin ja että olisi palannut takaisin Kuopioon Tampeerelta. Oikeeta nimeä en tiedä mutta joskus salaa häntä katselin, kumpa olisin uskaltanut mennä puhumaan;)

Kai minuakin sitten kiinnostaa "pahat pojat" vaikka en sitä myönnäkään:) "

Ja jotta vätytään niinltä hassunhaukoilta viesteiltä niin tiedän its emillainen hän on ollut, koska olen seurannut sitä menoa vierestä josksu vuosia sitten, mutta nyt on kuulema eri mies, olisi kiva löytää hänet vuosien jälkeen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu