Olen sairastanut syömishäiriötä nyt puoli vuotta, anoreksiaksi luokiteltavaa. Lievää kai, koska osastohoidossa en ole ollut. Terveydenhoitajalla ja lääkärillä, kuukautiset pois. Aiemmin mittani olivat 157 cm ja 44 kg, olen laihduttanut noin 15 kiloa aluksi ruokavaliolla ja sitten lisäämällä liikuntaa. Olen 17.
Olin leirillä, jossa syötiin 5 kertaa päivässä. Koska porukka ihmetteli pieniä annoksiani muutenkin, söin joka kerta. Annoin armoa itselleni. Ajattelin, että jos tämän kerran. Nautin elämästä, herkuista, suklaasta, ruuasta. Kadotin itsekurini. Se oli kesäni paras viikko, koska sain ilmaa noidankehästäni ja muuta ajateltavaa. Liikunta jäi muun toiminnan takia vähäiseksi, mikä ahdisti aluksi, kuten syöminenkin. Pystyin kuitenkin elämään asian kanssa. Päätin ottaa lomaa entisestä elämästä, joten söin lopulta mitä huvitti. Annoskoot yritin pitää pienenä, mutta söin taas vaaleaa leipää, jota olin välttänyt, käytin levitettä leivällä ja samoin päällisiä, kinkkua tai juustoa. Moitin itseäni, mutta silti söin.
Kotiin tullessani sama helvetti alkoi. Mukavat muistot kumoutuivat vaakaan, joka näytti 46 kg. Sen lisäksi vatsa on turvonnut pallo. Yritän keventää syömistä ja lisätä liikuntaa taas, kun leirielämä on ohi. Nestettä poistaviakin tuotteita olen ajatellut. Vaan auttavatko ne?
Repsahdukseni hiertää mielessä, vaikka tuskin olisin lihonut, jos liikunta olisi ollut mahdollista. Tietenkin leirillä tuli karkkien ja normaaliruuan lisäksi mussutettua jokin leivottu herkku päiväkahvilla ja iltapalalla oli tavallaan kolmas ruoka, koska tarjottiin aina jotakin hampurilaisia tai pizzaa tms yhtä raskasta. Ihmiset sanoo, että "ei se kaksi kiloa näy missään", mutta kun vatsa on ilmapallo ja joka paikka tuntuu muutenkin levinneen, olo on raskas. Etenkin kun kesällä muutenkin, esimerkiksi kyläillessä ei voi välttää syömistä. Ruokaa ei voi välttää, sitä tulee joka tuutista! Ahdistavaa :/ Samalla helpottavaa. Kyläillessä koen voivani herkutella/syödä rauhassa, koska joku muu pakottaa. Ei ole oma valinta, vaan tuputetaan.
Miten saisin painoni 44 takaisin siis? Ja pysyvästi. Onko niin, että joudun syömään todella vähän, jos haluan pysyä tuollaisessa painossa? Ruuasta nauttiminen on hylättävä kokonaan, repsahduksia ei saa tulla ja sen on oltava vihollinen. Niinkö se menee? Että en voi koskaan syödä ns. normaalisti (mitä leirisyöminen ei aina tosiaan ole), koska kilot tulevat heti automaattisesti takaisin. Kaikki ei ole lähtenyt nälkäkuurilla, vaan liikunnalla.
Vaikka pieni syöminen saa olon ja mielentilat mielipuolisiksi ja ahdistun löytäessäni itseni keskiyöllä vessasta tekemästä vatsalihaksia, myös kohonneet vaakalukemat, turvonnut vatsa ja sitä seuraava itkukohtaus ovat yhtä pahoja asioita. Näkyi jossakin tai ei, se merkitsee niin paljon. Tällä palstalla lienee ymmärtäviä ihmisiä...
Voi kun voisikin olla sellainen keijukaismainen pavunvarsityttö, joka voi syödä mitä vaan ja koska vaan, eikä liho. Sellainen, jolla on hyvät geenit.
Olin leirillä, jossa syötiin 5 kertaa päivässä. Koska porukka ihmetteli pieniä annoksiani muutenkin, söin joka kerta. Annoin armoa itselleni. Ajattelin, että jos tämän kerran. Nautin elämästä, herkuista, suklaasta, ruuasta. Kadotin itsekurini. Se oli kesäni paras viikko, koska sain ilmaa noidankehästäni ja muuta ajateltavaa. Liikunta jäi muun toiminnan takia vähäiseksi, mikä ahdisti aluksi, kuten syöminenkin. Pystyin kuitenkin elämään asian kanssa. Päätin ottaa lomaa entisestä elämästä, joten söin lopulta mitä huvitti. Annoskoot yritin pitää pienenä, mutta söin taas vaaleaa leipää, jota olin välttänyt, käytin levitettä leivällä ja samoin päällisiä, kinkkua tai juustoa. Moitin itseäni, mutta silti söin.
Kotiin tullessani sama helvetti alkoi. Mukavat muistot kumoutuivat vaakaan, joka näytti 46 kg. Sen lisäksi vatsa on turvonnut pallo. Yritän keventää syömistä ja lisätä liikuntaa taas, kun leirielämä on ohi. Nestettä poistaviakin tuotteita olen ajatellut. Vaan auttavatko ne?
Repsahdukseni hiertää mielessä, vaikka tuskin olisin lihonut, jos liikunta olisi ollut mahdollista. Tietenkin leirillä tuli karkkien ja normaaliruuan lisäksi mussutettua jokin leivottu herkku päiväkahvilla ja iltapalalla oli tavallaan kolmas ruoka, koska tarjottiin aina jotakin hampurilaisia tai pizzaa tms yhtä raskasta. Ihmiset sanoo, että "ei se kaksi kiloa näy missään", mutta kun vatsa on ilmapallo ja joka paikka tuntuu muutenkin levinneen, olo on raskas. Etenkin kun kesällä muutenkin, esimerkiksi kyläillessä ei voi välttää syömistä. Ruokaa ei voi välttää, sitä tulee joka tuutista! Ahdistavaa :/ Samalla helpottavaa. Kyläillessä koen voivani herkutella/syödä rauhassa, koska joku muu pakottaa. Ei ole oma valinta, vaan tuputetaan.
Miten saisin painoni 44 takaisin siis? Ja pysyvästi. Onko niin, että joudun syömään todella vähän, jos haluan pysyä tuollaisessa painossa? Ruuasta nauttiminen on hylättävä kokonaan, repsahduksia ei saa tulla ja sen on oltava vihollinen. Niinkö se menee? Että en voi koskaan syödä ns. normaalisti (mitä leirisyöminen ei aina tosiaan ole), koska kilot tulevat heti automaattisesti takaisin. Kaikki ei ole lähtenyt nälkäkuurilla, vaan liikunnalla.
Vaikka pieni syöminen saa olon ja mielentilat mielipuolisiksi ja ahdistun löytäessäni itseni keskiyöllä vessasta tekemästä vatsalihaksia, myös kohonneet vaakalukemat, turvonnut vatsa ja sitä seuraava itkukohtaus ovat yhtä pahoja asioita. Näkyi jossakin tai ei, se merkitsee niin paljon. Tällä palstalla lienee ymmärtäviä ihmisiä...
Voi kun voisikin olla sellainen keijukaismainen pavunvarsityttö, joka voi syödä mitä vaan ja koska vaan, eikä liho. Sellainen, jolla on hyvät geenit.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.