lesboäideille. Miten lapsenne ovat suhtautuneet lesbosuhteeseenne ja naiskumppaniinne? Lapsethan näkevät ympärillään pääasiassa perinteisiä
heteroperheitä, jolloin he saattavat helposti ihmetellä missä heidän isänsä
on.Miten olette selittäneet perhemallinne lapsillenne?
Olisi muutama kysymys
1
178
Vastaukset
- my 5c
Myös yksihuoltajaäitien lapset saattavat helposti ihmetellä missä heidän isänsä on.
Ei lapsille yleensä tarvitsella selitellä perhemalliaan, varsinkaan sellaiselle lapselle joka on kasvanut syntymästään asti kahden lesboäidin huoltamana. Lesbopareilla joilla on lapsia, saattaa lapsilla olla myös aktiivinen isä kuvioissa mukana.
Olen kasvattanut kaksi lasta edesmenneen naiskumppanini kanssa. Yksi lapsista on biologisesti minun, toinen hänen. Lapsilla on sama isä, joka on alusta alkaen ollut aktiivisesti mukana heidän elämässään. Nyt he ovat nuoria aikuisia ja ainakin toistaiseksi erittäin tasapainoisia (koputan puuta). En muista missään vaiheessa, että meidän olisi jotenkin pitänyt selitellä perhemallianne. Eikä heitä tiettävästi ole koskaan kiusattu siitä, että heillä on kaksi lesboa äiteinä ja homo isänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897