Minulle tehtii raskauden keskeytys viikolla 8 6. Tehtyäni raskaustestin joka näytti positiivista järkytyin, itkin ja mietin mitä mieheni mahtaa sanoa. No mieheni oli ehdottomasti abortin kannalla. Minä olisin halunnut alussa pitää sen. Minulla oli ja on edelleen kova vauvakuume. Mutta lopulta järki voitti tunteet. En olisi mitenkään ollut valmis vielä äidiksi. Mutta näin jälkikäteen olen miettinyt jos olisinkin pitänyt sen. Mietin välillä missä kehityksen vaiheessa se nyt olisi, mutta lopulta mieleeni tulee etten olisi voinut kasvattaa sitä.
Kadun siis päätöstäni, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
Abortista yli 3 viikkoa
2
97
Vastaukset
- SEKAVAA...
"Kadun siis päätöstäni, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun."
Järjetöntä ja ristiriitasta... miten "oikeaa" ratkasua kadutaan??- 1977*
" miten "oikeaa" ratkasua kadutaan?"
Eikös aloittaja antanut siitä esimerkin?
Toisen esimerkin voin myös antaa, joka voi olla käynyt sinullekin. Mietit kaupassa ostatko appelisiineja vai omenoita, mielesi tekisi appelsiineja. Päädyt kuitenkin oikeaan ratkaisuun, eli omenoihin, koska ne ovat kotimaista lähiruokaa ja äitisi pyysi sinua tuomaan omenoita kun lähetti sinut kauppaan. Kotiin päin kävellessä sinulla edelleen maistuu sellainen appelsiinin syvä kaipaus suussasi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904