Joroinen on ruma kirkonkylä

Moms Björnvik

Kävin pitkästä aikaa kesäisessa Joroisessa. Siitä toripahaiselta katsellessani tuli mieleeni miten totaalisesti Joristen kirkonkylä on onnistuttu tuhoamaan.
Viimeisin silaus oli se näpertely liikenneesteiden rakentamiseksi.

Olen käynyt vaikkapa ruotsin pikkukylissä joissa kyllä on ymmärretty historian merkitys ja rakennustaidettakin ymmäretään toisella tavalla.

Vaikka joroinen on vaha pitäjä ovat joroislaiset keskustansa todenteolla ja urakalla tuhonneet. Vaikkapa Kisahovi Pekkala tai Rapilan kauppakartano.
Joroislaisten toimintatapa on sama kuin Varkaudessakin. Annetaan rakennusten mädäntyä niin pitkälle että on helppo saada hyväksyntä hävitykselle.

Ei missään rakkauvessa voi Joroisen kirkonkyllää Parriisiin verrata.

Aarno Laitinen aikanaan totesikin että kun kulkee lännestä itään, näkee missä savo alkaa. Tultaessa savon maalle ovat pihat rojua täynnä ja rakennukset lintallaan ja päällekaatuvia. Toisin on pohjanmaalla tai ruotsissa jossa ympäristökin hoidettu ja kaunis.

Kirkko ja seurakuntarakennus kun vielä saadaan hävitettyä niin mikään ei enää vaivaa silmää eikä menneisyyteen viittaavaa ei ole jäljellä.
Jaa onhan se vanha postitalo joka tosin on jo upotettu maan sisään.

Kuntalaisten aika taitaakin mennä riitoja JL sivuilla puidessa.
Ehdotankin että joku aktiivi ottaa asiakseen kirkon kylän kasvojen kauneusleikkauksen avulla yhdessä kukon kanssa.

Kyllä kuntapäättäjät ovat kaukokatseisia, kun kohta ei ole kuntaa ei tarvita muistoja menneisyydestäkään.

12

1973

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9 Lukukertaa

      Muuruveden jälkeen Sawon toiseks rumin.

      Olis ainesta vaikka DDR-museoksi. Historiaahan se on sekin vaikkei omaa. Vaikka ei se Pariisikaan oikeesti hääppöstä ole kun sivummalle menee...

      • --!--

        No mutta haitanneeko tuo mittää jos asukkaille välttää...tuo rumuus meinaan. Ei nuo ihmisetkää nyt nii kauneimmasta päästä ole, joten kontrasti ois liian iso jos jompikumpi osapuoli kaunistus.
        Sitä paitsi eihän sitä kannata käyvä ehostammaa kun ei tiijä millo joku lentokone tipahtaa ja polttaa koko kylän. Sellastaki on kuulema tapahtunu..tippumista.. joskus takavuosina kun lentonäytöksessä venäläine MIG oli puonnu keskelle kyllää.
        -Mie en sen enemmän tästä onnettomuuvesta tiijä kun asun ihan muualla, mutta paikalline ihmine on miulle tällee väittäny tapahtunnee.


    • Yks vaan

      Kyllähän se linja pitää olla Varkauden kanssa sama, kun sinne sitä ollaan menossa. Joroinenhan on kohta yksi Varkauden sivukylä. Ja onhan se näissä kuntaliitoksissa nähty miten sivukylille käy...

    • Tositarina!

      Kuulinpa siis sellaisen jutun että jokunen vuosikymmen sitten eräs tietty yritys halusi laajentue ja sitä varten olisi tietysti oltava halli.
      Kun yrittäjä puhui eräälle kunnanvaltuuston jäsenelle asiasta, niin herra isäntämies-valtuutettu oli vaatinut rahaa viedäkseen asiaa eteenpäin.
      Vaan yrittäjä oli tuosta suivaantunut siinä määrin että alkoi soitella pitkin ja poikin lähiseudun kuntia ja parhaat edut tarjosi Kesälahti, joten tuo metallipaja siirtyi sinne ja on laajentunut siellä olonsa aikana "ihan kohtuullisen suureksi" useine toimipaikkoineen ja sisaryrityksineen.
      Tuo joroislainen valtuutettu on nykyisin jo siellä missä rahaa ei tarvita, mutta yrittäjä ja yritys näyttää olevan kumpikin vielä hyvissä voimissa.
      -Taisipa muuten olla sellainen keltainen talo mäen tapaisella, tuo valtuutetun kotipaikka jos oikein muistan. Joskus siitä ohi ajettiin ja tuollainen tarina silloin minulle tästä tapauksesta kerrottiin.
      Nämä tiedot on tällä kertaa saatu ns.varman lähteen kautta.
      Mitä tästä opimme? Sen että Joroisen kunta on menettänyt verotuloja hirvittävät määrät, kuin myös työpaikkoja vähintäin riittävästi.
      Siis; kohtuus se on kerjätessäkin oltava..etenkin kunnanvaltuutetuillla.

      • Patu595

        Lieneekö tuo yritys se joka tekee 34 miljoonan liikevaihtoa ja jolla on yli 220 työntekijää?


    • --!--

      Saattaisipa hyvinkin olla, mutta jätetään nimi yleisön arvailtavaksi.
      Ei mainosta!
      Kaikesta päätellen eräät joroslaiset kunnallispoliitikot ovat olleet jäseniä urheiluseurassa nimeltään "Patun viskaajat".
      Tuosta tulee myös erittäin hyvä sananmuunnos, joskin tosiasia on että patu viskattiin yhden isännän ahneuden voimalla ulos myös Joroisista.

    • lööppöö

      Kirkonkylän remontissa ja tiesuluissa (esteissä) ei paljon esim yrittäjiä kuunneltu. Elinkeinoasiamies tms totesi että sitä rumaa lentokenttää ette takas tuu saamaan. Pitää vaan yrittää tottua ahtaaseen ajotiehen.

      • -xoxox-

        Varmaan jollain liikenneleikkipuistomitoilla tehty...

        Kyllähän noista nyt jo henkilöautolla pääsee ihan liukkaasti kun on ajolinja kohdallaan mut raskaammalla kalustolla tuntuu tekevän tiukkaa. Se on kai sitä turvallisuutta.

        Ja sit ne idioottitöyssyt. Mun mielestä ne pitäisi olla rakennettu sillee että rajoituksen mukaan niistä voi ajaa mut ei kovempaa. Mut jos noihin vetää neljäkymppiä niin varmaan auto jo hajois...kukahan muuten maksais?


    • Jälkiä joroisissa

      Uusinta uutta on vanhaa neuvostoarkkitehtuuria edustava kolmikerrostalo Joroisten "ydinkeskustassa".

      Samanlaisia hökötyksiä puretaan muualla. Tosin sehän onkin linjassa vaikkapa "funkkis" pankkitalon kanssa.

      Ei millään uskoisi olevansa pariisissa.

    • Kesäsyöpäläinen

      Kesla on Perustettu Rantasalmella ja siirtynyt Kesälahdelle. Kiitos Joroisten valtuutetuille!

      • TikullaSilmään

        Tuota noin... 37 vuotta sitten

        Ei tuosta taida enää sitoutumattomatkaan saada kummallista vaaliasetta vaikka miten änkäis vaikka neuvosten piikkiin. Taitaapa aika moni silloisista valtuutetuista olla jo ihan muissa hommissa.


    • Anonyymi

      kyllä joroisissa on positiivistakin aurnkopaneelit frisbeegolgja kunnanjohtaja joa on kaiken takana mitä hyötyä tämän kylän tavallisille asukkaille on paneeleista ym muusta tosiaan asumiskuntoisettalot matalaksi se on säästöä kunnalle asukkaat vähenee a tämä muka savon pariisi todella hyvät on päättäjäättässä kunnassa menkää nurkkaan ja hävetkää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1225
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1040
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      717
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      50
      683
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      523
      598
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      505
    19. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe