Kuluneella viikolla painoindeksini putosi alle 30:n, eli olen vain _lievästi_ ylipainoinen. Olen 45-vuotias nainen, ja viimeksi olen ollut näissä lukemissa noin 23 vuotta sitten.
Kuten olen jossain ketjussa kertonutkin, jouduin vähän yli vuosi sitten odottamatta keskussairaalan sydänosastolle. Pitkittyneeksi flunssaksi luulemani yleinen huonovointisuus, väsymys, hengenahdistus, palelu ja muut oudot oireet osoittautuivatkin perinnöllisen sydänsairauden aiheuttamiksi. Siinä sivussa löytyi pitkä lista muitakin sairauksia diabeteksesta keuhkoveritulppaan. Sairaalassa jouduin vaa'alle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja painoindeksi oli huimat 43. Ihan kaikki tuossa luvussa ei kuitenkaan ollut läskiä, vaan mukana oli myös melkoinen määrä sydänsairauteen liittyvää nesteturvotusta.
Kaksi viikkoa myöhemmin pääsin sairaalasta kotiin. Tuolloin painoindeksini oli 36. Siitä olen sitten pikkuhiljaa pyrkinyt alaspäin, hitaasti mutta sitkeästi. Aiemmista epäonnistumisista viisastuneena päätin heti, että en aseta tavoitteita liian tiukoiksi vaan minulle riittää, jos laihdun kilon kuukaudessa. Siinäkin oli alkuun vaikeuksia, kunnes diabeteshoitaja neuvoi lisäämään liikuntaa. Säännöllisen liikunnan lisäksi painonpudotuksessa ovat olleet suureksi avuksi kalorilaskuri.fi ja keittiövaaka. Lasken siis kaloreita ja punnitsen ruokani. Arviolta syöminen ei sovi minulle, koska silloin syön liikaa.
Urakkani on vielä kesken, tosin voiton puolella jo. Pyrin niinsanottuun normaalipainoon, koska ylipaino rasittaa sydäntä. Tällä vauhdilla olen tavoitteessani joskus ensi vuonna. Mutta onhan minulla aikaa.
Kertokaa muutkin omia tarinoitanne lihavuudesta. Niitä olisi paljon kiinnostavampi lukea kuin näitä iänikuisia "olen 12 wee 150 cm ja 35 kg hirveä läski"-valituksia.
Kuten olen jossain ketjussa kertonutkin, jouduin vähän yli vuosi sitten odottamatta keskussairaalan sydänosastolle. Pitkittyneeksi flunssaksi luulemani yleinen huonovointisuus, väsymys, hengenahdistus, palelu ja muut oudot oireet osoittautuivatkin perinnöllisen sydänsairauden aiheuttamiksi. Siinä sivussa löytyi pitkä lista muitakin sairauksia diabeteksesta keuhkoveritulppaan. Sairaalassa jouduin vaa'alle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja painoindeksi oli huimat 43. Ihan kaikki tuossa luvussa ei kuitenkaan ollut läskiä, vaan mukana oli myös melkoinen määrä sydänsairauteen liittyvää nesteturvotusta.
Kaksi viikkoa myöhemmin pääsin sairaalasta kotiin. Tuolloin painoindeksini oli 36. Siitä olen sitten pikkuhiljaa pyrkinyt alaspäin, hitaasti mutta sitkeästi. Aiemmista epäonnistumisista viisastuneena päätin heti, että en aseta tavoitteita liian tiukoiksi vaan minulle riittää, jos laihdun kilon kuukaudessa. Siinäkin oli alkuun vaikeuksia, kunnes diabeteshoitaja neuvoi lisäämään liikuntaa. Säännöllisen liikunnan lisäksi painonpudotuksessa ovat olleet suureksi avuksi kalorilaskuri.fi ja keittiövaaka. Lasken siis kaloreita ja punnitsen ruokani. Arviolta syöminen ei sovi minulle, koska silloin syön liikaa.
Urakkani on vielä kesken, tosin voiton puolella jo. Pyrin niinsanottuun normaalipainoon, koska ylipaino rasittaa sydäntä. Tällä vauhdilla olen tavoitteessani joskus ensi vuonna. Mutta onhan minulla aikaa.
Kertokaa muutkin omia tarinoitanne lihavuudesta. Niitä olisi paljon kiinnostavampi lukea kuin näitä iänikuisia "olen 12 wee 150 cm ja 35 kg hirveä läski"-valituksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onnea ja sitkeyttä urakkaan!