Vinkkejä rodunvalintaan -tavoitteelliseen kotiin

TaJe

Minulle on muodotunut yllättävänkin suuri ongelma rodun valinnasta. Sekarotuisetkaan eivät ole pois suljettuja, mutta mieluiten tahtoisin koirani luotettavalta kasvattajalta ja pentuna.

Elikkä minulla on jo ennestään 5 vuotias sileäkarvainen noutaja uros. Tuli taloon n. vuoden ikäisenä pitovaikeuksien vuoksi. Sen kanssa paljon liikuttu, koirapuistoiltu ja olen myös hyvin kiinnostunut jäljestyksestä.

Nyt olisikin tarkoitus etsiä koiraa "vakavampaan" jäljestys harrastukseen ja kaveria noutajalleni. Toivon kouluttavuuteen uutta haastetta ja koiran ominaisuuksilta sitkeyttä sekä sellasita rakennetta, mikä kestää pitkät maastolenkit. Miellyttämishalua pitää löytyä, mutta sen ei tarvitsisi olla yhtä korkeaa tasoa, mitä noutajilla tuntuu olevan. :)

Koiran pitäisi olla kuitenkin sosiaalistettavissa hyvin ihmisiin ja muihin koiriin. Vartiokoiraa en ole hakemassa ja olisi kiva, jos pysyisi vapaana tontilla.

-Omassa harkinnassa on ollut DOPERMANNI. Asianmukaisella käsittelyllä saisi varmasti iloisen koiran ilman remmirähjäämisiä, vai mitä mieltä? Ja jäljestyskin sopisi.

-Sitten olen miettinyt BELGIANPAIMENKOIRAA. Mutta minkälaisia jäljestys taipumuksia tuolla rodulla on?

-Mietin myös SPANIELEITA, SETTEREITÄ ja NOUTAJIA, mutta tulevassa rodussa haasteellisuus olisi kiehtova puoli. Toki haastetta saa rodusta, kuin rodusta, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

Kertokaapa uusiakin ideoita, kaikki kommentit otetaan ilomielein vastaan. =) Ja toivottavasti saan jonkilaista selvyyttä ja päätöstä aikaiseksi.

8

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spinone italiano

      Spinone on oikea valinta ! Miellyttämisenhaluinen, sosiaalinen, sitkeä, tarkkavainuinen, jäljestykseen vallan mainiosti sopiva ! Turkiltaan vakavamman näköinen, mutta omalla tavallaan komea/kaunis sekä hyvin alkuperäisenä säilytetty.

    • -- ????______

      Onkohan hieman ristiriitaa jos koiran pitäisi olla sosiaalinen, ihmisystävällinen, heikosti vartioviettinen ... ja vielä haastava? Ja vaihtoehtoina pulpahtavat esiin dopperi ja belgianpaimenkoira? Ja niiden lisäksi mieleltään ja tavoiltaan täysin vastakkaista leiriä edustavat spanielit, setterit ja noutajat.

      • 770982098275

        " ... ja vielä haastava?..." Haastava on yksi koiramaailman kiertoilmaisuista, jonka jokainen voi ymmärtää haluamallaan tavalla. Toisille se tarkoittaa isohkoa koiraa/ rotua, joka on vihainen. Toiselle taas höseltäjää, joka on kyllä ihmisystävällinen, mutta kuuro luupää hännänpäästä kirsuun asti. Harvaan harrastukseen liittyy yhtä paljon löperöitä käsitteitä kuin koirailuun. Viiniharrastajat taitavat olla toinen ryhmä, joka valehtelee ja värittelee asioita hieman samalla tavalla.


      • Mihin unohdit
        770982098275 kirjoitti:

        " ... ja vielä haastava?..." Haastava on yksi koiramaailman kiertoilmaisuista, jonka jokainen voi ymmärtää haluamallaan tavalla. Toisille se tarkoittaa isohkoa koiraa/ rotua, joka on vihainen. Toiselle taas höseltäjää, joka on kyllä ihmisystävällinen, mutta kuuro luupää hännänpäästä kirsuun asti. Harvaan harrastukseen liittyy yhtä paljon löperöitä käsitteitä kuin koirailuun. Viiniharrastajat taitavat olla toinen ryhmä, joka valehtelee ja värittelee asioita hieman samalla tavalla.

        kalamiehet? Siinä vasta valehtelijoiden klubi. Toinen vastaava hirvimiehet.


    • TaJe

      Hih hihii.. :DD Jeps, siksi tästä rodunvalinnasta onkin tullut niin ongelmallinen valinta. Haastetta on toki Flateissakin, mutta se on taasen täysin erilaista kuin vaikka Rotikoissa. Itse tavoittelen haasteellista kouluttamista siinä mielessä, että koira ei olisi "yksinkertainen", vain mielikuvitus ja pitkäjänteinen johdattelu on iso osa opettamista. Koira ei tee mitään turhaan, eikä ikään kuin anna kouluttajan virheitä anteeksi.. Toisin kuin vaikka jokin tohelompi ja miellyttämishaluisempi rotu niin kuin vaikka noutajat.

    • 24

      chesapeaklahdennoutaja, siinä rotu jos haluat koiran jonka kanssa on ikäänkuin "neuvoteltava", kysyy älliä ja oveluutta omistajaltaan.. :)

      • Taje

        Chesapeaklahdennoutaja vaikuttaa just eikä melkeen hakemaltani koiralta. Ei ole vissiin mikään kovin yleinen täällä Suomessa? Onko sulla jotain omakohtaista kokemusta rodusta, kun osasit ehdottaa? :)


    • käyttölinja

      Metsästyslinjainen labradorinnoutaja. Jos haluat tavoitteellisen koiran jäljestykseen. Ei välttämättä ole tuo haluamasi haastava koira kun syttyy melkeen ihan itsestään jäljelle ja noutoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe