Puhevaikeus

En tiedä, mille alueelle tämän nyt laittaisi mutta menköön nyt tänne. Itselläni siis on puhevika ei mikään r- tai s-vika vaan puhe on ihan itsessään vaikeaa. Epäselvää ja nopeaa ja jos on selvää niin on kuitenkin erittäin nopeaa. Joskus on myös änkytystä. Vaikea kuvailla, että mikä puheessani varsinaisesti mättää, mutta melkein voisin sanoa, että jotenkin yritän sanoa kaikkia asiat viidessä sekunnissa riippumatta sanottavan asian pituudesta.

Muistan, että minua huomautettiin tästä asiasta vasta viidennellä luokalla, sitä ennen pystyin puhumaan ihan normaalisti. Puheen sujuvuus ei myöskään aina ole samantasoista vaan joskus harvoin saan asiani sanottua ihan selvästi. Joskus taas en oikein saa mitään sanottua, mutta normaalisti joudun aina toistamaan.

Joku aika sitten huomasin parturissa siinä peilin edessä, että puhuessani puhun jotenkin erikoisesti vain toisella puolella suuta. Tästä tuli mieleen, että voisiko toinen puoli olla jotenkin lievästi halvaantunut. En oikein tiedä mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä, kuitenkin ihan ok olen nämä melkein 10 vuotta tämän asian kanssa pärjännyt, mutta nykyään on ruvennut vähän masentamaan ja vielä enemmän turhauttamaan se, etten pysty olemaan oma itseni.
1527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

zack777 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu