Mustikkametsään turha lähteä

marjat meni jo

Mustikat ovat juuri ja juuri kypsymässä - pian parhaimmillaan - kävin tarkistamassa vakipaikat lähimetsistä viikonloppuna.

Vaan eipä tarvitse itse marjoja joutaa poimimaan, maksullinen pominta armeija näytti purkautuvan ulos valkeasta pakusta, kun kotiin päin olin suunnistamassa ja ensi viikonlopun marjaretkeä mielessäni suunnitellen. Näin kävi vuosi sittenkin.

Kohtasin ihan lähimetsässä - omassa tututussa lähimetsässä, sysimetsään en uskaltaisikaan - pomija-armeijan ja heidän tukenaan marjojen poiskantajajoukon. Kyseessä siis lienee ihan ammattimaisesti toimiva marjanpoimijajoukko? Kiinnostaisi tietää itselleenkö marjat poimivat, mikä toki jokamiehen oikeudet sallivat, kunhan noudatetaan kotirauhaa ja rajoja. Jokamiehen oikeuden ja kotirauhan oikeuden käsitteet kyllä tuntuvat olevan todellakin hukassa monella. Ja turha sitä on enää tulla anteeksi pyytämään, että anteeksi kun poimein sinun marjat pihaltasi, kun ne on jo poimittu saaviin! Todellakin saaviin - näillä keruujoukoilla on poimijat ja marjankantajat erikseen isoine 'saaveineen'.

Vaan jospa ovatkin palkallista joukkoa? Eivät poimi itselleen. Eivät poimi itse myytäväksi, vaan palkalla poimivat ja palkanmaksaja välittää edelleen. Ei taida tässä ihan toimia veroton tuluo metsämarjanpoiminnasta? Ei taida olla ihan reilua lähiasukkaitakohtaan, jotka ovat litran pari tottuneet itselleen mustikkaa metsästä hakea, nyt kun muukalaisjoukko haravoi metsän tyjäksi marjan tarkkuudella.

Tuskin maksavat nämä poimijat edes veroa tulostaan - vievät vaan marjamme!

Pohjoisessakin on saatu rajat kaupalliseen tarkoitukseen marjojapoimiville. Niitä tarvitaan myös täällä etelässä!

Jätetään lähimetsät omille ihmisille ja ammattimaiset poimijat ojattakoon korpimetiin.

En muuten osta enää ikinä mansikkaa. En yhtäkään tuotetta, mikä sisältää mansikkaa.

Se on kansanterveydestä pois, kun jää mustikat ja puolukat saamatta itse metsistä - varaa eikä halua ole torilta ostaa, kun omat jalat vielä kantaa!

Vähänkö suututtaa tämä juttu?

25

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bensaa suonissa

      Näinhän se näyttää menevän!

      No, Lidlistä saa halvimmat valmis hillot ja sokerit, että näillä mennään!

      Koska me saadaan oma Lidl Paimoon?

      • mustikoita poimin

        En mäkään mansikoita hanki, kun hakkuuaukot tulevat villivattuja pullolleen. Mustikoitakin riittää, kun matkustaa vähän pidemmälle. Niitähän on tänä vuonna kaamean paljon.


      • mites puolukat?
        mustikoita poimin kirjoitti:

        En mäkään mansikoita hanki, kun hakkuuaukot tulevat villivattuja pullolleen. Mustikoitakin riittää, kun matkustaa vähän pidemmälle. Niitähän on tänä vuonna kaamean paljon.

        Vattuja saa hakkuuaukioilta odottaa ainakin pari vuotta ja pidempäänkin.

        Ei korvaa vattu mustikkaa!


      • Kauppoja on.29

        Ei tule Lidl kauppa Paimioon,se on varmaa.


    • paimiolainen äiti

      Olisko se ollut jotenkin eri asia, jos paimiolaiset (esim. perheenäidit) olisivat ne tutun paikan mustikat keräneet alta pois? Eikö se ole ihan sama, kuka ne marjat ehtii ensin poimia? Paimiolaisena löydän kyllä mustikat kauempaakin...

      • mustikoita poimin

        Totta, mustikoita riittää jokaiselle. Itsekin olen poiminut jo 70 litraa. Niistä saa aika hyvän hinnan, kun kaikki eivät viitsi metsään mennä. Tänäänkin parista ämpärillisestä sai 90e.


      • No huh!
        mustikoita poimin kirjoitti:

        Totta, mustikoita riittää jokaiselle. Itsekin olen poiminut jo 70 litraa. Niistä saa aika hyvän hinnan, kun kaikki eivät viitsi metsään mennä. Tänäänkin parista ämpärillisestä sai 90e.

        Vai 90 euroa - siis 45 euroa ämpärillisestä! Oliko edes perattuja?

        Ketä olet vedättänyt?


      • Metsä tyhjäksi

        No ei ole.

        En ole yhtäkään omatarvepoimijaa tavannut metsässä saavienkantajien kera poimimassa päivästä toiseen aamusta iltaan.

        Kotipoimija hakee hyvät mättäät ja kerää siitä äpärillisen tai puolikkaan. Nämä tyypit menee laisto laitolta ja keräävät kaiken eteen tulevan sen jälkeen kun ovat ne hyvät mättäät tyhjentäneet. Heillä on jopa erikseen tyypit mukana, jotka etsivät niitä mahtimättäitä.


    • kollööä-

      Asun Sauvossa ja kyllä mustikkaa,koskemattomia alueita.

      • wemmelsääri

        Meillä vaimo on kerännyt jo 400-500 litraa, mustikkaa on metsissä todella paljon ja isoa marjaa kun sateita on onneksi ollut.

        Tuossa Valkojantien varrelta ulkomaalaiset poimijat keräilivät ihan pyörätien vierestä viime tiistaina koirankusen ja syljen joukosta, hyi hitto, ja ne marjat menevät sitten myytäväksi noihin marjakojuihin...


      • On se niin väärin!

        Siellä ei taidakaan olla mansikan- ja herneenpomiojoita mustikkamettässä päivää pidentämässä?

        Niin kauan, kun vähänkään valosaa piisaa putsaavat metsää ainakin Paimiossa! Pieni sadekaan ei haittaa!

        Eivät taida itse myydä marjojaan, vaan palkalla poimivat?


      • 10+11
        On se niin väärin! kirjoitti:

        Siellä ei taidakaan olla mansikan- ja herneenpomiojoita mustikkamettässä päivää pidentämässä?

        Niin kauan, kun vähänkään valosaa piisaa putsaavat metsää ainakin Paimiossa! Pieni sadekaan ei haittaa!

        Eivät taida itse myydä marjojaan, vaan palkalla poimivat?

        Vietnamilaisilla ei ole ainakaan kerätessä mitään tolkkua. Vanhukset olivat keräämässä itselleen talven marjoja kun Vietnamilaiset tulivat röyhkeästi aivan nokan edestä kauhealla vimmalla marjat poimimaan.

        Olisivat edes ajatelleet että jättää vanhuksille läntin keräämättä koska he olivatkin apajalla ensin mutta tullaan per***le samalle mättäällekin.

        Näiden poimijoiden maahantuojien pitäisi kertoa edes jotain tavoista.


      • Kyyti pelaa..

        Sinne siis, kun Paimion metsät on tyhjennetty. Odota vaan, pakut ilmestyy pian sinnekin poimijalasteineen!


    • mustasormi.--

      Mättäitä suomen metsässä riittää,oon saanut pakastimen helposti täyteen.
      Eipä ole muut poimiat haitanneet.

      • poimintatietoinen

        Kyllä, mustikkaa riittää ruhtinaallisesti. Itsekin poimin jo 150 litraa, vaikkei sitä omassa pakastimessa vielä juuri olekaan. Marjat ovat nyt maukkaimmillaan.


    • kyllä harmittaa

      Marjapaikat pitää tietää ja tuntea! Ei sitä ihan tosta vaan ihan mihin metsään tahansa mennä ja poimita ämpärillistä marjoja! Voi mennä homma pelkäksi juoksemiseksi, kun ei marjoja löydä.

      Ja toden totta on meidänkin pieni lähimetsä putsattu tosi tarkkaan!

    • Marjattaterttunen

      Ne kerää niitä koiran jätösten joukostakin ja täydestä menee.

    • oikeuksille raja
    • Ei hyvä!

      Ne menöö taas jo oikein laumoina, vaikka marjat on raakoja!

      • ikävä ilman

        Ihan totta, enemmät puolet raakoja eivätkä sinisetkään vielä kypsiltä maistu. Jopa 4000 marjaturistia lähettivät tänne Thaimaasta asti. Metsistä vaan muijaa hakemaan. iillä on vikkelät sormet.


      • Vatsa pelaa
        ikävä ilman kirjoitti:

        Ihan totta, enemmät puolet raakoja eivätkä sinisetkään vielä kypsiltä maistu. Jopa 4000 marjaturistia lähettivät tänne Thaimaasta asti. Metsistä vaan muijaa hakemaan. iillä on vikkelät sormet.

        Raakoja ei pidä kerätä, ne on miltei arvottomia! Mustikoissa pitää olla kunnon siemenet, ennen kuin kannattaa kerätä! Hyviä terveellisiä öljyjä ja kuitua löytyy siemenistä!


    • mustikoita poimin

      Mustikat näyttävät tänä vuonna kypsyvän epätasaisesti. Samassa varvussa on nyt sekä kypsiä, että täysin raakoja pieniä vihreitä marjoja. Rohmua ei kannata käyttää lainkaan. Käsipeliksi menee ja laatu paranee.

    • joku roti

      Mansikan viljelijät saisivat viedä poimijat omaan mettäänsä tai sitten istuttaa mansikan lisäksi pensasmustikkaa!

    • mustikkaan

      Kauhee rutina mustikoista .. siellä niitä on metsässä, poimikaa pois. Mutta jos itse et viitsi niin anna sitten muiden poimijoiden noukkia. Olkoon poimijat sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Ainakin tämä aamuna kun koiran kanssa tein metsälenkin niin marjoja oli vaikka kuinka ja kypsiä.

      Toki jos tontin rajalle / pihalle tullaan poimimaan niin sitten vihastuksen ymmärtää.

      • Hävetkää edes!

        Aidankin yli loikataan - ei mitään häpyä!

        Tämä käy supisuomalaisiltakin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe