He näkivät suoritukset eri tavalla kun tavallinen musiikinkuuntelija.
Sellaisia pieniä asioita,joita meidän korvamme ei kuule.
Luotan tangotuomareitten asiantuntemukseen.
10
<50
Vastaukset
- Tanssimuusikko
Ihan olivat oikeassa.
- Kriteerejä
Opiskeluaikoinani kurssillani oli tyttö, jolla oli 10 laulussa yo-todistuksessaan. Ääni oli metallisen sileä ja kaunis.
Hänellä kuitenkin rytmi ja sävelpuhtaus hiukan falskasivat,
hänen numeronsa oli 7.
Sen sai, ellei puhtaus ollut täydellinen sekä rytmissä että sävelessä.
Minä sain paremman, vaikka ääneni ei ole niin kuuluva, se on pehmeämpi väriltään.
Tangokuninkaallisilla on eri juttu, sillä nyöskin lavaesiintyminen ja 'karisma' merkitsevät. - lie uskon asia?
Se on hyvä että maa on täynnä kuuliaisia kansalaisia. Vaikka miten johtajat tekisivät älyttömiä päätöksiä kansan mieltä vastaan. Suomella siis menee hyvin?
- Pirre*
Ai..Soinia ja persuja tähänkin :/
- Yle 1 katsoja
Juuri aamulla 12.7 klo 8.50 Yle1 haastateltiin tuomariston jäsentä joka totesi että päätökset eivät aina ole absoluuttisen oikeita. Niinhän se menee yksi tykkää kahvista toinen teestä ja siinähän on aikamoinen ero.
Heikki Koskelo oli haastateltaessa todella asiallinen vastauksissaan mitään utopistisuutta ei vastauksiin liittynyt. Toista on paras olla kommentoimatta.
- Ykköseksi tullut
Mervi oli eloisa pohjoisen tyttö, älykkään oloinen.
- fil.maist.
Ainakin vastaili liirumlaarum tyyliin epäjohdonmukaisesti.
- ihan sama,,,
Miksi ihmeessä te jaksatte ketjusta toiseen tätä samaa, kisat olivat ja menivät jo!
Kuinka moni oli aatteensa palossa paikanpäällä?- elämä eletään
Kun siinä pienessä elämässä ei muuta ole, huoh...........
- joku vaan
Samaa tässä mietiskelin.
Eilisillasta lähtien kun olen katsellut palstaa niin aina joku tangoketju on ylimmäinen.
Ite oli muualla elämässä kisojen ajan ja kohta taas lähden.
Saas näkee onko mitään muuttunut täällä lauantaihin mennessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958