Nostalgiaa yleisurheilussa.

1943

Aikani kuluksi katselin yleisurheilun SM-viestejä YLE-areenalta. Minusta nuo viestit ovat jännittäviä, vietinhän monta vuotta kentillä myös tuomaroimassa, koska oma lapseni osallistui. Pidän enemmän tällaisista joukkuelajeista ja minua ihmetyttää, kun yksilöitä korostetaan. Monet suuret tähdet eivät pidä tärkeänä, että joukkue menestyy, ei harjoitella vaihtoja, vaan osallistutaan kylmiltään. Oman lapseni seura olisi 2001 ajallaan sijoittunut viidenneksi kuten silloinkin. Nuo tyttöset ovat urheilu-uransa lopettaneet ja sijoittuneet työelämään opiskelun kautta.

14

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akillesjänne

      Lasten urheilu on usein koko perheen hommaa. Itsekin olen 1970-luvulla viettänyt aikaa kentillä. Eipä tullut huippuja, mutta liikunnallisia.

      • 1943

        Perheitä siellä näki. Meidän perheelle tuli ongelma, kun kuopus ei enää halunnut jatkaa eikä halunnut tulla mukaan. Ei vielä selvinnyt yksin kotona. Yritin olla tasapuolinen ja kuljettaa häntä omiin harrastuksiinsa. Asuimme niin kaukana, ettei esim. polkupyörällä päässyt.


    • ...

      Totas noin.

      Mulla nyt on omat mielipiteeni urheilusta. Jos joku nyt vähän kiinnostaa, kyllä ne on henkilökohtaiset suoritukset, henkilölajit. Tokikin arvostan joukkuelajeja, vaikka nyt esimerkiksi talvisotaa, yksilöurheilu on mun mielestä reilumpaa, sitä joko ite pärjää tai häviää, ei voi syyttää tai kiittää joukkuekavereita mistään.

      Oli vähän absurdi tilanne tossa jokunen vuosi sitten. Käväsin höpisemässä naapurin vanhan isännän kanssa, tullaan hyvin juttuun. Se on onnokas moottoriurheilifani. Ja sen keskimmäinen poika ajoi aikanaan rallia- Poika kuoli aikanaan. Mutta oli siis kammottavanoloista kattoa videolta ikivanhaa Tunturirallia, missä jätkät väänsi Lancialla pikataivalta. Musta se vaan tuntu kammottavalta, kattoo kuolleen miehen kilpa-ajoa miehen isän kanssa...

      no ei mitään, tää nyt vaan tuli mieleen.


      =DW=

      • 1943

        Suomalainenhan on usein sooloilija, ei osaa sopeutua yhteisöön. Meitä on moneksi, itse en pidä moottoriurheilua urheiluna lainkaan. Tutun perheen nuori on harrastanut ja on jo toisena kesänä jalka kipsissä. Kyllä huomattavasti hauskempaa on seurata videolta nuorten viestijuoksua kuin noita ralleja. Itse pelkäsin, että lapseni kompastuisi aitaan. Tosin videonauhuriakaan ei juuri nyt ole, YLE Areena on ainoa mahdollisuus.


      • 1943 kirjoitti:

        Suomalainenhan on usein sooloilija, ei osaa sopeutua yhteisöön. Meitä on moneksi, itse en pidä moottoriurheilua urheiluna lainkaan. Tutun perheen nuori on harrastanut ja on jo toisena kesänä jalka kipsissä. Kyllä huomattavasti hauskempaa on seurata videolta nuorten viestijuoksua kuin noita ralleja. Itse pelkäsin, että lapseni kompastuisi aitaan. Tosin videonauhuriakaan ei juuri nyt ole, YLE Areena on ainoa mahdollisuus.

        Minua taas ei kiinnosta muu urheilu kuin ralli.
        Miehenä tietysti katselen mielelläni, vaikkapa Minna Nikkasta tai kultsi-Kiiraa.
        Saatanpa antaa ihan pisteitäkin. :)
        H.


      • 1943
        hunksz kirjoitti:

        Minua taas ei kiinnosta muu urheilu kuin ralli.
        Miehenä tietysti katselen mielelläni, vaikkapa Minna Nikkasta tai kultsi-Kiiraa.
        Saatanpa antaa ihan pisteitäkin. :)
        H.

        Minua ei nykyään kiinnosta urheilu juuri lainkaan. Vähän muistelin menneitä ja katselin noita viestikisoja jälkijunassa. Onhan noita kaunottaria monen urheilulajin parissa. Naisena en erityisemmin katsele urheilevia miehiä tästä näkökulmasta.


      • 1943 kirjoitti:

        Minua ei nykyään kiinnosta urheilu juuri lainkaan. Vähän muistelin menneitä ja katselin noita viestikisoja jälkijunassa. Onhan noita kaunottaria monen urheilulajin parissa. Naisena en erityisemmin katsele urheilevia miehiä tästä näkökulmasta.

        Mietipä nyt uudelleen ja kirjoita rehellisesti!! :):)
        H.


      • 1943
        hunksz kirjoitti:

        Mietipä nyt uudelleen ja kirjoita rehellisesti!! :):)
        H.

        Neuvo: elä vain ikiomaa elämääsi. Minun elämästäni taidan minä tietää parhaiten.


      • 1943

        Minusta nämä henkilöt leikkivät tietoisesti kuolemalla, ottavat suuren riskin.


      • 1943 kirjoitti:

        Minusta nämä henkilöt leikkivät tietoisesti kuolemalla, ottavat suuren riskin.

        Kuten monet muutkin. Monissa lajeissa kuollaan heti tai vanhana miljonäärinä.
        Harva urheilee vain sen vuoksi että saisi 10 litran kurkkupurkin täyteen hikeä.
        H.


      • 1943
        hunksz kirjoitti:

        Kuten monet muutkin. Monissa lajeissa kuollaan heti tai vanhana miljonäärinä.
        Harva urheilee vain sen vuoksi että saisi 10 litran kurkkupurkin täyteen hikeä.
        H.

        Äkkikuolema lienee usein kysymyksessä, se ainoa positiivinen asia. Harvalla tuuria kuten Mika Häkkisellä.


    • hunajata hunajata

      Minä pidän kaikista kesä- ja talvikilpailuista. TV:stä katson kaikki mahdolliset kisat ja jännään tietty suomalaisten puolesta. Itse aikanani olin aika hyvä yhdessä sun toisessa lajissa, mutta minun nuoruudessani urheiluharrastus ei ollut niin järjestynyttä kuin nykyisin. Murtomaahiihdossa, lentopalloilussa ja kanoottimelonnassa minua kannustettiin jatkamaan - mutta voiton vei tanssiminen ja seurustelu.

      Omat lapseni ovat olleet aikuisuuteen saakka innostuneita joukkuelajiesta: koripallo, jalkapallo ja harrastavat edelleen työporukoissaan matseja firmojen välillä. Aikanaan minäkin vietin aikaani lasten harrastuksien turnauksissa paistaen makkaroita, myyden arpoja tai kahvia ja pullaa yms puhumattakaan kuljetuksista kentille ja kisoihin.

      Mutta sanoisin, että liikuntaharrastus on säilynyt läpi elämän itselläni ja olen iloinen, kun lapsenikin harrastavat edelleen itse urheilua ja kannustavat omia lapsiaaankin urheilun ja liikunnan pariin. Urheilu on hyväksi ihmiselle!

      Kilpaurheilussahan on sitten myös se nurja puoli, jos ei ole valmistautunut elämään urheilun jälkeen.

      • 1943

        Liikunnallisuus on säilynyt minulla ja jälkikasvullani. Olen painottanut sitä, että liikunta pitää kokea iloisena asiana. Tänään oli iltarastit ja osallistuin kuten yleensä täällä ollessani. Jossain vaiheessa nuoren on yleensä valittava panostaako urheiluun vai opiskeluun. Meillä opiskelu vei voiton.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5475
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2356
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1880
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1771
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1595
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1543
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1388
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      223
      1021
    Aihe