Nimittäin näinkin pohjoisessa kun Muoniossa. Havaitsin linnun alunperin kesäkuun alussa liitelemässä aika korkealla maantien yläpuolella, Sain kyllä aika hyviä havaintoja silloin ja arvelin kyseessä olleen haarahaukan. Noin kuukautta myöhemmin havaitsin suunnilleen samalla seudulla autolla ajaessani noin 30 metrin päässä vieressäni ajosuuntaani leuhottavan haarahaukan, konka siipien vaalean värin ja pyrstön huomattavan syvän haaran perusteella tunnistin isohaarahaukaksi. T
Isohaaharahaukkahavainto
12
60
Vastaukset
- ei enää erehdyksiä
Heh,heh, nyt olet kyllä erehtynyt pahan kerran, mutta kokemattomilta se on normi juttu.
Alottelija ponkarit erehtyvät useimmiten, enemmän kuin saavat oikeita havaintoja - piekana...
vois sopia paremmin silläkin näkyy pyrstössä haara.Isohaarahaukasta on 10 vuoden aikana Lempäälä pohjoisin luotettava havainto.
- ei enää erehdyksiä
Aivan piekanahan se on, toki en viitsinyt heti sanoa, kun odotin josko tuo aloittaja pystyisi korjaamaan virheensä, ei taida hänestä olla mestari ponkariksi.
- haukkis 223
Olen kylla harrastanut lintuja yli 50 vuotta. Mm rengastanut niita nuoruudessani useita vuosia ja hankkinut tutkimukselle monenlaisia havaintotutkimuksiaa. Olen kulkenut mm naapurissnia asuneen kirjailaja Yrjo Kokon kanssa paljon kuvausmatkoilla, joten vaikka olen Lapista kotoisin, on minulla vankka kokemus linnuista ja varsinkin petolinnuista. Eli kylla tuo isohaarahaukkahavainto oli taatusti lahempana isohaarahaukkkaa kuin noiden muutamien aliarvioijien piekanaesitykset.
Eli kylla taalla Lapissa asuu paljon muitakin kun tyhmia.- fgfggfg
outoa että kyselet asiasta täällä...
- isohaarahaukka..
milvus milvus on tehty 3 havaintoa tänä vuonna Turrun saaristossa oliskohan ne niin salaa päässy ettei kukaan nähny matkalla.Haaarahaukka-milvus migrans-on enemmän mutta nekin rannikolla.
- pitäiskö...
sun ensin päättää kumman olet nähnyt.Haarahaukat on aika tummia piekana vaalea
- ei enää erehdyksiä
heh heh, ei ole haukkiksesta ponkariksi edes viidenkymmenen vuoden kokemattomuudella, sitä voi kulkea vaikka kenen perässä, niinko köyhän talon porsaat, ei nekään mitään opi.
- korpikuus
Noh, eipä arvostella turhan nenäkkäästi. Lintujen tunnistus on vaativa laji, paljon kokemusta vaatii jotta osaa varmasti määrittää isohaarahaukankin.
Ulkopuolisen on hankala sanoa mitä havaitsija on nähnyt, joten sikäli on vaikea antaa tuomiota suuntaan tai toiseen, tai oikeaa määritystäkään.
Isohaarahaukka joka tapauksessa on tosi suuri harvinaisuus, mutta periaatteessa kuitenkin mahdollinen. - Wq-R
Ja saman alueen havainnoista haluaisin mainita, että esim Kilpisjärvellä on tänä keväänä tavattu mm säihkylin tuihin kuuluva mehiläissyöjä sekä sinipyrstö. Ja Enontekiön Hetassahan havaittiin samoja mehiläissyöjiä kolmisen vuotta sitten useampiakin. Myös myrskylintu ja harjalintu löytyvät sen alueen havainnoista.
Eli kyllä tuolla läntisen lapin alueella on monia harvinaisuuksia haittu. - DD-f
Muuten Kärsivarteen ilmestyy aina silloin tällöin sieltä lähellä olevan Norjan rannikolta useita se3llaisia harvinaisuuksia, joita ei välttämättä muuala Suomessa havaita.
Miettikääpä sitä. - heh heh haukkista
Kirjota vaan haukkis omalla nimmarilla, hyvä muistaa että tunnistus ei ole aina helppoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958