ote

Entisellä nimityksellä kaatumatauti:

Syyt: Kaatumatauti ei ole mikään yhtenäinen sairaus eikä edes oireyhtymä, koska taudin ainoana oireena saattavat olla tajuttomuus- ja kouristuskohtaukset. Miltei mikä tahansa aivoja kohdannut ärsyke voi aiheuttaa tajuttomuus- ja kouristuskohtauksen. Jos ärsyke on pysyvä tai toistuva, ovat kohtaukset uudistuvia. Nykyaikaisin tutkimusmenetelmin voidaan osoittaa, että kaatumatauti on yli puolessa tapauksia aivojen vioittumasta syntyneen ärsykepesäkkeen tai- pesäkkeiden aiheuttama. Näissäkin tapauksissa tauti syntyy helpommin, jossa sairaalla on lisääntynyt taipumus tajuttomuus-- ja kouristuskohtauksiin, vaikka tällainen taipumus ei ole taudin puhkeamiselle välttämätön.
Niissä tapauksissa taas, joissa ei mitään aivojen vioittumaa voida osoittaa olevan, vaan eräänä tekijän taudin kehittymiselle on lisääntynyt taipumus tajuttomuus- ja kouristustiloihin, monet lisätekijät, ennen kaikkea aineenvaihdunnalliset häiriöt, ovat myötävaikuttamassa taudin syntyyn. Näin ollen raja ns. oireellisen eli symptomaattisen ja perinnöllisen eli genuiinisen epilepsian välillä ei ole mitenkään selvä.

(Ennen epilepsia liitettiin mahdolliseen kaatumatautisten rikollisuuteen ja se on ollut avioeste pelkkänä kohtauksen toteamisena.) Kenties epileptikot ovat aina tienneet etteivät ole hulluja ja ovat sen takia suljettu mielisairaaloihin.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epilepsiasta kirjoitti:

Entisellä nimityksellä kaatumatauti:

Syyt: Kaatumatauti ei ole mikään yhtenäinen sairaus eikä edes oireyhtymä, koska taudin ainoana oireena saattavat olla tajuttomuus- ja kouristuskohtaukset. Miltei mikä tahansa aivoja kohdannut ärsyke voi aiheuttaa tajuttomuus- ja kouristuskohtauksen. Jos ärsyke on pysyvä tai toistuva, ovat kohtaukset uudistuvia. Nykyaikaisin tutkimusmenetelmin voidaan osoittaa, että kaatumatauti on yli puolessa tapauksia aivojen vioittumasta syntyneen ärsykepesäkkeen tai- pesäkkeiden aiheuttama. Näissäkin tapauksissa tauti syntyy helpommin, jossa sairaalla on lisääntynyt taipumus tajuttomuus-- ja kouristuskohtauksiin, vaikka tällainen taipumus ei ole taudin puhkeamiselle välttämätön.
Niissä tapauksissa taas, joissa ei mitään aivojen vioittumaa voida osoittaa olevan, vaan eräänä tekijän taudin kehittymiselle on lisääntynyt taipumus tajuttomuus- ja kouristustiloihin, monet lisätekijät, ennen kaikkea aineenvaihdunnalliset häiriöt, ovat myötävaikuttamassa taudin syntyyn. Näin ollen raja ns. oireellisen eli symptomaattisen ja perinnöllisen eli genuiinisen epilepsian välillä ei ole mitenkään selvä.

(Ennen epilepsia liitettiin mahdolliseen kaatumatautisten rikollisuuteen ja se on ollut avioeste pelkkänä kohtauksen toteamisena.) Kenties epileptikot ovat aina tienneet etteivät ole hulluja ja ovat sen takia suljettu mielisairaaloihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu