"Vastikään voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa terveydenhuollon työntekijöitä huolehtimaan potilaan lisäksi myös perheen lasten tarpeista.
Lapselle on turvattava riittävä hoito ja tuki silloin, kun hänen vanhempansa tai huoltajansa tarvitsee sosiaali- ja terveydenhuoltoa eikä sen vuoksi pysty huolehtimaan lapsesta täysipainoisesti.
Uudistus merkitsee varsin radikaalia muutosta nykytilanteeseen. Potilaan kanssa on keskusteltava perheestä, ja lastenhoito ja tuki tulee turvata sekä kotona että palveluja käytettäessä."
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Vanhemman sairaus koettelee koko perhettä/1135267702442
Sinänsä hyvä uudistus mikäli perheille olisi tarjolla kotiapua tai edes jotakin apua. Valitettavasti Talentian kyselyssä 40% sosiaalityöntekijöistä ilmoitti,ettei avohuollon tukitoimiin tai ongelmien ennaltaehkäisyyn ole aikaa kunnissa. Kaikki aika menee ls- ilmoitusten ja huostaanottojen selvittelyyn. Monissa kunnissa avohuollon tukitomia ei ole saatavilla lainkaan.
Perheille ei ole tarjolla esim. kotiapua vanhemman sairastuessa, koska valtio maksaa kunnille vain huostaanotoista, ei perheiden tukemisesta. Tätä käytäntöä olisi voitu korjata lastensuojelukertoimen laskuperusteita( valtionapua vain huostista) muuttamalla, mutta sitä ei tehty.
Näissä olosuhteissa uusi terveydenhuoltolaki tulee johtamaan vain huostaanottojen lisääntymiseen, ei vain päihde- tai mielenterveysongelmaisilta vanhemmilta vaan mistä hyvänsä terveysongelmista kärsivistä perheistä. Erityisesti sairastelevat yh- perheet ovat vaarassa.
Kun kotiapua ei ole ja uusi terveydenhoitolaki velvoittaa huolehtimaan lapsenhoidosta sairauden aikana, mitä luulette vaikkapa leikkaukseen valmistuvalle tai syöpää sairastavalle yh-vanhemmalle tarjottavan? Tietysti huostaanottoa, joka helposti muuttuu väliaikaisesta pysyväksi ja jota on erittäin vaikea purkaa, vaikka huostan syyt olisivat poistuneet.
Suomi on täynnä julkisrahoitteisia järjestöjä ja yrityksiä, jotka väittävät tekevänsä lastensuojelutyötä. Miksi mikään näistä ei tarjoa koti- ja lastenhoitoapua vanhemman sairauden ajaksi?
Nyt jos koskaan vanhempien on aika ryhtyä omaehtoisten tukiverkostojen ja lastenhoitopiirien rakentamiseen, ennekuin syöpä tai muu sairaus johtaa koko perheen hajottamiseen."
Tuleva lakiuudistus asettaa myös erityislapset lastensuojelun suurennuslasin alle jälleen kerran.
Tähän asti heillä on ollut 3 vaihtoehtoa:
1) Kuulua siihen onnellisten pikkuruiseen ryhmään, jotka saavat kuntoutusta jopa Suomessa
2) Kun perhe hakee apua, heidät ohjataan vanhempien pyynnöistä huolimatta psykiatrian yksikköön, jossa lapsi saa väärän diagnoosin ja väärää hoitoa, yleensä myös laittoman huostaanoton
3) Ylivoimaisesti suurin eli kolmas ryhmä erityislapsia jää täysin ilman mitään kuntouttavia toimenpiteitä.
Kun ilman kuntoutusta jäänyt adhd- tai as-lapsi saavuttaa murrosiän, ovat monen ongelmat jo aika urautuneita ja korostuvat murkku-uhman mukana entisestään. Teini-ikäisten huostaanotot ovat kasvaneet viime vuosina koko ajan, taustalla erityislasten ilman kuntoutusta jättäminen, sekä kouluihin suunnatut kuntien laittomat säästöt, jotka ovat koskeneet ennen kaikkea erityisopetusta.
Piakkoin voimaan tuleva terveydenhoitolain uudistus asettaa jälleen erityislapset lastensuojelun silmätikuksi - kuinkas muuten.
Uusi terveydenhuoltolaki lisää turhia huostaanottoja
6
159
Vastaukset
- 17+5
Huostaanotto on ihan varteenotettava ja jopa suositeltava vaihtoehto tilanteissa missä vanhemmat eivät ole kykeneväisiä ymmärtämään lapsen parasta, esim. jos joutuvat itse käyttämään usein tarkkaavaisuushäiriöihin määrättäviä stimulantteja (huume) selviytyäkseen normaalista arjesta.
- bam-boo
??? Olipa harvinaisen typerä kommentti.!!!
Eikö ole hyvä asia jos vanhemmat huolehtivat lääkityksestään jos se on tarpeen sairauden hoitamisessa? Tietysti eri asia jos vanhemmat käyttävät lääkkeitä väärin mutta adhd:n oireenmukaisessa hoidossa stimulantit ovat hyviä lääkkeitä ja varmasti auttavat myös niissä toimissa joita lapsiperheen arki vaatii. - mitäähhh???
bam-boo kirjoitti:
??? Olipa harvinaisen typerä kommentti.!!!
Eikö ole hyvä asia jos vanhemmat huolehtivat lääkityksestään jos se on tarpeen sairauden hoitamisessa? Tietysti eri asia jos vanhemmat käyttävät lääkkeitä väärin mutta adhd:n oireenmukaisessa hoidossa stimulantit ovat hyviä lääkkeitä ja varmasti auttavat myös niissä toimissa joita lapsiperheen arki vaatii.tarkoittaako tämä, että Asperger-henkilöiltä viedään oikeus hankkia lapsia ja oikeus hoitaa ja kasvattaa omaa lastaan? minä, joka koko ikäni olen haaveillut omista lapsista, olen sanaton järkytyksestä. mitä luulette, jos as-henkilö joskus löytää puolison ja on onnellinen hänen kanssaan ja he saavat lapsia, niin viedäänkö heiltä lapset pois? jos viedään niin miksi se asperger on syynä siihen että niin käy?
- uneton_Hämeestä
Aspergerin syndrooma vanhemmalla ei satavarmasti ole syy lasten huostaanottoon, siis pelkkä diagnoosi. Kyyläystä neuvolassa ym. tahoilla on luvassa, jos diagnoosisi tiedetään, mutta as-vanhempi joka suht.koht. moitteitta hoitaa lapsensa on mielestäni kaikin puolin turvassa. "Good enough mother/father". Kunpa lapsia kaltoinkohtelevilta NT-vanhemmiltakin (alkoholistit ym) joku kävisi keräämässä lapset turvaan..
- tosi huolestunut
Tässä maassa on jotain pahasti vialla... Eikö tavallinem kansa voi tehdä mitään jotta saatais muutosta ailaiseksi
- Lastenkidutus jatkuu
Erilaista koululaista ei ymmärretä, vaikkei aiheuttaisi häiriöitä. Pelkkä syrjään vetäytminen riittää.
Kuinka monet kaltoin kohdellut vanhemmat kirjottavatkaan täällä netissä viranomaisten mielivallasta, autististen lastensa pakkohoidosta ja kidutuksesta laitoksissa:
https://www.google.fi/search?q=lapsen kidutus laitoksissa&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&channel=fflb&gfe_rd=cr&ei=CLVRVP_zDbOr8wfOh4DACg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913