Eli voiko narttu tulla tiineeksi vaikkei juoksut varmasti olekaan ? Antaa uroksien hyppiä selkään ja yrittävät nylkyttää. Mitään kiinni jäämistä ei tietenkään tapahdu, kun tuo narttu luulee leikiksi. Mutta urokset tiedettävästi nopeita...
Narttu ei osaa komentaa
5
70
Vastaukset
- vjhfvgjh
juoksut voivat hyvin huomaamattomia eli voi.
miksi annat urosten tehdä noin? Se on väärin eikä nartun silmissä kasvata omistajan luottamusta. - Uroksia
No tuskinpa on juoksut kun edellisistä on 1kk ja ei tuo narttu ole kiinnostunut itse uroksista samanlailla kuin juoksujen aikaan.
Ja en antanutkaan hyppiä kauaa, ensin yritettiin kmentaa uroksen omistajan kanssa urosta, mutta kun ei loppunut niin lähdettiin pois.
Eikä tuonarttu ole koskaan komentanut.
Joten voisinko saada vastauksen kysymykseeni.... Vaivaa paljon... - pippelitonttu
Jos ei ole juoksuja, eikä narttu antanut uroksen oikeasti polkea itseään niin, että olisi saanut siemenet sisään, on hyvin epätodennäköistä, että sieltä pentuja tulee. Ole huoleti.
- tutun kuuloista
Vähän sama ongelma kuin (ihmis-) naisilla: seksi on vain leikkiä ...
- 15+4
Taitaa nartulla olla vikana se että on niin hyvin otettu luulot pois, ettei osaa enää itseään puolustaa.
Toinen ääripää on sitten se liiallinen lässytys, että koira syö kaikki vastaantulijat, kuljepa siinä sitten keskilinjaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756