Tämä sama postaus on myös toisaalla, mutta ehkäpä tämä sittenkin sopii paremmin tänne. Eli anteeksi toistosta.
Eli olen lähihoitajaopiskelija ja valmistun 30.3.2012, noin reilun yhdeksän kuukauden päästä. Kesäkuussa tuli käytyä ammattikorkean pääsykokeissa sairaanhoitajan opintoihin ja viime viikolla sain paksun kirjekuoren, joka toivotti tervetuloa opiskelemaan.
Eli kysymykseni on se, että kannattaako käydä jo loppusuoralla oleva lähihoitajakoulutus loppuun ja siirtää Sh-opintoja vuodella, minkä voin lain mukaan tehdä? Vai keskeytänkö lähihoitajakoulutuksen ja aloitan AMK:ssa jo tänä syksynä?
Pomo sanoo, että kannattaa ehdottomasti käydä lähäritutkintoloppuun ja lähteä vasta sitten ammattikorkeaan, koska 3.5 vuotta on kuitenkin pitkä aika ja mitä tahansa voi sattua ja koulutus venyä tai keskeytyä syystä tai toisesta. Lisäksi pomo sanoo, että valmis lähihoitaja menee esim. kesätyönhaussa aina opiskelijoiden ja epäpätevien ohi, koska lain mukaan näin pitää tehdä. Lisäksi pomo mainitsi, että valmiina lh:na voin ottaa myös yökeikkoja viikonloppuisin, mikä lisää työmahdollisuuksia tuntuvasti.
Toiset taas neuvovat aloittamaan jo nyt AMK:ssa. Sanovat, että sairaanhoitajana et tee mitään lähäritodistuksella, joten ei järkeä siirtää opintoja. Lisäksi Sh-opiskelijana saan kuulema ihan yhtä hyvin keikkatöitä opiskelun ohessa kuin valmiina lähärinäkin, eli ei juuri eroa.
Eli miten menetellä?
Keskeyttääkö lh-opinnot? Mitä tekisitte sijassani?
11
550
Vastaukset
- SH_86
Jos olisin sun saappaissa kävisin nykyisen koulun loppuun, ilmoittautuisin poissaolevaksi vuodeksi ja lykkäisin aloitusta. Ei mitään järkeä enää jättää kesken, kun olet jo voiton puolella selkeästi.
Näyttää CV:ssäkin paremmalta kun on yksi tutkinto enemmän suoritettuna.
Ja tuskin viimeinen vuosi lähärikoulussa kovin vastenmieliseltä tunnu tai vaadi kovia ponnistuksia. Ja kuitenkin se sun paikkasi siellä AMK:ssa odottaa seuraavana syksynä :) - lähisairaanhoitaja
Joo. Unohdin mainita, että olen jo 31 vuotias mies. Takana yli yhdeksän vuoden putki kodinhoitajan sijaisuuksia epäpätevänä. Menin lähärikouluun pomon kehoituksesta, koska hän sanoi, että vakituista paikkaa hän ei voi minulle tarjota, vaikka kuinka hyvä työntekijä olisin, koska pätevät menevät aina ohi. Ja oikeinhan se niin on. Ja muutenkin oli jo korkea aika hankkia se elämän eka ammattipätevyys. Lukion jälkeen tuli päästyä hoitoalan kesätöihin ja palkan makuun päästyäni työ venähtikin lähes kymmenvuotiseksi ja opiskelut jäi.
Sairaanhoitajaopiskelut eivät kuuluneet ollenkaan suunitelmaan ja hain yhteishaussa ihan kokeilumielellä mielenkiinnosta nähdä minkalaiset ne pääsykokeet AMK:iin ovat. En siis todellakaan uskonut tulevani valituksi, koska olen aina pitänyt sairaanhoitajan pätevyyttä jonain todella hienona, korkeana, arvostettuna ja sellaisena, johon minulla ei ole koskaan mahdollisuutta.
Olin todella yllättynyt, että aikoinani suorittamani lukion keskinkertaiset arvosanat (7.6 ja E,C,C,B,B) riittivät pääsykokeisiin kutsuun. Vielä yllättyneempi olin, kun huomasin nimeni olevan niiden noin sadan nimen joukossa, jotka lähes 400:sta hakijasta etenivät kirjallisten kokeiden jälkeen psykologin haastatteluihin. 3/4 hakijoista rankattiin kirjallisten jälkeen. Ja aivan hemmetin täpinöissä olin, kun viimeviikolla sain koululta paksun kirjekuoren, jossa toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan. Kirjeen mukaan vain 26 hakijaa pääsi opiskelemaan. Eli 26 lähes 400:sta hakijasta. Sain kolme pistettä yli alimman hyväksymisrajan.
Eli, jos aloitan sh-opinnot vasta ensi vuonna, olen valmistuessani 35-vuotias, mikäli valmistun suunnitelman mukaan. Mutta 35-vuotias minusta tulee joka tapauksessa jonain päivänä vaikken AMK:n menisikään. Eli mieluimmin olen 35 vuotiaana sairaanhoitaja kuin ei sairaanhoitaja. - iilkru
Ja tosiaan voit lykätä opintojen aloitusta luultavasti vain myös puolivuotta? Eli aloittaisit tammikuussa, jolloin lähäriopinnot ihan loppusuoralla. Paljonko tuossa näkyy enää puolivuotta?
Saat kuitenkin sitten siinä parilta vuodelta keikka- ja kesätöistä parempaa palkkaa kuin ilman papereita, joten eiköhän se korvaa? - AMKduunari
Puolella vuodella opintojen lykkääminen on aina riskialtista. Voit menettää silti koko vuoden opintoja (joitakin perusopintoja tarjotaan vain syksyisin ja keväällä taas jatketaan siitä mihin edellisenä syksynä jäätiin). Kannattaa olla yhteydessä ko. kouluun ja kysyä sieltä asiaa (=kannattaako olla poissa puoli vuotta vai koko vuosi). Jos et pysty opiskelemaan keväällä mitään, menetät yhden läsnäolokauden ihan suotta.
- gggghhh
Mies ja lähihoitaja, työllistymisesi on melko varmaa. Kannattaisi käydä loppuun, sanoisin ja vaikka hakea vanhainkotiin loppuajaksi, siellä tarvitaan miehiä = voimaa. ei nyrkkejä, vaan nostoapua ja sen sellaista. Jos siinä hoitsukoulutuksessa tuleekin jotain..mitäs sulla siitä lähihoitajakoulutuksesta puuttuu? Olisiko mahdollista tenttiä loput?
- aikuisena opiskellut
Siis meinasin, että lähärikoulutus loppuun, töihin ja sitten amk:aan. Noin mä tekisin, jos olisin pöksyissäsi. Ei 35-vuotiaana valmistuminen ole ikä eikä mitään, itse valmistuin insinööriksi vastikään päälle 40 v. ja sain töitä - olen muuten nainen.
- %%%
Kuinka pitkä toi lh-koulutus on eli kuinka monta % toi 9 kk on? Se nyt kuitenkin lykkää vuodella tota sh:ta. Itse tykkään kyllä ajatuksesta, että tekee loppuun asiat jotka on aloittanut, mutta se voi kyllä olla ettet sillä mitään tee. Voisko sen lh:n täydentää sitten jos jotain tapahtuu? (Niinkuin mitä tapahtuis?) Mun mielestä A-suunnitelmaa ei tehdä sen varassa, että jotain odottamatonta tapahtuu. Elämässä on tällaisia valintoja ja yleensä niissä valitaan aina väärin. Mutta kuitenkin on hyvä, että on tällaisia valintoja kahdesta hyvästä vaihtoehdosta eikä esim. kahdesta huonosta. Onnittelut amk:n pääsystä.
- näin aattelen
tuo on totta, että jos sh-koulutus ei tunnukaan omalta, niin voi palata takaisin lähärikoulutukseen jos paikkoja. Luultavasti tuohon suuntaan saa hyväksilukujakin. Mutta, jos olet valmis lähihoitaja amk:ssa, palkallinen kesätyö on hyvin todennäköistä saada, kun olisit pätevä ja varmaan saisit lomien aikana töitä muutenkin esim. joulun aikaan terveyskeskuksista tai palvelutaloista. Uskoisin vakaasti näin.
- Lähisairaanhoitaja
"Kuinka pitkä toi lh-koulutus on eli kuinka monta % toi 9 kk on"
Lukiotaustaisille koulusta riippuen tasan kaksi vuotta tai kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Opintoviikkoja tulee kummassakin yhtäsuuri määrä. Eron tekee se, että joissain kouluissa yo-luokat opiskelevat myös kesäkuun eli lomailevat vähemmän..
Lukion papereilla saa siis yhden vuoden pois normaalisti kolmevuotisesta lähihoitajakoulutuksesta. Kaikki äidinkielet sun muut yleissivistävät jää pois. Mukana vain ammattiopinnot, lääkelaskut ja hoitoalan ammattienglanti ja ruotsi.
Minä aloitin opinnot tammikuussa 2010, eli puolitoistavuotta (18kk) opintoja takana. Jossa mukana yksi 2,5 kk:n kesäloma. - isoiita442
Hei, onpa mielenkiintoinen tilanne sinulla! Onnea! En osaa kyllä mitenkään neuvoa, ehkä itse tekisin kuitenkin niin, että kävisin nykyisen koulun loppuun ja aloittaisin sitten amk:ssa. Itse sanoit, ettei sh-opinnot olleet edes tarkoituksena, niin ehkä sitten olisi parempi käydä tämä nykyinen ja jos haluat katsoa mltä ne sh-opinnot tuntuvat, niin sitten sinne. Ja puolella vuodella vain voi aivan hyvin lykätä opintoja, ainakin yleensä amk:ssa, ei sen tarvitse olla heti välttämättä se vuosi.
- labrahoitaja
Miespuolinen sairaanhoitajaopiskelija suorastaan revitään koulun penkiltä töihin, jopa jo ensimmäisenä vuonna. Joten uskoisin, että töitä riittää myös ilman sitä lähärikoulutusta, mikäli vaan motivaatiota riittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444268Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202724Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412482Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841519Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965