Liian raskaisiin saappaisiin syntynyt.

tollukka82

Moi

olen 83 syntynyt kaveri. Olen kärsinyt yksinäisyydestä pienestä asti. Lapsuudestani en muista, että minulla olisi ollut kauheasti kavereista. Monasti tuli leikittyä naapurin pojan kanssa, jonka kanssa välit meni rikki lopullisesti murrosiän loppupuolella,. Erinäisistä syistä. Lapsuuteni meni nintendoa pelatessa a paras kaveri oli he-man nukke. Myöhemmin ostettiin koira jolle rupesin kertomaan ajatuksiani. Ala-astella minulla oli jonkinlaisia ystäviä. Pari hyvää kaveria menitin, koska olin liian kova tappeleemaan. Minua syytettiin kuristamisesta ja tappeluista. Viimeinen niitti oli tappelu missä potkaisin kaveria. Säihähdin siitä niin, että elämäni muuttui ja en uskaltanut enää tehdä mitään. Sitten tuli kesäloma ja syksyllä alkoi ylä-aste. Koulussa oli tosi vaikeaa. Vanhemmat pojat olivat isoja ja pelottavia. Menin lopullisesti lukkoon ja en uskaltanut puhua tai puolustaa itseäni. Näin kun poikia uitettiin vessan pöntössä ja lavuaareissa. Joku porukka alkoi nimitellä minua ja pian kokokoulu alkoi nimitellä minua. Vällillä opettajatkin lähtivät siihen mukaan. Muutekin opettajat hyväksyivät toisten nöyryyttämisen ja pitivät jopa pari mokukasteeksi nimettyä päivää. Käsitöitä ei kannattanut tehdä joku kummiskin ne varasti. Jotku olivat kiinnostuneita minusta, muutten uskaltanut mennä heidän mukaansa illalla, koska pelkäsin, että joudun taas nöyryytetyksi. Joillekin olin tosi vittumainen. Vaikka se ei ollut heitä kohtaan oikein. Olin niin lukossa. Ylä-asteen loppupuolella vanhempani puuttuivat peliiin ja itku kurkussa kerroin tarinani. Opettajat puutuivat peliin. Siinä kiiressa tuli syyt heitettyä pari kaverin niskaan. Vaikka kaikki koulussa opettajia myöten olivat samassa sopassa. Tapauksen jälkeen sain olla koulussa rauhassa, mutta kavereitakaan ei kyllä lisää tullut. Ne vähäisetkin lähti.

Sain peruskoulun käytyä ja siinä sivussa meni ammattikoulu. Josta ei jäänyt, kuin paperit taskuun ja pöliän maine. Koulussa päivät meni nahisteluussa ja sain paskaa niskaan kokoajan.

Armeijaan minusta ei ollut. Johtuen terveydellisistä syistä.
Vapaa-aikanakaan ei ihmisuhteita ole juurikaan tullut. Nuorempana baariilta päättyi tappeluun tai tuli juotua niin paljon että tajumeni. Pari kertaa olin lähellä paleltua ja kerran olin joutua käräjille.

Vuoden työttömänä olon jälkeen. Menin korkeakouluun. Siellä ei ollut ongelmia toisten kanssa, Muutta kavereitakaan ei juurikaan tullut. En vaan osannut lähteä porukan mukaan. Koulun sain käytyä ja työttömäksi jäin.

Ihmisuhde aluella olen kokeillut facebookia ja baareissa olen kierrelllyt.
Sillei olen jäänyt urpoksi, etten osaa enää jutella kellekään vaan tuijotan lasin pohjaa. Baari elämä on onneksi rauhoitunut, ettei tarvii enää tapella ja juoda tajua pois, Facebookin sivuni suljin pois. Koska en saanut oikein vastakaikua keskusteluihin. ja yhdelle mukavalle tyypille tuli purettua turhautuminen vaikka eihän se hänen vika ole.

Naisystäväkin olisi hakusessa, mutta tuskin tälläistä töllöä kukaan haluaa, kun tyyppeja joila pyyhkii hyvin on tarjolla. Pari kertaa olen pussailut joten vähän on kokemuksia on. Toisaalta seurustelukin pelottaa. Pari kertaa olen löytänyt kiinnostavan tytön, mutta olen pilannt ääliömaisyydelläni tai tytön kaverit on sanonut, että tuo typpi on vähän outo.

Työelämmässä olen ollut jonkin verran mutt riitelyksi tahtoi aina mennä ja välillä vaivuin synkkyyteen ja työt meni pipariksi

Juhannus on raskainta aikaa, kun muut on juhlimassa mä istun kotona yksin ja lasken kärpäsiä.

Vanhemmat ja sukulaiset ovat aina tukeneet vaikka en tiedä kauanko ne jaksaa minua tukea.

Olisin se mukava saada joskus töitä, ystäviä ja elämänkumppani, mutta taitaa se olla liian suuri pyyntö.

Välillä olen ajattelut, että jos päättäspäivän vaikka leipäveiten avustuksella.

11

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama täällä

      Story of my life mutta väkivaltaisuutta ei ole ollut.

      Naiset on todellakin jännä juttu, ja tuottaa erittäin suurta tuskaa ajatella asiaa jos on yksin. Suosittelen että tukahdutat nuo tunteet välittömästi koska liian moni jää miettimään sitä asiaa liikaa. Fakta on että ns. "alfat" kerää kaikki naiset. Sille ei voi mitään. Osa meidän eläimellistä luontoa. Ainakin itsellä asioiden poissulkeminen on helpottanut oloa huomattavasti. Jos ahdistavat ajatukset naisista tulee mieleen, tai mistä tahansa asiasta, voit miettiä kovaan ääneen tai sanoa itsellesi "minä ne kaipaa muita". Myös ajattelemalla "seis" aivot torppaavat ajatustenkulun jos teet sen tarpeeksi vahvasti. Myös fyysinen rankaisu auttaa, esim. kuminauharenksu ranteeseen ja räppäiset negatiivisten asioiden vallatessa mielen. Ihmismieli haluaa välttää kipua, joten tarpeeksi monen toiston jälkeen alkaa huomata muutosta.

      Älä myöskään unohda yksinkertaisesti sitä, että yhteiskunnan tilanne on tällä hetkellä erittäin heikossa hapessa. Velkakriisit ynm. voivat syöstä koko homman suoraan sanottuna oikeaan tuhokuiluun. Siinä vaiheessa ne "coolit" ihmiset jotka istuvat coffee shopeissa muodikkaissa vaatteissaan iphone ja luottokortti kourassa katoavat ensimmäisinä.

      Jaksamista sulle! Minullakin on tosta niin paljon kokemusta. Facebookissa ja ihan irl monet naiset sanoo "sä oot vähän outo". Ja kyllä se vähän pysäyttää, mutta mua ei enää kiinnosta. Lähdin painamaan salille 4krt/viikko ja nyt on kroppa & paino semmosessa kuosissa ettei toisten mielipiteet paljoa paina.

      Suosittelen siis samaa sinulle. Lähde vaikka salille, lenkkeile, jos sulla vain on varaa. Voithan myös ostaa puntit kotiin ja treenata siellä. Joku aika sitten oli samaan aikaan pari tyttöä myös kuntosalilla, kuiskivat toiselleen "paljo toi oikeen nostaa tsihihi" jne. ja sai hymyilevää katsetta. Tuntui ihan hyvältä mutta olen todellakin vetänyt sen linjan etten välitä joten en aloittanut keskustelua. Olen nähnyt maailman molemmat puolet koska olen ollut sekä luuseri että ok:sti menestyvä myyntimies ja nyt taas uudestaan luuseri(Mutta fyysisesti isompi luuseri) että ihmiset kohtelee sua enimmäkseen sosioekonomisen statuksen perusteella. Eli mitä enemmän sulla on plussamerkkisiä ominaisuuksia(Raha, valta, lihakset, sosiaalisuus, ulkonäkö) sitä paremmin ihmiset suhtautuvat sinuun. En tahdo luoda kontaktia koska en ole vielä tavannut oikein ketään aitoa ihmistä, jokainen on niin hemmetin teennäinen.

      • Beetta-nainen

        "Fakta on että ns. "alfat" kerää kaikki naiset. Sille ei voi mitään. Osa meidän eläimellistä luontoa."

        Itse ainakin saan näistä "alfoista" nimenomaan vastakkaisen reaktion.En voi sietää kukkoilevia ja itseään muita parempina pitäviä miehiä.Olen aina haaveillut ujosta,syvällisestä ja hieman oudostakin miehestä, mutta kun sellainen on ilmestynyt,on se poikkeuksetta ollut varattu.
        Ja vaikka ei olisikaan varattu,niin tuskimpa minä sille kuitenkaan kelpaisin. Joten olen tukahduttanut kaipuuni miestä kohtaan juuri kuvailemallasi tavalla.

        On turha elätellä toiveita ja kaipuuta.Niitä seuraa vain iso turhautuminen ja masennus.
        On parempi kun ei tunne mitään. Ei yhtään mitään...


    • tollukka82

      moi
      olen tehnyt samoin.
      Punttia on tullut nosteltua aika paljon. Tuntuu vaan, ettei rautanouse kun mieli on maassa ja ajatukset painaa enempi kuin treeni painot. Lenkkeilyssä on se huono puoli, että siellä näkee nuoria rakastavaisia ja kaveriporukoita, jotka pelaavat palloa. Joku naapurin käden nosto ei paljon lohduta. Välillä vituttaa nostaa kättä takas.

    • jannnnika

      HEI miehet täällä

      olen 21 vuotias naisen alku ja luin teän kirjotuksia ja sai mielen tosi matalalle. VAlitettavasti tuo kirjotus siitä että naiset haluavat miehen jolla on ulkonäköä valtaa kavereita jne.. pitää suurelta osi´n paikkaansa. Itselläni on ollu nuoruusvuosina kaverisuhteita mutta tunsin itseni rumaksi 15 vuotiaasta.. olin hyvin ujo sillä peittelin kasvón piirteitäni enkä osannut olla oma itseni.. kavereita oli koska olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja lapsuuden ystävät seurasivat mukanana. sairastuin masennukseen 17 vuotiaana ja itsetuntoni kohentui pitkän ja kivuliaan prosessin jälkeen.. n 20 v kun tein nenä leikkauksen josta olen kiitollinen itselleni ja tukijoilla ja sen avulla jaksoin elämää eteenpäin.
      .. nyt ulkonäkö asiat ovat kunnossa mutta yksinäisyys ja jonkin lainen sosisaalisten tilanteiden pelko kalvaa minua.. poikaystävä on ja perhe tukena.. myös hyvä ystävä mutta silti alan taas vaipua masennukseen ja tyhjyyden tunteeseen uudella paikkakunnalla.

      elän suurimmalta osalta elämää mieheni kautta jolle päivä paistaa kirkkaasti aina.. on ystäviä joka sormelleja erilaisiin tekemisiin ja kaikki pitää hänen huumorista. joskus mietin että mitä minä annan hänelle? jos poikaystävä kyllästyy minuun mitäs sitte? miten voisin tutustua uusiin ihmisiin kun mulla ei ole mitään annettavaa.. ei uusia tuttavuuksia, riehakasta menoa tai seurapiirejä.. siksi en löydä ketään kavereitakaan luultavasti-- mulla ei ole mitään a´nnettavaa niille. en voi olla oma itteni enkä mitään muutakaan vaan ennnemmin poistun paikalta

      ymmärrän vielä teitä miehiä kun teiän pitäis olla hauskuuttajia ja muuta.. mutta ei kaikki ihmiset ole samanlaisia... kai sitä jonku kanssa kolahtaa ja alkaa viihtymään yhdessä. mutta entä siitä sitten eteenpäin alkuhuuman jälkeen.. en tiedä? joskus mietin tätä maailmaa että onko tässä mitään järkeä.. älkää tekään miehet lannistuko en minäkään ja toivotan teille kaikkea hyvää..

      voisinpa ja osaisinpa skarpata ja sanoa semmoset sanat joilla jaksaa eteenpäin. . mutta kaikelle on tarkotus täällä niin minä uskon ja kaikki kääntyy vielä hyvin päin

      • just just..

        Että ihan nenäleikkaus auttoi..heh heh..haista paska..

        Joko äärimmäisen tyhmä tai trolli.


    • Ughmikäjuttu

      > Olen aina haaveillut ujosta,syvällisestä ja hieman oudostakin miehestä, mutta kun sellainen on ilmestynyt,on se poikkeuksetta ollut varattu.

      Täällä on palsta täynnä ujoja, syvällisiä, hieman outoja miehiä... mikä estää?

      • th

        Tänne on helppo kirjotella vaikka mitä liiba laabaa. Näistä ujoista, syvällisistä ja hieman oudoistakin miehistä on sen verran ylitarjontaa, että niistä voisi jokainen napata parhaat päältä. Todellisuus vain on se, ettei Beeta-naisten tarvitse olla edes huomaavinaan näitä. Ehkä juuri ja juuri Epsilon-naisille kelpaisi.


      • N30+

        Mitenköhän näihin mieheen sitten sais yhteyden? Pitäiskö laittaa omat yhteystiedot näkyviin vai? Anteeksi, jos olen tyhmä, pari päivää vasta näitä sivuja lukenut ja "kiva" huomata etten ole ainut yksinäinen ja ujo, vaikka siltä usein tuntuukin.


      • th
        N30+ kirjoitti:

        Mitenköhän näihin mieheen sitten sais yhteyden? Pitäiskö laittaa omat yhteystiedot näkyviin vai? Anteeksi, jos olen tyhmä, pari päivää vasta näitä sivuja lukenut ja "kiva" huomata etten ole ainut yksinäinen ja ujo, vaikka siltä usein tuntuukin.

        Luet palstaa, ja kun jonkun kirjoittelu vaikuttaa mieleiseltä pistät kyseiselle nimimerkille viestiä. Jos ei ole profiilia niin vastaat sille samaan tapaan kuin nytkin, ja pyydät vaikka pistämään sähköpostia.

        Oman profiilin tekoa kannattaa myös harkita, niin miehet löytävät sinut.


      • Haiskahtaaaaaaaa
        N30+ kirjoitti:

        Mitenköhän näihin mieheen sitten sais yhteyden? Pitäiskö laittaa omat yhteystiedot näkyviin vai? Anteeksi, jos olen tyhmä, pari päivää vasta näitä sivuja lukenut ja "kiva" huomata etten ole ainut yksinäinen ja ujo, vaikka siltä usein tuntuukin.

        "Mitenköhän näihin mieheen sitten sais yhteyden?"

        Kannattaako..?? Vilasepa miten vastasivat nimim. "Beeta-naiselle": "en usko....liibalaabaa...ei tarvi olla huomaavinaan...".

        Miksiköhän ovat jääneet ilman naista? Olisko ihan käytöstavoissa jotain korjattavaa? Alfauroksilta kun niitä löytyy,niin turha muikistella miksi saavat kaikki naiset. Kuka nainen mieluummin kuuntelisi naama mutrussa "liibalaabaa" hokevia herneneniä?


      • Ughmikäjuttu
        Haiskahtaaaaaaaa kirjoitti:

        "Mitenköhän näihin mieheen sitten sais yhteyden?"

        Kannattaako..?? Vilasepa miten vastasivat nimim. "Beeta-naiselle": "en usko....liibalaabaa...ei tarvi olla huomaavinaan...".

        Miksiköhän ovat jääneet ilman naista? Olisko ihan käytöstavoissa jotain korjattavaa? Alfauroksilta kun niitä löytyy,niin turha muikistella miksi saavat kaikki naiset. Kuka nainen mieluummin kuuntelisi naama mutrussa "liibalaabaa" hokevia herneneniä?

        >Miksiköhän ovat jääneet ilman naista? Olisko ihan käytöstavoissa jotain >korjattavaa?

        Päinvastoin. Esim. nettideitissä naisten tootalinen käytöstavojen puute on yksi suurimmista syistä miksi en enää jaksa edes koko touhua.

        Se nyt vaan on ikävää ettet kestä kuulla tosiasioita. Katsos kun me REHELLISET miehet kerromme sen oikean mielipiteemme, emme sitä paskaa mitä sinä haluat kuulla, toisin kuin ne "alfaurokset", jotka sanovat mitä tahansa päästäkseen pöksyihisi.

        Koko homma on kyllä oikeasti todella ironista. Kaikki te sanotte haluavanne rehellisen miehen, mutta kun sellainen oikeasti tulee vastaan, niin sitä haukutaan katkeraksi peräkammarinpojaksi.

        Voitte sitten miettiä miksi täällä miehet ovat ns. "katkeria".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe