Olen koko ikäni tuntenut itseni jotenkin oudoksi ja muista poikkeavaksi. Mistähän tämäkin tunne juontaa juurensa? Varmasti vanhemmistani, geeneistäni, perimästäni, kasvatuksestani. Olen luonteeltani enemmän tarkkailija, kuin osallistuja. Näen nopeasti ihmisistä, olenko niiden kanssa samalla aaltopituudella vaiko en. Pinnallisten ihmisten mieleen en ole, koska en ole luonteeltani, enkä ajatuksiltani pinnallinen. Syvälliset ihmiset taas saattavat pitää ajatuksistani, mutta jostain syystä myös vieroksua minua, koska ajatuksillani ei ole rajoitteita. Heitä ajatuksenjuoksuni saattaa pelottaa. Ikäänkuin ihmisellä ei saisi olla mielikuvitusta. En siis oikein koskaan tunnu löytävän paikkaani, mistään ryhmästä, en löytänyt sitä koulussa, enkä ammatillisessa oppilaitoksessa, missä minua ja ajatuksiani katsottiin sekä kuunneltiin kieroon ja vähäteltiin. Nuorena olin avoimempi, mutta kun saat henkisesti turpaasi erilaisuutesi vuoksi, niin jättäähän se arvet sisimpään. Nykyään en enää elätä toiveita elämänkumppanin löytämisestä. Suhde ex-kihlattuuni meni poikki jo yli 15-vuotta sitten, enkä ole sen jälkeen ollut kuin parissa lyhyessä suhteessa, joista kumpikaan ei oikein toiminut. 22 vuoden päästä olen jo eläkeiässä. Onneksi minulla on sentään muutama ystävä, jotka ainakin osittain auttavat minua säilymään täysijärkisenä. Pitäisi syntyä ja elää elämänsä kokonaan uudestaan, olla tavallisempi, ei niin luova, ei niin älykäs, ei niin muista poikkeava, niin olisi varmasti sosiaalisesti suositumpi. Pahalta tuntuu välillä se, kun ajattelee elämäänsä taaksepäin, koko paras vaihe elämästä on mennyt yksin, ilman rakastettua ja ilman elämänkumppania.
Itsemurha on käynyt mielessä useasti, mutta en ole tehnyt sitä. Täyttäisin läheisteni elämän tuskalla, jos päättäisin riistää henkeni, vaikka elämä täällä onkin välillä aikamoista kärsimystä. Synkkiä ajatuksia kauniin kesäillan päätteeksi, muuhunkaan en tässä mielentilassa pysty, kiitos sinulle, joka luit tämän, toivottavasti sinulla menee henkisesti paremmin, kuin minulla.
http://www.youtube.com/watch?v=ICIFp5foCqw
Itsemurha on käynyt mielessä useasti, mutta en ole tehnyt sitä. Täyttäisin läheisteni elämän tuskalla, jos päättäisin riistää henkeni, vaikka elämä täällä onkin välillä aikamoista kärsimystä. Synkkiä ajatuksia kauniin kesäillan päätteeksi, muuhunkaan en tässä mielentilassa pysty, kiitos sinulle, joka luit tämän, toivottavasti sinulla menee henkisesti paremmin, kuin minulla.
http://www.youtube.com/watch?v=ICIFp5foCqw
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yllättävää, vaikutat aika samanlaiselta kuin minä, paitsi tuplasti minun ikäiseni. En ole koskaan kuulunut joukkoon, ehkä joskus lapsena, kun en osannut vielä ajatella. Ja vanhempana olen oppinut esittämään. En ajattele niinkuin minun kuuluisi, en tee asioita niin kuin minun oletetaan tekevän. En ole tehnyt elämässäni mitään niinkuin muut ikätoverini. Pidän itseäni muita viisaampana, mutta se ei ole tuonut minulle mitään hyvää... ja nyt kun ikää on vasta 21 minusta on jo tullut miltei täysin tunnevaimmainen ja välinpitämätön, ei muita mutta itseäni kohtaan. Ja vaikka kaikki kaatuisi päälle en koskaan edes harkitsisi tappavani itseäni koska se aiheuttaisi kärsimystä muille.
Täällä eläkeikään 14 v ja paljon tuttua sun tekstissä. Irralisuutta, joka ehkä myös johtuu luonteen ja ajattelutavan lisäksi useista muutoista lapsuudessa ja teini-iässä. Monta lapsuudenystävää jäi taakse. Itsemurhaa en ole kuitenkaan harkinnut, koska mulla kanssa muutama tärkeä ihminen, joiden avulla olen jaksanut. En halua heille sitä tuskaa aiheuttaa mikä siitä seuraisi. Elämänkumppania eivät tietenkään voi korvata, mutta parempi edes näinkin. Ehkä pieni toivo kaikesta huolimatta elää kuitenkin.
sitä olen maailman tavallisin pulliainen,mutta sen olen huomannut pienestä pitäen että silloin kun olen täysin oman spontaanin reaktion ja tunteiden vallassa, muut suorastaan änkeävät luokse. Siis joskus se on ollut ongelma. Se johtuu varmasti siitä että olen hassu. Periaatteessa ajattelen ääneen. Ja huumorintaju vaan on olemassa. Tietysti olen saanut pilkkaa ja vähättelyä osakseni myös. En osaa vain valehdella enkä peittää tunteita silloin kun ne nousee pintaan. Silti se on enemmän eristänyt minua kuin vienyt ihmisten pariin. En kestä potkupallona oloa enkä toisaalta muiden keskenäistä kinastelua ja nahistelua. Iän myötä on mukaan tullut pohdiskelu ja täysin looginen ajattelu ja kiinnostus "tylsiä" aineita kohtaan, kuten luonnontieteet, politiikka. Taiteet on edelleen numero 1, siitä syystä että ne sisältää sen tunteen.
Hei, kyllä sun kaltaisia on olemassa, kohtaaminen vain on vaikeampaa. kiinnostaako vaihtaa ajatuksia? jos, niin laita emailia [email protected]
Viesti tarkoitetttu aloittajalle.