Miksi en olisi katkera?

b7h3g5

Koko helvetin elämä on niin pienestä kiinni. Ihmiselämän onnistuminen ei riipu omista valinnoista, vaan siitä millaisessa ympäristössä sattuu kasvamaan.

Synnyin 80-luvun puolivälissä melko tavalliseen perheeseen, ja ilmeisesti elämän alkuvuodet menivät aika kohtuullisesti. 90-luvun alussa alkoikin kaikki mennä päin persettä.

Laman aikana isäni menetti työpaikkansa. No isäpä tästä turhautuneena alkoi vetää viinaa ihan urakalla. Humalassa turhautuminen purkautui toki omaan perheeseen, ja olikin "ilo" kuunnella kuinka isä taas raivosi ja löi äitiä, samalla kun itse peloissaan odotteli, että tuleekohan se kohta lyömään minuakin. Selvin päin hän oli useimmiten ihan mukava, mutta saattoi kilahtaa ihan mitättömistäkin asioista, joten kotona piti olla aina hieman varpaillaan. Lopulta isä teki itsemurhan ollessani 15-vuotias.

Lapsuuden kokemukset ovat aivan varmasti vaikuttaneet luonteeseni. En tiedä kasvoiko minulle edes koskaan minkäänlaista itsetuntoa. Olen aina ollut ujo ja epävarma, mikä on herättänyt valtavasti hilpeyttä ihmisissä. Naisseuraa nyt en ole koskaan onnistunut saamaan, pelkkää halveksuntaa vain epämiehekkäisillä ominaisuuksillani.

Mikään ei vedä niin KATKERAKSI, kuin sellaisten ihmisten halveksunta ja pilkka, joilla itsellään oli turvallinen ja hyvä lapsuusympäristö. Heillä oli varaa harrastaa mitä halusivat ja rahaa ostaa uusia vaatteita, sekä tehdä vaikka kivoja kesälomareissuja ulkomaille tai edes Linnanmäelle. Minäkin olisin halunnut harrastaa jotain joukkueurheilua jossakin seurajoukkueessa, mutta ei sellaiseen ollut rahaa. Uusi talvitakkikin hommattiin kirpparilta. Eniten rahaa perheessä taisi mennä isän viinaan.

Miksi en olisi katkera, kun sellaiset ihmiset NAURAVAT minulle, kun en ollut ihan yhtä onnekas?

Tällä hetkellä seuraan vahvasti isäni jalanjälkia, alkoholia menee aika reippaasti. Sillä pilaan kuitenkin vain oman elämäni (toisin kuin isäni), kun en naista ja lapsia tule koskaan saamaan. Opiskelen, mutta tulevaisuus tuntuu todella toivottomalta.

Ilman häviäjiä ei ole voittajia. Olen todella katkera elämälle, että minut valittiin häviäjäksi. Joka ikinen päivä mietin, entä jos muutama asia olisikin mennyt joskus toisin..

3

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+18

      No jos tiedät mitä alkoholi isällesi aiheutti, kannattaako sen takia pilata itsensä elämää. Olet vain nyt pettynyt, mutta koeta päästä eroon alkoholista, yritä löytää joku harrastus elämääsi ja sen myötä saat muuta ajateltavaa.

      Mieti mikä kiinnostaa sinua esim, harrastuksena ja rupea hankkimaan tarvikkeita. onkose valokuvaus tai joku muu harrastus jossa on samanhenkisiä ihmisiä. Ole rohkea, älä jää yksin, vaan keksi itsellesi jotain tekemistä.
      Voit esim, sauvakävellä saat liikuntaa ja kunto pysyy hyvänä..

    • Nainen jostakin =)

      Samaa mieltä kanssasi. "Koko helvetin elämä on niin pienestä kiinni. Ihmiselämän onnistuminen ei riipu omista valinnoista, vaan siitä millaisessa ympäristössä sattuu kasvamaan." Olen sitä mieltä että elämä on sitä mitä muut siitä tekevät minulle/sinulle.

      Minunkin elämää on muut pilannut. Olen joutunut kärsimään toisten ihmisten takia. Olen jo aikuinen ja silti sama peli jatkuu. Minunkin elämä olisi paljon parempi jos saisin elää elämääni omana itsenäni. Enkä Narsistin tyttärenä :(

      Voimia sinulle ja ole oma itsesi, jätä se juominen tai ainakin vähennä sitä. Ei se ole ratkaisu ongelmiin tai apu johonkin, päin vastoin sekin pahentaa tilannetta. Olen huomannut että selvin päin on hauskempaa ja pääsee helpommin jonnekin tai jostain pois.

      Kesällä on kauniita paikkoja missä voi istua ja lukea kirjaa. Puistoissa on varmaan yksinäisiä ihmisiä juttelemaan ihan reilusti vaan.

      Kyllä sitä rohkenee kun tapaa jonkun kivan ja mukavan juttukaverin jossain vaikka siellä puiston penkillä.

      Jos tykkäät koirista, se on hyvä lähestymistapa mennä juttelee jollekin koira ihmiselle. Kysellä siitä koirasta jotain esim. Ikää ja vaikka kehua koiraa että onpa söpö.

      Täälläkin on noita keskustelu paikkoja missä voi ihmisten kanssa keskustella, ja joku oikein rehellinen ja samanhenkinen ihminen kuin sinä niin voi tavata vaikka kahvilla jossain.

      Älä jää suremaan sitä isääsi ja seuraa hänen jalanjälkiään, tiedät mihin ne johtaa?

      Kuules nyt se pää pystyyn ja kohti uusia tuulia.

      Jätä se juominen ja käy vaikka syömässä sillä rahalla jossain kauniissa paikassa. Hyvä ruoka tuo hyvän mielen =)

      Jos käy pohjalla niin sieltä vaan kohti ylös päin. Niin minäkin olen sieltä noussut =)

      Järvi ja meri rauhoittaa, Kaunis auringon paiste ja lämmin tuulen henkäys. Ja vaikka hyvä kirja ja jotain naposteltavaa. Kesä on kivaa aikaa on mahdollisuuksia enemmän kuin talvella.

      Voimia sinulle ja käy testaamassa nämä mun ohjeet jossain =)

    • vittuuntunut...

      Minulla on kanssa ollut vaikeuksia elämän kanssa nuoruudessa ja miksei vieläkin. Isäni oli ja on kai edelleen kaappijuoppo ja vittuilee minulle silloin kun käyn siellä kotiseuduilla. minulla ei ole töitä ollut vuosiin siis muuta kuin jotain helvetin palkkatuki ja työharjoitteluja pienellä rahalla. onneksi sain hyvän miehen jonka palkalla elämme tiukkaa elämää. Siis aika yksinkertaista elämää eli aika paljon kotosalla kissojen kanssa joita meillä on 3 kpl. joskus elokuvissa käymme tai muuta. Elämä on kai taistelua päivästä toiseen että saa jotain ruokaa ja saa laskut maksettua. velkaa on liikaa tuloihin nähden. Mutta kun ei nykyyään saa mitään kelvollista asuntoa alle 50 000 e ja vuokrat kalliita. Mutta koti se on tämäkin vaikka osin pankin oma.
      En syntynyt onnellisten tähtien alla kaiketi. onneksi ei ole lapsia tässä helvetissä.
      Joskus vain tekisi mieli myydä asunto ja lähteä maailmalle. Mutta mitä se auttaisi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5930
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3319
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2541
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2125
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2075
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1639
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1232
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe