Haluaisin ottaa tutun kautta täysikasvuisen uros dobberin,en vain tiedä onko kannattavaa,henkilö jolla koira nyt on, on ottanut koiran väliaikaisesti hoitoon, ja alkuperäinen omistaja ei aio hakea koiraa pois. Nykyinen omistaja ei voi pitää kyseistä koiraa enää koska hänellä itsellään on kaksi omaa koiraa..
Eli, kannattaako ottaa?? Koira on kuulemma aika raasu..siis arka..
Rakkautta riittäis,en vaan tiedä kovin paljoa kyseisestä rodusta..
KIITOS JO ETUKÄTEEN!!!
Eli, kannattaako ottaa?? Koira on kuulemma aika raasu..siis arka..
Rakkautta riittäis,en vaan tiedä kovin paljoa kyseisestä rodusta..
KIITOS JO ETUKÄTEEN!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
kyllähän isokoira on aikuisena paljon rauhallisempi kuin nuorena, siinä mielessä helpompi hoidettava. rotu ei vaan ole niitä mielyttävimmän puolen rotuja ,et ystävälisempiäkin on.
Miten rotua "kasvattanut" voi sanoa tällaista, ettei dobberi ole niitä "miellyttävimmän" puolen rotuja. Eipäs nyt! Itselläni on kaksi luonnetestattua, kilttiä ja erittäin hyväkäytöksistä ja ystävällistä dobberia (uros ja narttu)jotka mm. käyvät päivittäin leikkimässä koirapuistossa muiden koirien kanssa.
Jokaisessa rodussa on aggressiivisia yksilöitä, mutta ei dobberi todellakaan ole sen pahempi kuin muutkaan. PÄINVASTOIN!!!
Kasvatuksesta se kaikki riippuu; "niin metsä vastaa kun sinne huutaa". Dobberikin tarvitsee rajoja ja RAKKAUTTA!!!
Mikäli taas tarkoitit sitä ettei dobberi ole mikään pehmolelu tai lelukoira, niin ei todellakaan se vaatii vahvan isännän. Mutta ei seurakoirakaan - mikäli se oli sinusta se joku YSTÄVÄLLISEMPI rotu - saa mitä tahansa tehdä (tai ei ainakaan saisi).
Riippuu ex-omistajasta miten se dobberi on koulutettu.... Jotkut dobberit ovat kilttejä ja toiset purevat ja ovat vihaisia... Kannattaa tutustua ensin ja sitten päättää otatko vai et... Aina pentu on kyllä on parempi, koska senhän saa kouluttaa omanlaiseksi, mutta täysikasvuista ei oikein voi.... Päätös on sinun...
Dobberin kanssa on tehtävä hommia, mutta jos aikaa, tahtoa, energiaa ja rakkauttaa riittä, niin miksipä ei. Aikuisen uroksen kanssa voi kuitenkin olla tekemistä siinä, että pääset pomoksi. Olisi tosi hyvä, jos voisit hieman tutustua ja viettää aikaa ko. yksilön kanssa ennen päätöstäsi.
Ensimmäisessä saamassasi vastauksessa hieman ihmetytti kommentti siitä, että miellyttävämpiäkin rotuja on. mahtaakohan kirjoittajalla olla kovasti kokemusta eri roduista... meillä on aivan pieni dobberi uros. Vielä ei voi sanoa millaiseksi luonne kehittyy, mutta edellinen dobberi-narttumme oli mitä ystävällisin ja suloisin seurakoira. Minulla on ainoastaan hyviä kokemuksia dobermanneista. Kasvattajastahan se luonnekin on enimmäkseen kiinnni, eikö?
Joo,tota olin itsekin ajatellut,olis hyvä tutustua koiraan ensin ja jos päädyn ottamaan sen niin onhan se koirallekin parempi, että entuudestaan tuntee,ettei "kylmiltään" uuteen kotiin joudu uusien ihmisten kanssa!!
Joo oon huomannu että ihmisillä on outoja ennakkoluuloja kaikkia dobermanneja kohtaan,inhottaa yleistäminen,jokainen on oma yksilönsä!! Kyllä mä nyt kumminkin alan olla sillä kannalla että haluan ottaa kys.koiran. Aikaa ja tahtoa riittää :)
Jos et tiedä koiran historiaa HYVIN tarkasti, mieti toisenkin kerran otatko aikuista koiraa vai et. Edelliset omistajat tulisi tuntea paremmin kuin omat vanhempasi. Itselläni on huonoimmat mahdolliset kokemukset ns. hyvin kasvatetusta ja koulutetusta rotikasta, minkä sukulaiseni hankki aikuisena joltain puolitutulta perheeltä. Rotikka nimittäin kävi 5-vuotiaan poikani päälle ilman mitään näkyvää syytä: tuloksena mahtavat ruhjeet oikeassa kainalossa, olkapäässä ja olkavarressa ja läpipurrut jäljet samoissa kohdissa. Ruhjeet ovat arpeutumassa, aiheuttaen selvästi pysyvät patit pahimpiin kohtiin. Poika pelkää nyt kaikkia isoja koiria, ei onneksi omia pienempiä koiriamme. Ja ennen kuin kukaan alkaa syyttää poikaa hötkyilystä tai muusta, kerron tarkemmin:
Rotikka oli perheen miehen vieressä makuulla, remmissä, ja seuraili pihan tapahtumia siitä. Poikamme tuli n. 2-3 metrin päähän miehestä ja koirasta täysin rauhallisesti kävellen ja alkoi keskustella miehen kanssa. Ei äkillisiä liikkeitä tai ääniä, ei huudahduksia tai muuta vastaavaa. Parin minuutin kuluttua rotikka vaan murahti ja loikkasi pojan kimppuun kaataen hänet maahan ja purren samalla kiinni olkaan. Onneksi miehen refleksit pelasivat ja hän sai koiran pois pojan kimpusta ennen kuin pahempaa pääsi tapahtumaan. Ajatelkaas jos eläin olisi päässyt kasvoihin kiinni!
Joku rotikkakasvattaja oli konsultoinnin jälkeen kertonut että tuollainen käytös on täysin normaalia rotikalle. Että koira olisi voinut purra pahemminkin jos olisi halunnut, että se vaan suojeli omaa perhettään. Suojeli??? 5-vuotiaalta pikkupojalta!!! Hohhoijjaa!
Koira piti olla hyvin kasvatettu ja koulutettu ja kaikenkokoisiin lapsiin tottunut. Ei se kyllä siltä vaikuta! Ja myös se peruskysymys: miksi ihmeessä kukaan haluaa luopua aikuisesta koirasta, jos se kerran on kaikin puolin "maailman paras koira"?
Lopputulos on se, että itsekin olen alkanut suhtautua hyvin varautuneesti kaikkiin rotikoihin, vaikka aiemmin niistä pidinkin. Tuohon perheeseen emme mene vierailulle, jos koira on siellä kotona. Emme todellakaan halua testata oliko kyseessä vahinko! Oli sillä hilkulla ettemme tehneet koirasta ilmoitusta poliisille ja vaatineet sen lopettamista.
Valitettavaa miten pojallesi kävi, mutta etköhän leimaa nyt hieman hätiköiden koko rodun? Itselläni on 6v rotikkanarttu. Éi ole koskaan ollut mitään ongelmia, ei perheen kesken eikä ulkopuolisten. Joten pientä harkintaa, kiitos.
Ikävä tapahtuma teillä.
Ethän nyt kuitenkaan vahvista lapsellesi syntynyttä koirapelkoa omalla käyttäytymiselläsi ja pelokkuudellasi. Toivottavasti saat lapsesi saatettua tämän traumaattisen kokemuksensa yli, ettei siitä vielä seuraa jo sattuneiden vahinkojen lisäksi koko aikuisikää rajoittavaa hänelle vakavaa ongelmaa.
Tilanne ei ole helppo, joten tsemppiä teille ja apuahan löytyy kysyvälle aina.
En tietääkseni pode koirapelkoa, vaikka rottiksiin suhtaudunkin varauksella. Se nyt vain on sillä tavalla, että suhtaudun tietyllä varauksella joihinkin koirarotuihin, ja nykyään niihin harvoihin kuuluu myös rottis. Rodut on laskettavissa yhden käden sormilla vaikka laskijana olisi vanha sirkkelimieskin, eli en pitäisi itseäni koirapelkoisena. Terve järki sen sanelee, etten vie muksuja lähellekään kyseistä päällekäynyttä eläintä. Vai veisitkö sinä? Eikä juniorikaan onneksi pode koirapelkoa, se tuli todistettua Jussina, kun poika meni halimaan ja rapsuttamaan suhteellisen isoa karvaturria (collie-belgian paimenkoira) toisaalla sukulaisissa. Tosin se koira on sellainen vellattava yksilö.