Ihanaa ja kamalaa, hän täyttää ajatukseni täysin. Käyn päässäni läpi lyhyitä keskustelujamme, äänenpainoja, sisältöä, ilmeitä... kelaan vuorosanoja edestakaisin. Paljon olisi puhuttavaa ja pitkin päivää tulee mieleen kaikkea, mitä haluaisin hänelle kertoa. Koen nekin, vielä käymättömät keskustelumme, niin elävinä mielessäni, kuin ne olisivat jo tapahtuneet.
Toivon, joskus ne vielä toteutuvat.
Toivon, joskus ne vielä toteutuvat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ne pelkästään toivomalla toteudu, juttelemaan vaan!
No ei tietenkään, mutta ollaan vasta ihan alkumetreillä :). Siinäkin vähässä on kelaamista ;).
Samaa minäkin harrastan, jälkikäteen pohdiskelen jo käytyjä keskustelujamme uudestaan ja uudestaan, kaiketi siksi, etten ole kyseistä miestä nähnyt useaan viikkoon, enkä päässyt juttelemaan lisää...
Kiva kuulla että joku muukin tekee sitä. Ehkä tämän sittenkin vielä voi laskea normaalin ihastumisen piikkiin. Olen alkanut ajatella että olen tulossa hulluksi tämän tunteen takia. Jotain täytyisi tehdä, on vaan niin pirun vaikea mennä juttelemaan ventovieraalle.
Samma här. Välillä tuntuu, että oikeasti nuppi on ihan sekaisin.
Kuulostaapa tutulta.
Mulla on taipumus kuvitella niitä tulevia keskusteluja vissiin liikaa. Mietin, mitä hän mahtaa sanoa ja miten hauskasti vastaan. Ja sitten kun ollaan oikeasti irl tekemisissä, hän sanookin jotain vallan muuta ja oma pää onkin tyhjänä, en voikaan käyttää sitä hauskaa vastaustani. Typerää! Pitäisi vaan osata olla siinä tilanteessa, luontevasti kuten muidenkin ihmisten kanssa olen. Huokaus.
Niin kuulostaa tutulta täälläkin. Sitä päiväkausia kelaa mielessään edellistä keskustelua, muistelee eleitä ja ilmeitä, hakee niistä merkityksiä. Mutta kun sitten naamatusten ollaan, niin ainoa josta osaa luontevasti puhua on töihin liittyvät jutut, koska ne tulevat selkäytimestä automaagisesti, kokemuksesta ja rutiinista. Heti kun jostakin muusta tulee puhe niin blöäh.. karmea tauko, keksijotainkeksijotainkeksijotain, mutten keksi mitään.
Jollakin viisiin pitäisi hänet kohdata jossakin muualla kuin työympäristössä, ehkä se siintä saattaisi aueta. Ehkä.
Onpa jotenkin helpottavaa tietää, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. En ole ainoa höyrypää ;).
Piti vielä kaivaa tämä esiin. Voi elämä sentään... Nyt kun taas pitkästä aikaa nähtiin, niin mihin kykenenkään? Yhden sanan vastauksiin! Annan kyllä itsestäni niin pökkelön kuvan, ettei ole tosikaan.