Itä- ja Keski-Suomen KASTE- mitä yli 4 miljoonalla saatiin?

tulokset?

Itä- ja keski-Suomen KASTE- ohjelma sai 2008-2010 yli 4 miljoonaa euroa rahaa lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Keskeisten odotettujen vaikutusten piti olla:

1) Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vakiintuminen työmuodoiksi perus-, ehkäisevissä ja korjaavissa palveluissa ja erityispalveluiden vähentyminen.

-Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kääntyminen laskuun ja perhehoidossa olevien lasten suhteellisen osuuden kasvu.

-Laadukkaat ja vaikuttavat sijaishuollon palvelut, joita on arvioitu.

2) Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi, osallisuus ja integroituminen yhteiskuntaan ovat kasvaneet, syrjäytyminen on vähentynyt ja terveyserot pienentyneet. Lasten ja perheiden asema on vahvistunut alueella.

-Lasten ja perheiden osallisuutta on vahvistettu ja osallistavia välineitä on kehitetty ja pilotoitu

Olisi kiinnostavaa tietää, miten em. 4 miljoonalla eurolla rahoitetut tavoitteet ovat toteutuneet Keski- Suomen osalta.

Mistä löytäisin selvityksen? Vinkatkaa!

3

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jooonäinsemenee

      Hankkeet yleensä tuottavat tuloksia järjestäjilleen, palkat, seminaarimatkat ym ym. Raportteihin sitten kirjataan satuja miten vaikutukset ovat olleet pilviä hipovia.

    • mitä saatu aikaan?

      Niin, aina on jos jonkilaista hanketta meneillään, jonka nimiin vannotaan sen aikaa, kun sillä tienataan...kun sitten odotellaan rahoille vastinetta, häipyy "asiantuntijat" ties minne.

    • ei tuloksia

      Mitenkäs se lastensuojelupravda menikään? Koulutetut perhetyön- ja sosiaalityöntekijät sekä KASTE- yhteiostyö muka vähentävät huostaanottoja.. Kuopiossa on runsaasti näitä kaikkia ja huostat räjähdysmäisessä kasvussa. Heh, heh.

      '"Huostaanotot kovassa kasvussa
      Kuopio palkkaa lastenneuvoloiden avuksi perhetyöntekijöitä
      Kuopion kaupunki pyrkii kiinni huostaanottojen räjähdysmäiseen kasvuun palkkaamalla seitsemän perhetyöntekijää, jotka työskentelevät lastenneuvoloiden tukena ja jalkautuvat koteihin.

      Uusi toimintatapa on testataan kahden vuoden kokeilussa, jonka jälkeen valtuutetut miettivät sen vakinaistamismahdollisuuden.

      Huostaanotettujen määrä kasvaa Suomessa lähes viidellä prosentilla joka vuosi. Suurin osa huostaanotoista tehdään jo kiireellisinä.

      YLE-uutisten selvityksen mukaan Kuopiossa ilmoituksia tuli tammi-kesäkuun aikana yli 40 prosenttia vuoden takaista enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe