No, niin nyt on tullut seurattua näitä kirjoituksia jonkin aikaa Nakkilasta :) Hymyillen sekä hieman otsa kurtussa. Jos näiden perusteella pitäisi päättää muuttaako vai ei niin vastaus olisi ei. Valitettavasti.. liian paljon negatiivista palautetta. Olen muuttamassa pääkaupunki seudulta kahden tytön kanssa ja käydessäni paikkakunnalla ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Jokaisella paikkakunnalla on omat juttunsa siitä ei pääse mihinkään, pohjautuu enemmänkin suomalaisuuden ytimeen kuin tiettyihin paikkakuntiin.
Nuoret ovat aina ns. "ongelma" pienillä paikoilla koska tekemistä ei ole ja tiloja.Asioille voisi tehdä jotain? samoin jokaisella paikkakunnalla on omat ns. Kingit mutta siinäkin olen huomannut ettei kukaan häiritse toisen rauhaa jos itse ei mene häiritsemään ja jos häiritsee niin kyllä sen varran pitää luottoa olla virkavaltaan tai muuhun että "jokaiselle pahallekin oriille ja tammalle löytyy taluttaja" eikö vain?.
Itselläni on juuri teini ikäinen nuori ja monenmoiset ongelmat käyty läpi ja niistä selvitty. Kyllä itse äitinä pitää katsoa" oman puseron alle" ennekuin rupean arvostelemaan muiden lapsia. Toisaalta olen myös sitä mieltä että kyllä jokaisen vanhempien pitää omat teiniikäiset saada kuriin jos aukovat vanhemmille päätään tms.... se kertoo jo sitten paljon vanhemmista jos annetaan tälläisten asioiden tapahtua.
Mutta kaikille nakkilalaisille lämpimät terveiset olit sit syntyperäinen tai ulkopuolelta tai mikä vaan :)
Muuttamassa Nakkilaan.....
18
474
Vastaukset
- Hemuliininen
Sillä tavalla. On taas landepaukuilla ihmettelemistä, kun oikeen kaupungin elävä saapuu. Todella intresanttia.
- Kuten sanoit,
aivan samat pikkuongelmat joka paikkakunnalla ja samanlaiset nestorinerot kyttää jokaisen sanomisia varsinkin tällaisilla saiteilla.Eivät kuitenkaan edusta mitään sellaista joka kannattaisi tai tarvitsisi ottaa millään tavalla huomioon.
Mukamas ongelmallisia nuoria en ole tavannut kuin aina muutaman mätämunan per ikäluokka,niin joka muussakin paikassa.
Vanhemmati tai vanhempi vastaa lapsistaan jos niistä välittää ja asettaa rajat ja antaa peruseväät elämään sysäämättä lastaan kylälle oppimaan tai kuraattorien tai "sosiaaliämmien" :))) vastuulle.
Aivan oikein..lapsen ongelmat kertovat karua kieltään perheen ja vanhempien ongelmista.
Jos syvällisempää analyysiä haluat,on tämä paikka väärä..poikkea joskus niin jutellaan enemmän.
:)- Helmut Kohl
Missäs pitäis poiketa?
- nonrasisti
Et millään voisi muuttaa ilman sitä ongelmanuorta? Täällä niitä piisaa ihan omasta takaa. ei kaivata enää pääkaupungin murheita tänne.
- Makkilalaiset
paska/puskajussit haluais olla kans kansainvälisii vaik suurmaailma rajottuu harjavaltaan ,mikkolan prismaan ja luokkaretkellä valehtetlijoitten klubille tai lintsille "hesaan" kerran elämässä
kaikki vähänki omillaan pärjänneet tai muualta tulleet koetetaan litistää paskapuheilla ja kintuille kusemisella,lopuks paska valuu sontajussien omaan niskaan.
Mihin edes tarvitsee ns. sosiaalista elämää tai ns. kavereita
- Hemulitar 72
nonrasisti
Jokaisella nuorella on tietyt ongelmat ? Ei heti tarkoita että joku pitäisi leimata ongelmanuoreksi? joka hakkaa vanhuksia, varastaa, häiriköi yms...
Nuorilla voi olla laidasta laitaan "omia" ongelmia mitkä kuuluvat kasvuun matkalla aikuisuuteen. Rinnalle tarvitaan vain aikuinen jolla on jalat maassa ja terve maalaisjärki päässä. Rajoja ja rakkautta hyvässä tasapainossa :) Näillä ollan menty omassa lapsuudessa ja näin toimin myös omien lasten kanssa.
Enhän minä nyt paikkakuntaa muuta ilman rakkaita lapsiani. :)
Elämää ei sen enenpää ♥ - miettisit vielä
Voi, voi, taas lisää yh-äitien pikku pilttejä, joilla on vain pikkumurheita. Pienellä paikkakunnalla ne on jo tämän perusteella kaikkien tiedossa. Kannattaa opetella pitämään asiat sisällään, vaikka suurkaupungin humusta oletkin, kestää aikansa ennenkuin opit, että täällä kaikki tietävät asiasi paremmin kuin sinä ja ne megaystävälliset, jotka toivottavat sinut tervetulleeksi, ovat lähitulevaisuutesi selkäänpuukottajia. Ne, joita sinun on vaikein lähestyä, tullevat olemaan parhaita kavereitasi.
Ei tule olemaan helppoa, sen sanon. Piiri pieni pyörii ja olet vähintäin seuraavat 10 vuotta paikkakunnan kummajainen lapsinesi.
Palvelut on niin nollassa kuin olla voi, sekin tullee olemaan melkoinen kulttuurishokki, niin sinulle kuin varsinkin teineillesi. - Hemulitar 72
miettisit vielä
Älähän ota niin turhan raskaasti tätä elämää! Kerran täällä eletään...
Tehdään jokainen omasta elämästä sellainen et ollaan onnellisia ja mukavia :D
Mä oon aika kova gimma kyl mä kestän :) ja ei mua tarvi selkään puukottaa koska eihän sitä nyt niin naivi saa olla että koko elämän tarinansa kertoo ensimmäiselle vastaan tulevalle. Tyhmähän sellainen on.
Palveluja... no jos nyt kaupan sieltä löytää niin ihan ok.
Porissa tulee useasti käytyy kun siellä asuu sukulaiset.
Mut joo, kiitti vinkeistä ja tiedoista ihmiset.- Kokenut tietää
Valitettavan totta, että vaikea tänne on muuttaa ja päästä sisälle piireihin. Niin tulin minäkin lasteni kanssa joitakin vuosia sitten ja turhaan yritin hankkia ystäviä paikkakunnalta. Tänne pitää syntyä tai paikkakunnalla olla puoliso, joka on rikas ja kuuluu parhaimmistoon. Silloin voi päästä marttoihin tai joihinkin harrastepkerhoihin tai saada muuten vaan kavereita. Muuten ei onnistu, ei ainakaan jos on tavallinen, rauhallisesti elävä, asiallinen työssäkäyvä.
- uudeltamaalta
Juupa juu, ei tosiaan pääse minkäänlaista tuttavuutta hieromaan, kaduttaa, että on koskaan paikkakunnalle muuttanu.
Pois jos tahtoo, nii on kämppäki myytävä pilkkahintaan, ei kukaan halua täältä mitään ostaa.
Eri asia, jos asuu vuokralla, pääsee edes pois.
Sosiaalinen elämä kuihtuu ihan nollaan, aluksi kyllä riittää muka ystäviä, just niin kauan, et kaikki tietosi on urkittu ja koko maailmalle kuulutettu, vielä pahempaa on jos et kerro mitään, sitten susta levitellään täysin perättömiä keksittyjä juttuja ja ne jos mitkä voi olla ihan mitä vaan.
Nakkila ei ole onnellinen paikka asua, usko pois.- Nakkila ON hyvä
ja onnellinen paikka asua..rajoituksin tottakai.
Kaikki tarvittavat peruspalvelut ovat lähellä saatavilla
Nakkilan kunnan viranomaiset ovat vähenevillä resursseilla saaneet ylläpidettyä ja hankittua kaiken tarpeellisen niin peruspalvelujen kuin kulttuurin alallakin..kulttuurin alalla tai ainakin puitteiden osalta enemmänkin kuin moni muu suurempikaan paikka.
Mikäli omaa minuuttaan tai syvintä sisintään alkaa tällä juoruamisen kyttäämisen ja paskanjauhannan saitilla etsimään on valmiiksi jo niin hukassa ettei paikkakunnan vaihdos auta jollei sitten muuta ahvenanmeren viimeiselle kiviselle luodolle ja menomatkalla heitä kännykkää ja läppäriä Jordaniin.
Jokainen kotonaan tarjotkoon lapsilleen ja itselleen virikkeellisen ja turvallisen kasvualustan olkoon paikkakunta sitten suuri tai pieni.
Harrastekerhot ..martata ynnämuut kulttuurieliitin paikat voi jättää odottamaan..kunhan kutsuvat niin päätät sitten menetkö..kavereiden ja kavereiden saaminen ei edellytä liittymispakkoa mihinkään..tavallisia ihmissuhteita syntyy kun syntyy normaalilla tavalla ilman liittymistä mihinkään..Nakkilan tarjonta kaiken mahdollisen harrastuksen saralla on niin mittava ja kattava että hakee vertaistaan,kunnantalolta hakemaan brosyyriä..ja ilman mitään sidonnaisuutta..kunhan vaan menee itse paikalle.
- lehmät lentää
Ja hevosenpaskat.
- Kokenut tietää
Jo vain lentää lehmätkin ennenkuin täällä mihinkään pyydetään tai kutsutaan tai edes jossain järjestetään avoimet ovet tutustumista varten. Jos vaan kerrankin olis ollut että "tervetuloa uudetkin tutustumaan ja liittymään mukaan" niin varmasti olisin mennyt. Mutta ei tosiaan kymmenen vuoden aikana sellaista ole täällä näkynyt. Yrittänyt olen mennä mukaan toimintaan, ei kiitos ei meillä tarvita uusia, meillä on jo nämä kaikki tutut ja sukulaiset mukana jo.
Hohhhoh. Kiitos Nakkila.
- Pois muuttaja)
Tänne ei kannata muuttaa eikä koko Satakuntaan. Kateellisia ja juroja ihmisiä.
- Kuten aloittaja
varmaankin huomaa,muutama mätämuna yrittää pilata koko sadon.
Onneksi ovat kuitenkin marginaalinen vähemmistö.
Nakkilainen % liike,muutama sontiainen,ei muuta hyvää kokonaiskuvaa pahemmaksi.
- järkikäteen
ÄLÄ HELVETISSÄ MUUTA
- Onni Onnettomuudessa
Toivottavasti muutit Nakkilaan :)
Tämä on hyvä paikka asua, ihan samanlainen kuin muutkin kunnat/kaupungit pikku vikoinen.
Joukkoon mahtuu mölisijöitä, kuten olet jo varmaan huomannut. Vie oman aikansa tutustua itselleen sopiviin ihmisiin, ihan siinä missä muuallakin.
Nakkila vastaiset Nakkilalaiset ovat sitten oma lukunsa. Muuttaisivat pois, hölmö jää kärsimään. Suomessa on tilaa! Joka kunnassa on elämäänsä katkeroituneita ihmisiä, he ovat oma lukunsa.
Itse pidän Nakkilasta hyvineen ja huonoineen puolineen. Omalla asenteellani voin vaikuttaa omaan asumiseeni ja mielekkyyteen. En anna toisten pilata ihanaa elämääni, en keskity sellaisiin asioihin :) - näin on!!!!
Kaikki nakkilalaiset ovat sukua toisilleen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904