Oon ollu sossun asiakkaana kolmisen kertaa elämässäni eripituisissa jaksoissa.
Nopeimmin olen saanut rahat tilille hakemuksen viemisestä seuraavana päivänä, oli toki yksittäistapaus.
Joskus tullu myös kolmen päivän viiveellä.
Pahimmillaan on mennyt kaksi viikkoa rahojen tulossa.
Nämä siis Tampereella Hatanpään ja Tammelan sosuissa aikoinaan.
Täällä muistellaan sossun maksu nopeutta
noppistytsy
2
105
Vastaukset
- Kommentoiva
Itselläni on normina ollut vajaa viikko, eli alkuviikosta lähetettynä on rahan saanut loppuviikosta. Sen huonompia kokemuksia ei omalle kohdalle ole sattunut, tuttavallani kylläkin on ollut hyvinkin sinne pariin viikkoon lipsuneita kertoja, eikä edes vain yhtä. Tampereen Tammelasta kyse.
- dijgvidjgid
muistan ajan,kun päätöksen vei aamulla 10.00 ja raha oli tilillä parhaimmillaan 15.00.huonoimmiillaankin 1-2 päivää eteenpäin.
NYKYÄÄN on lähes sääntönä,että 8pv menee päätöksessä vähintään ja siihen 2-3 pankkipäivää päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920