on mun ensimmäiselle kuka sulatti sydämmeni, mikä vaikutti muhun uskomattomalla tavalla, sai musta epävarman ja hyppimään seinille ,mitään vastaavaa en ole käynyt läpi. En mä tiennyt tämän olevan mahdollista.
Tämä on viimeinen viesti ja mun tekee pahaa sanoa tätä, koska en haluisi, mutta on pakko. Tai mistä mä tiedän minkä takia täällä olit/olet.
Toivon etten näe enää sua, etkä ota mitään yhteyttä, vaikka epäilemättä et sitä teekkään. Minä en myös ota enää mitään yhteyttä. Mulle jäi nyt kaikki auki, mutta sille ei voi mitään, mulla valuu kyyneliä kun kirjoitan tätä. Toivoni meni oman elämäni mukana. Se on siinä pisteessä ja huonomaksi taitaa mennä, ettei ole vaihtoehtoja enää ole, olen ajanut itseni umpikujaan. Tätä on vaikea selittää, se johtuu osittain tästä kaikesta tuskasta mitä koin, siitä etten tule koskaan pääsemään lähelle sitä ihmistä mikä sai näitä reaktioita aikaan, se toistui ja toistui, pohjalta ylös ja ylhäältä pohjalle, vaikuttanut elämääni, siihen että on siinä pisteessä ettei voi antaa kun olla. Olen pohjalla, monesta syystä. Mutta mä rakastan sua siitä huolimatta ja muistelen ja toivon sulle kaikkea hyvää. Vittu!!

Vastaukset 18
Vanhimmat
ja tästäkö pitäisi jonkun itsensä tunnistaa, eihän tähän oltu merkitty edes sukupuolia kummalta kummalle, ei paikkakuntaa, ei mitään.
m -> n pkseutu.
Yrititkö lähelle, ja oletko mies vai nainen? Muuten tuolla tiedolla ei kukaan tee yhtään mitään.
Voimia sulle kuitenkin, kuka oletkin.
Järkyttävää, että ihmiset kirjoittavat tuollaisia viestejä tänne. Niin koskettava kuin teksti olikin kaikki romuttuu kun ei oikea ihminen sitä saa henk.kohtaisesti.
Rakastuminen kuulemma herättää alkuun vanhatkin haavat. Siksi toiset torjuu sen, eikä osaa käsitellä. Se on iso tunne. Toinen voi olla se, että millasen ihmisen sä päästit sydämees? Ja sitten meni välitpoikki (pettymys ja suru).
Suosittelen ammattiauttajaa, joka auttaa sua selvittämään ensin ne sun vanhat jutut, jotka vaikuttivat myös tähän. Kivijalka kuntoon. Ties vaikka miten kiva ja vahva uusi sinä löytyis ja kasvais.
Luin suruoppaasta, että suru vähenee kun sen puhuu pois. Ystävälle ja mä käytän sen lisäksi tätä.
Oletan taas, että tämä on P -> S:lle. Korjaatko nobody jos olen väärässä...
Jos se jotain auttaa, niin en ole p eikä s:lle.
Luulen, ettei ole. Nobody vaan harhauttaa tunteitaan tarpeeksi kauas, ettei tunnistettaisi.
Niin kauan, kun aloittaja haluaa olla NOBODY, niin kauan hänen asiansa ovat umpikujassa. Valitettavaa, mutta mielestäni julmaakin julmempi totuus.
Voihan se olla noinkin kuten "876" kirjoitti. Ei voi tietää, ja aloittaja ei haluaa itseään tunnistettavan, ja syyn tähän tietää vain itse.
Jos aloittajan sydämen joku sulatti, niin mikä sen ykskaks jäädytti?
Kerronko vastauksen? Rupesiko aloittaja pelailemaan? Kuunteliko aloittaja paskapuheita? Oliko aloittaja syyttä mustasukkainen? Kysymyksiä voisi kirjoittaa satoja ja vain aloittajan sydän säpsähtelee, vai miten on?
Jos aloittajan tarkoittama henkilö on sydämen sulattanut, on tuo henkilö varmaan rakastanut myös aloittajaa. Ja miksei rakastaisi edelleen?
No ainakin se herättää mielenkiinnon siinä tapauksessa. Yleensä kaikki vastaavanlaiset viestit on S:lle mutta nythän se voisi olle vaikka mulle.
Haluatko pysyä nobody:na?
Mistä te puhutte, harhautaa, pelailla, en käsitä.
Kyllä, meillä, kenelle aloitus on osoitettu, on oma menneisyytemme. Parisuhde. Tarkoitus tällä oli purkaa tunteita ulos. Joskus joku jos toinenkin viesti sai pään kääntymään. Se toinen tuskin täällä on. Tätä on puitu jo loppuun asti muuallakin.
Pahoittelen jos sotkin suhteitanne täällä.
Ai jaahas, vai että S:lle.
Helsingistä?
asiaa kirjoitit j. tästä ketjussa on kaikki olleelinen . kirjoitit vastaukset puolestani. kiitos-
Okay! Mikset sitä heti kertonut. Ai niin NOBODY ei kerro.
No, mulla ei ainakaan täällä palstoilla ole suhteita, niin että lepo, minun asiat ei ole kujilla umpisolmuissa.
J? Mitäh? Mistä vedätte näitä, hatusta?
K**** lta N**** lle.
Vähän epäilyttää . Tutulta tuntuu kaikin puolin ei edelleenkään mitään tunnisteita kuten ei aiemminkaan tarpeen vaatiessa itse kyllä esittää kysymyksiä kysymyksiä toisen tunnistamisesta itse ei kuitenkaan anna mitään oma hyväinen .Rakkaus tiedätkö yleensä mitä se pitää sisällään .Nimen omaan pelimies tässä tapauksessa kylläkin nainen
Niin, sivusta miettinyt kirjoittaako yksi henkilö suurimman osan viesteistä, ei voi tietää. Ja mitä ajaa sillä takaa. Se tehtailija sen tietää.
Tämä ei varmaan ole minulle? En ole kirjoittanut kommentteja tänne
vaan lukenut ...
Naisena mietin oletkohan luullut jotain kirjoituksia olevan minulta ,ne muistuttaa niin tilannetta...
Miksi et ole kertonut oikeasti mikä on?
Onko liian vaikeaa puhua? Paha olo on , niin siitä pitää puhua,muistathan?
Kirjoita s postiin murheesi,lupaathan?
ota yhteyttä... se on parasta...
Nostetaan sut pohjalta pois,
hymyile auringon tavoin sydämesi lämpöä säteilevään .......tunteena..
Rakkautta toivon ,olet tärkeä...
Joku kusipääakka ei tietenkään vastannut mitään toisen aloitteeseen. Sympatiani.