Hei.
Olen harjoittanut muutaman vuoden buddhalaisuutta. Tänä aikana olen erakoitunut ja nykyisin minulla ei ole juuri läheisiä ihmissuhteita. Jotenkin buddhalaiset arvot eivät tunnu olevan muodissa ihmisten keskuudessa. Ihmisten käytös on tuntunut välinpitämättömältä ja tuntuu jos ei aina ajattele omaa etuansa (taloudellinen) pidetään omituisena. Siksi olen pitänyt parhaana olla erossa ihmisistä jotka eivät tue henkistä kasvua. Olenko liian ylimielinen? Onko muilla samoja kokemuksia?
Nyt kuitenkin yksinäisyys on alkanut ahdistaa. Joskus tuntuu että edes buddhalaisista piireistä en ole löytänyt ihmistä joka olisi samalla aaltopituudella. Ehkä olen liian herkkä ja tarkka.
Hyvät neuvot ovat tarpeen. Kiitos.
Olen harjoittanut muutaman vuoden buddhalaisuutta. Tänä aikana olen erakoitunut ja nykyisin minulla ei ole juuri läheisiä ihmissuhteita. Jotenkin buddhalaiset arvot eivät tunnu olevan muodissa ihmisten keskuudessa. Ihmisten käytös on tuntunut välinpitämättömältä ja tuntuu jos ei aina ajattele omaa etuansa (taloudellinen) pidetään omituisena. Siksi olen pitänyt parhaana olla erossa ihmisistä jotka eivät tue henkistä kasvua. Olenko liian ylimielinen? Onko muilla samoja kokemuksia?
Nyt kuitenkin yksinäisyys on alkanut ahdistaa. Joskus tuntuu että edes buddhalaisista piireistä en ole löytänyt ihmistä joka olisi samalla aaltopituudella. Ehkä olen liian herkkä ja tarkka.
Hyvät neuvot ovat tarpeen. Kiitos.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et mielestäni ole ylimielinen.
Buddha neuvoi meitä olemaan jalojen ystävien seurassa.
Uskoisin että ei sen vuoksi että muut olisivat pahoja ihmisiä mutta jos todella aikoo harjoitella niin siihen tarvii kaiken mahdollisen tuen tai ainakin siitä on paljon hyötyä. Ja taas seurasta joka ei rohkaise harjoittelemaan on haittaa.
Elämässä kuitenkin joutuu jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa jotka arvostelevat meidän tekemisiämme se on vaan osa elämää. Voihan sen ottaa harjoituksena, mutta ei sitä tietentahtoen kannata hakeutua sellaiseen seuraan.
Rehellisesti sanottuna tiedän itseni lisäksi vain yhden ihmisen(suomessa) joka pitää harjoitteluani järkevänä.
Sitten on monia jotka sanoo että joo meditaatio on "cool". Mutta jos heille puhuu elämän epätyydyttävyydestä he sanovat "joopajoo, pitäähän elämästä nauttia ja laulaa ja juhlia".
Minulla vain on se käsitys että jos ei ensin tajua elämän epätyydyttävyyttä niin siitä on vaikea nauttia. Ennen harjoittelua luulin nauttivani ja nyt harjoiteltuani olen jo pikkuhiljaa alkanut välähdyksittäin todella nauttia elämästä. Enää en pitäisi esim. ravintolailtaa nautintona? Tiedän että tästä ollaan jopa Buddhalaisten keskuudessa erimieltä.
Sen neuvon voi antaa että jos on tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät välitä henkisyydestä niin ei sitä kannata ottaa puheeksikaan vaan yrittää vain mennä keskustelussa heidän ehdoillaan. Kerran minulta kysyttiin että tappaisitko jonkun joka tappaisi vaimosi, vastasin että en varmasti tappaisi, sanoin että vaimoni on elänyt varsin moraalisesti joten en pelkää hänen kuolemaansa, sitten kysyjä suuttui minulle sanoen että on tyhmyyttä hyväksyä läheisen tappaminen. Silloin ymmärsin miksi esim. George W. Bushin politiikka on mennyt läpi.
Ihmiset todella uskovat että voimme näyttää että tappaminen ei ole oikein, tappamalla niitä jotka ovat tappaneet??? onko siinä järkeä? Herätkää televisioidenne äärestä!
Hyvyys ei ole in tänäpäivänä, sitä tai siihen pyrkimistä ei kannata liiemmin mainostaa. Sitten jos joku kysyy minulta että mitä ajattelen elämästä niin kerron.
Mutta esim. edellisessä työssäni ei olisi tullut mieleenkään kiusata ihmisiä puhumalla Buddhalaisuudestani. Yritin vain toteuttaa sitä käyttäytymällä muita kohtaan niin kuin Buddha on opettanut.
Olen nähnyt tyyppejä jotka harjoiteltuaan nostaa nokan pystyyn ja on "pyhempiä" kuin muut, jos olet sellainen niin sitten odotat muilta automaattisesti kunnioitusta ja sehän ei toimi.
Ennemminkin sen pitäis mennä niin päin että ensin harjoittelu muuttaa meidät tasapainoisemmaksi ja sitten joku kysyy että mikä on tasapainoisuutesi salaisuus. Sitten voi vastata että se johtuu mahdollisesti Buddhalaisesta harjoittelustani ehkä en tiedä, kokeile jos haluat. Sitten kysyjä ehkä kokeilee.
Vielä sen verran että itse olen myös pyrkinyt olemaan erossa ihmisistä jotka eivät tue henkisyyttä, mutta tekisin sen myös vaikka en olisi Buddhalainen tai harjoittelisi.
Olet joka tapauksessa onnekkaampi kuin minä sillä itse en ole vielä törmännyt keneenkään suomalaiseen joka olisi Buddhalainen. Toisaalta en kyllä kaipaakaan kontakteja tällä hetkellä, sillä tavatessani jonkun loppujen lopuksi kävisimme vain älyllisiä keskusteluja ja harjoittelu aika kuluisi siihen, tämä palsta on hyvä kommunikointiväline, sillä täällä ei tarvi selitellä että miksi ei halua lähteä pelaamaan futista ym.
mutta olen kyllä ajoittain kokenut yksinäisyyttä josta kerroit.
Jatka vain harjoittelua, uskon että Suomessakin on koko ajan enemmän ihmisiä jotka eivät luopuisi hyvyydestä mistään hinnasta. Vilpittömällä harjoittelulla on vaikutus myös omaan ympäristöön, uskon että jos kaupungissa on edes yksi harjoittelija niin se vaikuttaa koko kaupunkiin.
Tosi perusteellista teksiä kirjoitit!
Niin, olen itsekin havainnut että yleensä buddhalaisuudesta on parempi pysytellä hiljaa. Joskus harjoituksen alkuvaiheilla oli tunne, että koska itse olin löytänyt sisältöä elämääni buddhalaisuudesta, halusin tietysti jakaa ajatukseni muiden kanssa. No, se ei tietysti ollut kovin hyvä idea:)
Jännä muuten että kun joskus ruokapöydässä ihmiset näkevät minun olevan kasvissyöjä, he haluavat kuulla perusteluita. Vahingosta viisastuneena olen oppinut vastaamaan vain että "No se nyt on vain näin, sopii minulle tämä kasvissyönti". Eikä muuta.
Aivan totta on myös se että vaarana joskus on liiallinen filosofinen pohdiskelu tai väittely ihmisten kesken jotka ovat kiinnostuneita buddhalaisuudesta tai kokevat olevansa buddhalaisia. Siksi yleensä keskustelen vain aika arkisista asioista, ystävällisesti yrittäen ihmisten kanssa olivat he buddhalaisia tai eivät.
Tappamisesta vielä.. Tosi hyvä esimerkki tuo käymäsi keskustelu sen henkilön kanssa. Olin itse tilanteessa, jossa hämähäkki käveli lattialla ja tuttavani sanoi minulle että tapa se. Sanoin, että ei antaa sen olla siinä. Tällaisia vastauksia eivät ihmiset yleensä ole tottuneet kuulemaan ja se herättää hämmennystä heissä.
Joskus tuntuu että haluaisi antaa joillekin ihmisille hyviä neuvoja, jos näkee heidän menettelevän vahinkoa tuottavalla tavalla, mutta sitä pidettäisiin heidän reviirinsä rikkomisena tai yksityisyyden loukkaamisena. Harmillista vaan joskus seurata vierestä esim. kun joku ihminen tekee vahinkoa itselleen tai muille henkisesti.
Minusta tuntuu että tilanteet on aina niin erilaisia. Jos todella tuntee että sanominen jollekin voisi olla hyväksi niin silloin sanoo, se joko toimii tai ei. Se on varma että ajoittain sanoo jotakin mikä loukkaa jotakin, sitä ei voi kuitenkaan välttää.
Mutta kyllähän se Buddhakin oli hiljaisuuden kannattaja.
Kaikki riippuu tilanteesta.
Tiedän ainakin Buddhalaisia opettajia jotka tarpeentullessa opetusmielessä voi sanoa ilkeästikin palauttaakseen maanpinnalle.
Itselleni eräs munkki Thaimaassa tokaisi:
"Heitän juttua kuin suomalainen makkara"
(I chat up like a Finnish sausage).
Innostuin ilmeisesti puhumaan liikaa, tuossa kommentissa oli muutama päivä harjoittelua jälkeenpäin.
Myöhemmin tuo samainen munkki ehkä? selittääkseen tokaisuaan kertoi mitä hänen opettajansa Ajahn Chah sanoi hänelle kun hän oli tikkailla puhdistamassa kattoa ja alkoi horjua uhkaavasti:
"kukaan ei itke jos putoat"
Ehkä hän odotti opettajan huomiota ja sääliä, ja opettaja katsoi että se ei edistäisi hänen harjoitteluaan.
Miksi et voisi lähteä ystäviesi kanssa joskus ravintolaan iltaa viettämään tai pelaamaan futista? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Teen minäkin ystävieni mieliksi asioita joista en suuremmin välitä, kuten hekin minun mieliksi.
Olenhan minä lähtenytkin, en sanonut etten olisi.
Mutta pidän yksin harjoittelua tällä hetkellä parempana vaihtoehtona itselleni.
Ja tietyt ystävät alkavat sitten kutsua johonkin lähes päivittäin ja sellainen rytmi ei vain sovi minulle.
Tällä hetkellä minulla on ystäviä jotka uskovat kun sanon etten nyt lähde ja eivät loukkaannut. Kun taas joskun on joutunut selittelemään ja jankkaamaan ja loppujen lopuksi toinen on loukkaantunut.
Mulle on buddhalaisuuden harjoittamisen aikana käynyt niin, ettei hirmu henkilökohtaiset ystävät ole enää välttämättömiä, bestis-ajatukset ei enää kolahda. Tämän ne jotka ei tiedä buddhalaisesta tavasta käsittää ilmiöitä ja asioita ottaa monta kertaa loukkaavana, kun yrittävät hieroa kovin läheistä ystävyyttä ja eivät saa haluamaansa vastakaikua. He sitten kokee etten välitä heistä, etteivät he ole mulle tärkeitä, vaikka ovat väärässä siinä. Halu takertua, vaikka nyt sitten johonkin ystävyyssuhteeseen joka ajaa kaiken muun yli, on vaan jäänyt jonnekkin matkan varrelle. Sitä oikeesti tuntee että kaikki on ystäviä samalla lailla, nekin joita ei ole ikinä nähnyt ja potentiaalisia ystäviä nekin, jotka tekevät kauheita tekoja ymmärtämättömyyttään. Ne joille kaikki on henkilökohtaista ja jotka katsoo maailmaa erilaisella asenteella, elikkä asenteella minä & muut, minun pyrkimykseni & muiden pyrkimykset, minun ystäväni & minun viholliseni, ei oikein voi ymmärtää buddhalaista näkökantaa ystävyydestäkään.
Onko buddhalaiset arvot muodissa sinun keskuudessasi?
Esimerkiksi sellaiset kuin ymmärtäväisyys ja myötätunto?
Ihmiset ovat ihmisiä. Monet ihmiset ovat itsekkäitä, olisi minusta itsekästä vaatia toisilta oman arvomaailman mukaista puhdasta käytöstä. Toki ymmärrän sen ettei viihdy äärimmäisen itsekkäiden ihmisten seurassa mutta en minä siitä pahastu vaikkeivat kaikki ystäväni kannata samallaisia arvoja tai näe asioita samalla tavalla kuin minä.
On helppoa tehdä harjoituksia yksin eristäytyneenä johonkin luolaan mutta on paljon vaikeampaa harjoittaa tietoisuutta ja myötätuntoa arkielämän pyörteissä.
Ennenkuin asetat vaatimuksia muille ihmisille, katso pystytkö itse vastaamaan samoihin haasteisiin. Minusta tavalliset ihmiset ja arkinen elämä on erittäin hyvä kenttä harjoittaa omaa henkistä elämää.
Niin, olet oikeassa. Yksin harjoittaessa voi käsitykset hämärtyä, luulee että tekee jotain erikoista.
voivat hämärtyä itse kullakin, harjoittipa yksin tai ryhmässä. Parasta olla valpas ja pitää itsensä Tiellä, ei ruveta jakelemaan ohjeita muille pitäiskö harjoittaa yksin vai ryhmässä vai miten, on mun mielipiteeni.
Tokihan noita neuvoja voi antaa kysyttäessä. :)
Tuskinpa kukaan täällä näkee kertovansa absoluuttisia totuuksia, neuvoja ja mielipiteitä jotka voivat olla ihan arvokkaita.
Tuli vaan mieleen ettei kait ole sopivaa yleistää, että harjoittaminen yksin johtaisi harhateille ja luulemaan liikoja itsestä, ja ryhmässä harjoittaminen taas ei. Itsestähän ja egosta pyritään eroon harjoitetaan sitten yksin tai yhdessä =)
Miten aloit noudattaan Buddhalaista elämäntapaa? Mista löysit Buddhan? Itse olen ollut kasvisvoittoisella ruokavaliolla lähes 3 vuotta (poikkeus kalan syönti aika-ajoin) ja olen huomannut että entiset riennot ravintoloissa yms. ns. norm. elämänarvot ei enää kiinnosta juuri lainkaan. En pidä yhteyttä enään tuttuihin joilla ei ole mitään sanottavaa henkisellä areenalla minulle. Vain samoja maallisia juttua, jotka on alkaneet oksettaan. Buddhalaisuus on alkanut kiinnostaan elämäntapana (uskontohan se ei ole kaiketi?) ja haluaisin tutustua siihen tarkemmin.
Idän viisautta" niminen kirja kirjastoissa,alkuperäisin kertomus siddharta gautamasta.
Hyvä suomenkielinen buddhalaisuuden perusesittely löytyy osoitteesta www.fwbo.fi
Kohdasta buddhalaisuus löydät Chris Paulingin pitkän, perusteellisen ja selkeän tekstin.
Pitääpä buddhalaisuutta uskontona tai ei, se täyttää elämässä joka tapauksessa uskonnon paikan, eli antaa elämälle vakaan filosofisen pohjan.
Sangharakshitan kirjan Opas Buddhan polulle.