Täällä Harapaisissa on vuosia pari koiraa räksyttänyt, johtunee kai omistajan tyhmyydestä, kun ei osaa opettaa koiriansa. Vituttaa tommoinen ainainen kiusa. Jos koiria pidetään taajamassa, pitäisi ne opettaa ettei olisi naapureille jatkuvaa häiriötä.
Räksyttävät koirat
10
367
Vastaukset
- ano nym
Haukkuminen on koirien tapa kommunikoida. Mielestäni se on pientä sen rinnalla, että naapuristossa asuu kyttääjiä ja muutenkin epävakaita ihmisiä.
- pellepask
haista pitkä pee ano nym
- koiranomistaja minä
Lappeenrannassa on myös isoja koiria, joita ei ole koulutettu kunnolla. Otettu koiratappeluun jalostettu rotu eikä kouluteta, joko ei jakseta, ei huvita tai ei osata. Siinä sitten on kävelevä aikapommi. Jos koiranne on arvaamaton, vihainen tai ei tottele kunnolla ja rotu on nin iso, ettet itse saa sitä hallittua kunnolla lenkillä niin hommatkaa koiralle kuonokoppa tai antakaa osaavimpiin käsiin. Älkää saattako muita ihmisiä tai eläimiä vaaraan.
Miksi ihmiset pitävät jopa koiria joita itse pelkäävät? - 95134
"Otettu koiratappeluun jalostettu rotu eikä kouluteta, joko ei jakseta, ei huvita tai ei osata. " Ei ole aina näistä kiinni,vaikea korjata esim. myöhäisessä vaiheessa kodinvaihtajakoiralta. Asiaan ei auta koiran pois antaminen. Koiran omistajana voisit ennemmin auttaa kuin arvostella. Miten? Mietippä sitä.
- koiranomistaja minä
Jos koira on jo niin pilalla, että se on vaaraksi ihmisille eikä sen käytöstä pysty enää koulutuksella korjaamaan silloin koira viedään lopetettavaksi. Koiran omistajana kierrän nuo tappelukoirat kaukaa, koska en halua niiden hyökkäävän oman koirani kimppuun.
En pysty auttamaan ketään tuollaisen koiran kanssa, koska haluan elää. Kun esim. koiratappeluihin jalostettu koirarotu alkaa pomottaa omistajiaan niin silloin se koira on vaarallinen sekä omistajalleen että muille ihmisille, erityisesti lapsille.
- haukkuhauhau
Jos koira on häiriökäyttäytyjä on vika yleensä välinpitämättömässä omistajassa.
Yleensähän jos näille turhanhaukkujien omistajille uskaltaa mainita asiasta niin useimmiten saa vain vittulua vastaukseksi. - !!!!!
joopa joo..kyllä täällä on taas koirankouluttaja-ammattilaiset päässeet vauhtiin, ei muuta ku onnee ja menestystä ja kertokaa toki jos saatte jotaki konkreettistakin aikasiks, muutakin siis ku toi leukojen louskutus...
- turvotus
! !!!! Pidä sinä turpasi kiinni, kun et ymmärrä yhtään mitään, tai tullaan turvottamaan se kiinni.
- onnellinen 34567
Aikoinaan eli 8v.sitten annoin shäferini asiantuntijalle ja ammattitaitoiselle kouluttajalle opetettavaksi. Tottelevaisuuskokeet ovat tuottaneet palkintoja, jopa ensimmäisen palkinnonkin. Yhteistyössä kouluttajan kanssa lemmikki oppi isolle koiralle tarpeellisen käyttäytymisen. Ei hauku turhaan,ei hauku kotiin yksin jäädessään, ei vedä hihnassa, tulee heti kutsusta vierelle eikä karkaa pihalta minnekään. Olemme kuin toistemme ajatustenlukijat. Sellainen pitää koiran olla. KOULUTETTU oikein ja se tuottaa koulutuksen hinnan moninkertaisesti takaisin lähes täydellisenä luottamuksena.
- älä muuta sinne
Imatralla on satoja räkyttäviä rakkeja,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862