Pinseri, mahdoton(ko) rotu...?

Eli siis, olen aivan hullaantunut pinseriin lukemani ja näkemäni perusteella. Minulla ei kuitenkaan aiemmin ole ollut koiraa, joten pelkään epäonnistuvani sen kasvatuksessa mikäli rotu on liian haastava. Jostain syystä minulla on pinseristä kuva, että ne ovat erittäin vaikeita koulutettavia, eivätkä yleisesti ottaen sovi lapsi perheisiin... Epäilen tämän luuloni johtuvan sen samankaltaisuudesta dobermanniin...

Eli, tahtoisin asiaa tuntevien mielipiteen, onko pinseri liian vaativa ensimmäiseksi koiraksi...? Onko se huonosti koulutettuna agressiivinen ja tuhoisa ja tuleeko se lainkaan toimeen lasten kanssa?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

11

5913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei huono valinta :-)

      Pinseri sopii lapsiperheeseen siinä missä muutkin rodut.

      Pinserille täytyy osoittaa sen paikka laumassa, mutta niin kaiken rotuisille koirille, varsinkin juuri saksalaisille. Se tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen, kunhan pennusta asti on niihin totutettu.

      Pinserillä ei juurikaan ole miellyttämisenhalua, mutta se ei tarkoita että koira yrittäisi olla jotenkin paha, vaan pinseri vain ei oikein tajua mitä sille yritetään opettaa. Kouluttaminen vaatii siis kärsivällisyyttä. Muuten ystävällinen ja lempeä rotu.

      Mukava, hyvin terve rotu :-)

      Yksilöerot ovat suuria.

      Vuosittain Suomessa rekisteröidään noin 1000 pinseriä.

      Rotu tarvitsee paljon liikuntaa ja sopii moniin koiraharrastuksiin, vaikkakaan mitään tokovaliota siitä on turha haaveilla saavansa.

      Narttua suosittelisin aluksi.

      En oikein ymmärrä, mikä on sanut sinut ajattelemaan noin dobermannista ? Kaikki minun tapaamani dobermannit ovat olleet ystävällisiä, rauhallisia ja lapsirakkaita. Varsinkin narttudobberit ovat hyviä valintoja aloittelijoillekin, urokset ehkä jo liian kovia.

    • En tarkoittanut dobermannien olevan agressiivisia tai hankalia, enkä muutenkaan tarkoittanut mustamaalata niitä. Tiedän, että dobermannit ovat mitä ihanimpia ja lapsirakkaimpia koiria, mutta tiedän myös, kuinka ihminen voi saada niistä esiin hirviömaisia puolia vääränlaisella koulutuksella ja kokemattomuudella... sitä siis vain tarkoitin.

      • hmm: edellinen

        Koirasta tulee luonnevikainen, jos se on kokenut jotain huonoa, kuten liian väkivaltaista koulutusta tai joutumista jo pentuna/nuorena aggressiivisen koiran alistamaksi. Sekin saa koirasta vihaisen tai rajattoman, kun se on erittäin stressaantunut vaikkapa liikunnan/aktivoinnin puutteesta tai liiasta hemmottelusta (luulee olevansa lauman johtaja). Tiukkuudella, kuten pistämällä koiralle säännöt kotona, saadaan koira lempein keinoin kunnioittamaan omistajaa. Koira kannattaa myös pennusta saakka totuttaa lapsiin ja muihin koiriin, ettei se tule näistä joissain tapauksissa liian mustasukkaiseksi. Helppoa se on, kun maalaisjärjellä ajattelee.


    • Näinpä juuri.

    • ihan muu koira

      Hirmu monet mun tapaamat pinserit ovat olleet kamalia räkyttäjiä (mm. lenkeillä tullut vastaan...)... mikä niistä sellaisia on tehnyt?

      Siis omistaja joo, mutta onko ne siis miten alttiita räksyiksi jos omistaja osaamaton?

      • tarkentaisitko ?

        Sehän riippuu juuri siitä, mitä teet väärin. Millä lailla ajattelet olevasi osaamaton koirankouluttaja ?


      • ihan muu koira
        tarkentaisitko ? kirjoitti:

        Sehän riippuu juuri siitä, mitä teet väärin. Millä lailla ajattelet olevasi osaamaton koirankouluttaja ?

        Siis minulla ei ole pinseriä, vaan ihan muun rotuinen koira. Ajoin takaa siis sitä, että eri roduille on tyypillisiä eri ongelmakäytökset... ja mietin, että onko pinserit sellaisia, joista herkästi tulee väärinkoulutettuina räkyttäjiä (vrt. jokin muu rotu oireilisi taas toisin). Ja siis mietin vain, itselläni 1) ei ole pinseriä eikä 2) ongelmakoiraa. Mutta olen törmännyt räkyttäviin pinsereihin.


      • ihan muu koira kirjoitti:

        Siis minulla ei ole pinseriä, vaan ihan muun rotuinen koira. Ajoin takaa siis sitä, että eri roduille on tyypillisiä eri ongelmakäytökset... ja mietin, että onko pinserit sellaisia, joista herkästi tulee väärinkoulutettuina räkyttäjiä (vrt. jokin muu rotu oireilisi taas toisin). Ja siis mietin vain, itselläni 1) ei ole pinseriä eikä 2) ongelmakoiraa. Mutta olen törmännyt räkyttäviin pinsereihin.

        Minulla on kokemusta colliesta, joka oli hyvin alistunut ja stressaantunut, kiltti kuin mikä, mutta stressaantuneen olemuksensa takia jotenkin pelottava. Huonosta koulutuksesta ja huomiotta jättämisestä seurasi sitten näykkäisy vauvaankin... Tästä jäänyt omanlaisensa trauma, joten pelkään ottavani liian vaativan rodun ja kokemattomuudellani ''pilaavani'' koko koiran kelvottomaksi ja huono käytöksiseksi... Halua kouluttamiseen löytyy, mutta taidossa on puutetta.


      • edellinen"
        ihan muu koira kirjoitti:

        Siis minulla ei ole pinseriä, vaan ihan muun rotuinen koira. Ajoin takaa siis sitä, että eri roduille on tyypillisiä eri ongelmakäytökset... ja mietin, että onko pinserit sellaisia, joista herkästi tulee väärinkoulutettuina räkyttäjiä (vrt. jokin muu rotu oireilisi taas toisin). Ja siis mietin vain, itselläni 1) ei ole pinseriä eikä 2) ongelmakoiraa. Mutta olen törmännyt räkyttäviin pinsereihin.

        Koiran koulutukseen/kasvatukseen kuuluu:

        -koiran totuttaminen pennusta saakka vieraisiin ihmisiin, lapsiin ja toisiin koiriin, ilman että näistä jää koiralle huonoja kokemuksia, esim. toinen koira puree koiraa kun se on pentu

        -lauman arvojärjestyksn osoittaminen, eli näytetään koiralle omistajan olevan koiraansa korkea-arvoisempi, kuten pistetään koiralle riittävän tiukasti tietyt pelisäännöt

        -ei liian kovaotteista koulutusta

        -tarjotaan riittävästi liikuntaa ja aktivointia

        Näissä kaikissa menetelmissä kun onnistut, niin saat vamasti hyvän loputuloksen aikaiseksi.


    • Kukkupöö

      Pinserit eivät yleensä ole räksyttäjiä, vaikka joku niin tuolla aikaisemmassa viestissä väittää. Kääpiöpinserit sen sijaan usein ovat. Ottakaapa huomioon että pinseri ja kääpiöpinseri ovat kaksi eri rotua. Ja niiden luonteet ja käyttäytyminen eroavat aika paljon toisistaan, vaikka kokoeroa lukuunottamatta samannäköisiä ovatkin.

    • Germanpincherlover

      Upein rotu ikinä mitä minulla ollut. Vuosien kokemus terriereistä ja Kääpiöpinsereistä. Nyt pinseri monen vuoden haaveen jälkeen! Hiljainen, ystävällinen, itsenäinen eikä mikään perässä hiihtäjä, iloinen, elämää täynnä, kuitenkin läheisyyttä ja päiväunia rakastava. Lasten paras ystävä, kaikkien koirien kaveri, vieraiden pusumoottori, avoin, oppivainen, ei tee miellyttämisenhalusta paljonkaan mutta jos katsoo hyötyvänsä niin oppii mitä vain 😁 Rauhallinen ja tasainen, itsevarma.
      Reilu jos sitäkin kohdellaan reilusti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe