seksi raskauden jälkeen

huppss

kuinka kauan teillä muilla on mennyt, kun olette harrastaneet seksiä ekan kerran raskauden jälkeen? Onko se ollut jotenkin erilaista kuin ennen? Meillä on mennyt jo lähes puoli vuotta synnytyksestä, eikä molemmillakaan ole ollut oikein minkäänlaista halua alkaa hommaileen.. kauhistuttaa ajatus että jääkö seksi tosiaan sivuseikaksi suhteessa, lapsen jälkeen. Siitä kun aina luki jostakin, ja nyt se tuntuu käyvän meille.

3

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fisutt

      Kaksi viikkoa odotettiin synnytyksen jälkeen ennen seksiä. Sujui ihan hyvin, vaikka paikat oli vielä jonkin verran kipeät eikä oikein kuosissa. Myöhemmin on ollut kyllä parempaa kuin ennen synnytystä, vaikka kerrat aika harvassa nykyään onkin.

    • pikku kakkosta

      No jos molemmat on tilanteeseen tyytyväisiä ja puolisoilla muutenkin synkkää, niin mikäs siinä. Kyllä se seksinkin aika sieltä taas tulee ja usein juuri parempana, kuin ennen raskautta.
      Synnytyksestä toipuminen voi myös viedä oman aikansa. Vauvan hoito yövalvomisineen ja imetys vaikuttaa myös asiaan.

      Meillä meni lähes 3 kuukautta synnytyksestä, ennenkuin edes yritettiin ekaa kertaa varovasti yhdyntää.
      Hyväilyjä, hierontaa, halimista ja suukottelua kyllä oli, mutta yhdyntää en tosiaan uskaltautunut kokeilemaan aikaisemmin, koska mulla synnytys oli aika vaikea. Häntäluuta jouduttiin kääntämään sivuun ja epparista huolimatta, tuli myös repeämä. Tikkejä ja kipeää häntäluuta parannellessa meni viikkoja.
      Nyt on reilu vuosi synnytyksestä ja seksielämä vakiintunut siihen molempia tyydyttävään noin kahteen kertaan viikossa.
      Kait teillä kuitenkin on muunlaisia käytäntöjä osoittaa toiselle hellyyttä ja rakkautta, vaikka varsinaisen seksin olette antaneet vielä odottaa?

    • ljfhlabvl

      Täällä pohditaan samaa... meille on esikoinen vasta syntymässä, laskettu aika on ihan hollilla, ja nyt on mennyt jo vajaa kolmisen kuukautta raskausajasta ilman seksiä, koska mulla on kohdunsuu laskeutunut ihan emättimen suulle, eli sinne ei mitään törkitä. Ja mies taas suhtautuu tällaisiin muutoksiin sen verran varauksella, että ylipäätään kaikki seksihalut katosi yhdyntäkiellon mukana, hellyyttä ja muuta läheisyyttä toki.

      Jännittää vähän, miten kauan synnytyksen jälkeen kestää palautua, ja missä vaiheessa mies uskaltaa taas kiinnostua moisesta touhusta ja miltä se sitten tuntuu... mut toisaalta miestä ei selvästi vähä-seksisyys tai tauot haittaa, ja minäkin sopeudun, joten parisuhteen tilanne ei huolestuta.

      Mennessä näkee...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe