Viljely b-alueella

onko mahdollista

Kertokaa kollegat miten voi toimia päätoimisena etelässä.
Meillä on tila tampereen etelä puolella, tampereen läheisyydessä. Tila on vanha sukutila ja meillä oli sukupolvenvaihdos 2003. Maksoin silloin 47ha pelto ja 93ha metsä tilasta vanhemmilleni 180000€ ja siskoni sai 85ha hakkaamattoman metsätilan vanhemmiltani lahjoituksena. Että siskollani ei ole valittamista.
Siskoni on myynyt puuta palstaltaan jo 6700m3 ja saanut 2007 hinta huipun ansiosta noin 350000€ ja hakkaamatonta puustoa riittää vieläkin. Itse saamani metsä on lähinnä taimikkoa, josta rahastuksen tekevät vasta lapseni. Itse olen joutunut olemaan vaimoni kanssa kokoajan töissä vieraalla, että on saatu lainat maksettua ja siltikään eivät rahat meinaa riittää. Rakennukset olivat asuin kelvottomia ja koneet olivat hajalla tai käyttö kelvottomia. Nyt kun asiat alkavat olemaan kunnossa, niin siskoni alkoikin yllättäen vaatia itselleen rahaa.
Hän sanoo, että hänen pitäisi saada tilasta osuutensa, koska tilan maille kaavoituksessa on suunniteltu 26 omakotitontti, 5 paritalotonttia ja 4 paritalotonttia. Meillä ei ole aikomustakaan myydä ensimmäistäkään tonttia, vaan jatkaa maanviljelystä ja mieluiten päätoimena ja näin ollen esitimme tonttien poistamista kaavasta.
Käsittääkseni sisarellani ei voi olla mitään osuutta tilaamme, vaikka sinne tehtäisiin kulta kaivos. Miten siis on, voiko sisareni(hänen miehensä) vaatia itselleen osuutta tilastamme vaikka vanhempamme ei ole edes kuolleet. Ja millä perusteella hän voi vaatia mitään vaikka tapahtuisi mitä. Hänen miehensä sanoi, että pistää lakimiehensä asialle.

3

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lakimiehen juttu

      Ei kai kyseessä ole "Marja Tiura" , joka tapauksessa Kokoomus on tällainen puolue, se kun vaan OTTAISI , ei antaisi mitään.

      Mitä pahaa sinä olet lapsena tehnyt , kun vanhempasi sinua noin rokottaa. Millä perusteella siskosi sai lahjoituksena tuon metsän , kun sinä joudut maksamaan kaikesta.

    • Provoilu palstalla

      saa jo lapsellisia piirteitä.

    • näin on

      Mikäli olet ostanut tilan vanhemmiltasi, niin siskolla ei ole mitään osuutta itse tilaan, se siskon osuus on siinä perinnössä joka jää vanhemmiltasi, mutta senhän se saa vasta kun vanhemmat kuolee, eli jaatte sen 180 000 euroa, mitä aikanaan maksoit tilasta, mikäli muita lapsia ei ole, niin jaatte sen kahtia jos vanhempasi eivät tee testamenttia vain toiselle.

      Mikäli vanhempasi ovat käyttäneet rahat, niin se on sitten siinä, jokainen voi tehdä omaisuudellaan elinaikaaan mitä haluaa, eikä siinä ole lapsilla mitään sanomista, eikä kenelläkään muullakaan.

      Mikäli lakimies ottaa jutun, jota epäilen kyllä, koska eihän kyse ollut perinnöstä vaan normaalista kaupasta vanhempiesi ja sinun välillä, palkkaat vaan oman lakimiehen, niin eiköhän homma oikene aika äkkiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      5010
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3623
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2450
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1568
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1540
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1454
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1272
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1168
    9. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      16
      1152
    10. 165
      1099
    Aihe