Tällä hetkellä ymmärrän hyvin miksi kadotin hänet elämästäni mutta miten en ymmärtänyt kaikkea aiemmin ? Missä oli tolkku ja käsityskyky ?
Miten saatoin antaa kuvan leikkivästä pellestä vaikka kyseessä on aikuinen mies,
miten h*lvetissä ??
Miksi annoin kuvan mäntistä joka vikittelee jokaista hameenhelmaa ja on valmis
kaikkeen kaikkien kanssa kun totuus on kuitenkin aivan päinvastainen ?
Miten voi syntyä niin paljon väärinkäsityksiä ja vääriä olettamuksia ?
Miten saatoin olla niin pirunmoinen paskiainen hänelle.
Olin mestari tuottamaan mielipahaa enkä uskalla edes ajatella mitä hän tällä
hetkellä ajattelee minusta ja käytöksestäni.
Ainoa mitä pystyn nyt ajattelemaan on hänen kaunis suora katseensa ja hymy
jonka olen taatusti saanut sammumaan.
Kunpa saisin rohkeutta pyytää anteeksi ja selvittää kaiken.
Sureva ja katuva mies.
Ymmärrys
48
700
Vastaukset
- Aina ei ole myöhäist
Kaiken myöntäminen jo tässä ja täällä on alku. Kyllä se siirtyy sitten myös todeksi, jos tarpeeksi tahtoo.
- Tsemppiä sulle !
Mäkin ajattelen niin et kaiken myöntäminen itselleen ja asian tajuaminen on jo
iso askel eteenpäin, kyllä sä löydät sen rohkeuden tohon kaikkeen kun oot jo noin pitkällä. - MiesMyöskin
Teksti oli kuin omasta kynästäni lähtöisin.
Sitä rohkeuden puuskaa täälläkin odotellaan. - 1 surullinen itse
Kun vain saatte suunne auki, niin kyllä se anteeksipyyntö sieltä tulee ja avaa keskustelun. Suosittelen, koska tiedän, että myös sillä toisella on varmasti todella pahaolla ja itsetunto saanut kolauksen. Mielestäni olette sen "velkaa" toiselle, että hän edes saa tietää teidän ymmärtävän kohdelleenne väärin!
- Viisaita ..
sanoja .
- Oma ymmärrys
on se kaikkein tärkein pointti, että tajuaa mitä on tehnyt ja miltä se on toisesta tuntunut. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.
Uskallusta ja rohkeutta :)) - Olet jo
puolessa matkassa, kyllä se loppukin sujuu, usko pois !
- mielipiide
Aika typerää yrittää ulostautua itsestään. Olet se mikä olet, turha sitä on muuksi selitellä. Sillähän se on muka kuitattu kun ollaan niin surevia ja katuvia. Olet jo noin käyttäytyessäsi tehnyt valintasi. Surettaa kaikki naiset joiden suora katse ja hymy sammuu teidän kiusaamisesta nauttivien miesten käsittelyssä. On vaikea ymmärtää mikä tekee miehestä pirun joitakin naisia kohtaan. Mutta ei ne katumuspuheet miksikään mitään muuta, tehty mikä tehty. Teot ne on mitkä puhuvat.
- Onneton säheltäjä
Miesten on hyvin vaikea kertoa tunteistaan, koska ne leimataan
A. Seksiaddiktiivisen, puutteessa olevan miessian puheiksi
B. Hölmöiksi tunteiksi, joita naiset eivät pidä tärkeinä
C. Mamoiluksi, koska mieshän ei saa olla heikko
Siitä sitten luonnollisesti seuraa se, että mies alkaa käsittelemään tarpeitaan ja niiden tyydyttymättä jäämistä itsekseen. Tästä seuraa se, että kun vaikeita asioita ei voi kertoa ylläolevien asioiden takia naiselle, niin mies alkaa turhaantua. Suoraan sanoen alkaa v...taa.
Tästä sitten seuraa se, että turhautuminen purkaantuu mököttämisenä, syyttämisenä, erilaisina agressiivisina puheina tai tekoina jne...
Normaalissa parisuhteessa tietenkin tällaiset konfliktit sitten sovitaan sovinto-panolla tai lomamatkalla ymv... teippaamisella, mutta itse ongelman syy jää käymättä lävitse.
Miehen testosteroni-taso on jo luonnollisesti sellainen, että naista on tietyin väliajoin saatava tai muuten se eturauhanen paisuu päähän saakka. Se on kylmä tosiasia, jota naiset eivät voi muuttaa, eikä myöskään mies. Naisten on turha tästä jankuttaa, että ihminen on ihminen, ei eläin, mutta ihan samalla tavalla voidaan puhua siitä, että mikä ihme vauvakuume 30-40-vuotiaille naisille tulee. Se vain tulee jostain, kuten miesten tarve tehdä lapsia.
Miehelle on myös tärkeää välillä tuntea olevansa luolamies ja tehdä asioita kavereiden kanssa, jolloin nainen saa olla vain statistina. Tämä on joillekin "paita ja peppu"-naisille vaikea ymmärtää.
Miehellä on myös tarve välillä olla pehmeä omalla tavallaan. Se ei tarkoita sitä, että tekee kynttiläillallista siipalleen, vaan että hän voi itkeä ja huutaa omassa itsesäälissään ja vaikkapa murtua ihan rauhassa, ilman että menettää toisen silmissä miehisyyttään.- 16 + 1
Liian yleistävä. Ainut mikä pätee kaikkiin miehiin on tuo eturauhasen paisuminen päähän.
- 1 surullinen itse
Olen kertakaikkiaan erimieltä. Tuo mitä luettelit pätee, miesten maailmassa ja miesten silmissä.. ei naisten. Toiseksi käännät kaikki miehen itseaiheuttamat hankaluudet naisten aiheuttamiksi. No, sinulla on vielä pitkä matka ymmärtää, mikä ero on naisten ja miesten ajatusmaailmalla. Monet miehet välttelevät tunteissaan ja teoissaa nimenomaan toisia miehiä, koska ei voi olla tunteellinen ja heikko toisten miesten silmissä.
- 1 surullinen itse
1 surullinen itse kirjoitti:

Siis viimeinen oli onnettomalle säheltäjälle.
- '''
16 + 1 kirjoitti:
Liian yleistävä. Ainut mikä pätee kaikkiin miehiin on tuo eturauhasen paisuminen päähän.
Musta se oli hyvä kirjoitus. Mut tiiätkö että naisetkin haluaa joskus olla pehmoja. Elämä kodin ulkopuolella vaatii kovuutta ja panssaria. Kotona olis kiva pehmoilla ja olla oma itsesnä.
Miehen ja naisen ystävällinen suora rehellisyys on virkistävää. Eteenkin tunneasioissa. Se ei tee miehestä eikä naisesta heikkoa. Ok, tutulle...mut jos esim ekoilla treffeillä ehdotellaan /kuvaillaan rasvasia fantasioita ...niin ei toimi. Ensin luottamus kuntoon. Varsinkin jos ollaan etsimässä oikeaa, eikä vain panoa.
Naistakin panettaa joskus ihan mielettämästi ja olis parasta jos sitä sais omalta kullalta.
Naisetkin tahtoo omaa aikaa ihan niinku miehtki. Eli kummallakin pitää olla omaa elämää.
Voi hyvä mies! Just se itkeminen ja oma kieriskely silloin tällöin tekee miehestä (-kin) vahvemman. Se on tervettä itsekritiikkiä. Kesto kovikset ei kasva, eikä vahvistu. Voisin kyl kattaa kynttiläillallisen mutta vain tietylle miehelle. Ole rohkeasti sinä. Näyttää hyvältä. - xxxx->n
''' kirjoitti:
Musta se oli hyvä kirjoitus. Mut tiiätkö että naisetkin haluaa joskus olla pehmoja. Elämä kodin ulkopuolella vaatii kovuutta ja panssaria. Kotona olis kiva pehmoilla ja olla oma itsesnä.
Miehen ja naisen ystävällinen suora rehellisyys on virkistävää. Eteenkin tunneasioissa. Se ei tee miehestä eikä naisesta heikkoa. Ok, tutulle...mut jos esim ekoilla treffeillä ehdotellaan /kuvaillaan rasvasia fantasioita ...niin ei toimi. Ensin luottamus kuntoon. Varsinkin jos ollaan etsimässä oikeaa, eikä vain panoa.
Naistakin panettaa joskus ihan mielettämästi ja olis parasta jos sitä sais omalta kullalta.
Naisetkin tahtoo omaa aikaa ihan niinku miehtki. Eli kummallakin pitää olla omaa elämää.
Voi hyvä mies! Just se itkeminen ja oma kieriskely silloin tällöin tekee miehestä (-kin) vahvemman. Se on tervettä itsekritiikkiä. Kesto kovikset ei kasva, eikä vahvistu. Voisin kyl kattaa kynttiläillallisen mutta vain tietylle miehelle. Ole rohkeasti sinä. Näyttää hyvältä.täysin samaa sanoisin, hienosti kirjoitettu
- -----
Juuri kirjoittamisen kaltaiselta elämältä hänen elämänsä näytti, mutta jotenkin ajattelin hänen olevan yksinäinen. En kuitenkaan tuntenut häntä.
- xxxx->n
mun elämä on ainakin ollut h******* yksinäistä jo 7v
- Onneton säheltäjä
Niin no. Miehen näkökulmasta tässä kyllä KERRANKIN puhuin, en naisten. Näkökulmaa täältäkin päin olla, eikä aina itketä kun me miehet ollaan sellaisia "piruja". Ketään en halua syyllistää tässä, vaan yrittää miettiä mistä nämä naisten ja miesten väliset ongelmat lähtee. Ja miten nyt toisten miesten suhtautumiset liittyvät naisen ja miehen väliseen henkilökohtaiseen suhteeseen. En ihan ymmärtänyt ? Ja kyllä meillä kaikilla on koko elämän kestävä ymmärryksen hakeminen siitä, mitä toisen päässä liikkuu. Ei kukaan ole valmis ikinä.
- 1 surullinen itse
Toisten miesten suhtautumiset liityy asiaan, juuri siinä, että mies luulee naisen ajattelevan samalla lailla, kuin mies ja käyttäytyy siksi niin kuin käyttäytyy. Tai jättää tunteilematta, sanomatta asioita, itkemättä yms.
- myönnetään
olet idiootti
- Onneton säheltäjä
Hävisit, koska suutuit ja aloit nimittelemään, tietämättä sen enempää persoonastani. Sori, jos kalikka kalahti.
Sitä asiaa mietiskellessä kannattaa sivistää itseään
http://fi.wikipedia.org/wiki/Idiootti- Naiselta
Minusta sinä kirjoitit ihan asiaa ja vikaa on aina yleensä molemmissa, ei vain toisessa. Joskus en aina ymmärrä nykynaisia, kun he odottavat koko ajan sitä "prinssi oikeaa" ja vaativat että heitä kohdellaan ja palvotaan koko ajan kuin pientä hentoista ruusua. Tasa-arvo on sitä että jokainen saa olla puhtaasti sellainen kuin, miehinen mies, naisellinen nainen tai jotain niiden väliltä. Ja kyllä - jokainen tarvitsee myös sitä omaa aikaa ja omia kavereitaan.
Itse en vieroksu sitä jos mies näyttää tunteensa. Se on vahvuutta ja saa vain omatkin tunteeni vahvistumaan. Kasvattaa luottamusta. :) - 1 surullinen itse
Mulla ei ole tapana nimitellä. Täällä aina, joku tulee väliin.
- 1 surullinen itse
Naiselta kirjoitti:
Minusta sinä kirjoitit ihan asiaa ja vikaa on aina yleensä molemmissa, ei vain toisessa. Joskus en aina ymmärrä nykynaisia, kun he odottavat koko ajan sitä "prinssi oikeaa" ja vaativat että heitä kohdellaan ja palvotaan koko ajan kuin pientä hentoista ruusua. Tasa-arvo on sitä että jokainen saa olla puhtaasti sellainen kuin, miehinen mies, naisellinen nainen tai jotain niiden väliltä. Ja kyllä - jokainen tarvitsee myös sitä omaa aikaa ja omia kavereitaan.
Itse en vieroksu sitä jos mies näyttää tunteensa. Se on vahvuutta ja saa vain omatkin tunteeni vahvistumaan. Kasvattaa luottamusta. :)En tyrmännyt kaikkia onnettoman säheltäjän sanoja, vaan tästä osiosta olen erimieltä:
"Miesten on hyvin vaikea kertoa tunteistaan, koska ne leimataan
A. Seksiaddiktiivisen, puutteessa olevan miessian puheiksi
B. Hölmöiksi tunteiksi, joita naiset eivät pidä tärkeinä
C. Mamoiluksi, koska mieshän ei saa olla heikko
Siitä sitten luonnollisesti seuraa se, että mies alkaa käsittelemään tarpeitaan ja niiden tyydyttymättä jäämistä itsekseen. Tästä seuraa se, että kun vaikeita asioita ei voi kertoa ylläolevien asioiden takia naiselle, niin mies alkaa turhaantua. Suoraan sanoen alkaa v...taa. "
Ainakin B ja C kohdat pätee enemmänkin miesten keskuudessa.
Tai sitten olen niin vanha, että tän päivän "naisista" en tiedä. - Onneton säheltäjä
1 surullinen itse kirjoitti:
Mulla ei ole tapana nimitellä. Täällä aina, joku tulee väliin.
En minä sinua tarkoittanutkaan.
- surusilmissään
Kultakimpale vetäytyi kristallin kovan kuoren suojiin..että se siitä!
- j .
M on paskapökäle
- Voisentään pakko
j . kirjoitti:
M on paskapökäle
hädän sattuessa vaikka ojanpientareelle on tehtävä pökäle, ikävä tallustella M pökäle pöksyissä.
- .
Eipä tuossa ole kiertoteitä.
Mars matkaan ja selvitä asia.
Ota mennessä matkaan horsma ojanpielestä,
pehmentää hiukkasen.- :)))
:))) suoraa phhetta!
- '''
-> ap:lle
Olen yksin, sydän on rikki, en tajua mikä häneen meni.
Naisia riitti vaikka luulin ensin toisin. Nyt se saa olla vaikka niiden kaikkien kanssa yhtä aikaa. Ruinata iltaa fb sivuilla. Ne kaikki sai ystävällisemmän vastauksen kuin mä. Enkä välitä kostaako se niille kaiken niinku mulle. En välillä edes tienny mistä nyt tuli kuonoon. Mä en kiusaa, enk' pilkkaa, en ole sellanen. Ystävien kanssa pitää olla huumoria, mutta ysttävällistä
Tiedän ettei hän koskaan tule pyytämään anteeksi, tuskin tajuaa miksi lähdin.
Ei hymyilytä. Alotitin yhden mahdottoman työprojektin, ne on näköjään mun specialiteetti. Jotain on tehtävä, etten surisi kokoajan.
Olen käyny muutamilla treffeillä, mutten voi muuta kuin tuijottaa. En mene enää, ennenkö olen vahvemmilla.
Hän oli alkuun upea just sitä mitä olin etsinyt. Miten...mitä tapahtui? Jäi vain iso kysymysmerkki. Jos tahdot jonkun elämään niin älä ensin vedätä kuin kalaa lähelle ja sitten laita kuonoon. Mikä ihmeen logiikka se on? Se että esität muuta kuin olet....sen kyllä huomaa. Jos ole niin rakastunut ettet saa tolkkua itestäs niin sano että kiinnostaa, muttet osaa ja tahdot aikaa ja matkaa. JUST SAY IT. Ajan kanssa olisitte selvittäny asian. Mutta vain sanomalla, että toinen odottaa eikä katoa, kun turhautuu...luulee toisen vedättävän. Rakastunut ei halua vedätystä.- surkuttelevin terv.
Tämä oli kuin omasta elämästäni. Paljon toivoin, vähän sain. Jos mulle ois sanottu, että kyllä kiinnostaa, mutta tarvin aikaa, aikaa olis tullut. Mutta ei- sen sijaan saa lukea tätä uhoa ja elämöintiä, kuinka viikonloppuna pidetään hauskaa ja vientiä riittää. Tiedätkö, alkaa olla ihan sama. Siitä vaan -kele, jos kelpaa. Mä en viitsi enää uhota edes takaisin. Sekin olis liikaa huomiota.
Mistä tähän päädyttiin. No siitä, että asiaa ei pystytty käsittelemään edes metrin kepillä irl. Tyyppi käy keskustelua kaikkien muiden kanssa paitsi sen jota asia koskee tai sitten asia ei enää koske minua.
Olen kai yhtä lapsellinen, jos en pahempi:
http://www.youtube.com/watch?v=IpZm1TstpjQ - äölkjh9
surkuttelevin terv. kirjoitti:
Tämä oli kuin omasta elämästäni. Paljon toivoin, vähän sain. Jos mulle ois sanottu, että kyllä kiinnostaa, mutta tarvin aikaa, aikaa olis tullut. Mutta ei- sen sijaan saa lukea tätä uhoa ja elämöintiä, kuinka viikonloppuna pidetään hauskaa ja vientiä riittää. Tiedätkö, alkaa olla ihan sama. Siitä vaan -kele, jos kelpaa. Mä en viitsi enää uhota edes takaisin. Sekin olis liikaa huomiota.
Mistä tähän päädyttiin. No siitä, että asiaa ei pystytty käsittelemään edes metrin kepillä irl. Tyyppi käy keskustelua kaikkien muiden kanssa paitsi sen jota asia koskee tai sitten asia ei enää koske minua.
Olen kai yhtä lapsellinen, jos en pahempi:
http://www.youtube.com/watch?v=IpZm1TstpjQSaa olla vähän lapsellinen. Sain kerran baarissa tekstarin "toivottavasti ja hymiö " kun toi biisi alkoi. .heh. ..joo mennyt on mennyttä. Tikulla silmään.
- xxxx->n
ajattelet smoin kuin itse ajattelen, olen myös turhautunut hänen suhteensa
koska lupasi soitellakin eikä mitään ole kuulunut. nähdä olisin halunnut monet kerrat mutta kun ei soita niin ei soita. kaipaan kuitenkin edelleen suunnattomasti haluaisin nähdä hänet tänä viikonloppuna ja keskustella.....mikäli en näe niin sitten lakkaan ikävöimästä häntä ja kovetan sydämeni ja sen jälkeen sinne ei ole kellään mitään asiaa ei ole muuten eka kerta kun näin teen ja on onnistunut ennenkin tuo kovetus. en enää jaksa tätä vetkutusta ja venytystä pää kohta hajoo joten siirryn tuohon helpompaan osioon ja unohdan ettei sellaista ole edes tapahtunutkaan saatan jopa vaihtaa duuniakin koska työ on minulle tärkeä asia ja silloin kun tekee paljon duunia ei tule edes ajatelleeksi mitään sydänsuruja ei siihen ole oikein sitten aikaa. täytyy vielä sitten etsiä lisääduunia niin sitten ei tarvitse muuta tehdäkään kuin duunia, duunia käydä välillä nukkumassa....olen jo vähän päässytkin tästä yli että pikkihiljaa se onnistuu jos en häntä näe
Poissa silmistä poissa mielestä. siinä on sitten todenperäinen sanalasku
- luovuta jo
Pelleilyä. Joltain voit pyytää anteeksi. Itse en moisen käytöksen jälkeen odottaisi enää anteeksi pyyntöä. Elämä jatkuu. Ja taatusti löytyy niitä miehiä, jotka leikkisästi pelleilevät, mutta ovat rehellisiä. Eiköhän se nainen saa sen hymyn takaisin vaikkapa niiden lukuisten miesten taholta, joita pyörii tuolla kesäisessä ilmassa
- Fb tuo ratkaisun
Loppuiko jo ymmärrys? -vaikuttaa siltä.
- drtfyuio
fb on perseestä. en käy siellä enää just ollenkaan.
- mutta jos
Mutta jos se nainen ei halua ketään lukuisista miehistä. Ikävä kyllä vaikka jossain ihmisessä ei ole mitään vikaa, sitä ei vain voi rakastua tuosta vaan keheen tahansa. Siihen kun tarvitaan sitä jotain kemiaa. Vaikea selittää. Ap:lle sanoisin että koskaan ei ole myöhäistä selittää ja pyytää anteeksi, varsinkin jos se totuus ei ole niin paha miltä näyttää. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja tekevät virheitä. Aika usein meillä on ikävä tapa huomata muiden virheet ja olla näkemättä omiamme. Se että tajuaa itse missä mennään on jo paljon.
- luovuta jo
Vuosien kidutusta en anna anteeksi. Mutta jos joku on kerran tehnyt väärin ja katuu tekoaan ja pyytää anteeksi, annan. Sillä on ero: Oliko jatkuvaa vai kertaluontoinen
Mun elämä on nyt hyvin. En ole kyseistä luuseria nähnyt kuukauteen joten olen vahva ilman häntä. Ja pientä pilkettä on jo ilmassa hieman toiseen ilmansuuntaan ;-) - Nökö,
rauhaa ja rakkautta. Paljasta tunteesi, minun tiedätkin jo :)
- ...
Miten mies voi kirjoittaa noin selkeästi, ymmärtäen ongelman, hyvin sanavalinnoin ja lähes virheettä ja olla samalla sydän asiassa niin keskeneräinen?
Tuliko se oikea ensimmäisen kerran vastaan vai feikkaatko? - Alkup.kirj.
Kiitokset kaikille kommenteista, päivä oli hikinen ja sydän löi kahtasataa mutta
se kannatti ; löytyi se rohkeus yhteyden ottoon, illalla tavataan ja puhutaan.
Kiitos ja kumarrus.- uusi nainen.
Ja huomenna uusin viestin taas!!
- Alkup.kirj.
uusi nainen. kirjoitti:
Ja huomenna uusin viestin taas!!
Ei tarvetta uusiin, kaikki saatiin selvitettyä mistä valtava helpotus.
Uskon oppineeni tästä kaikesta . Hän antoi anteeksi.
Joten ei tarvetta uusiin viesteihin eikä uusiin naisiin !
Kaunista päivää sinullekin ja otahan vähän valoisampi asenne !
Kiitos, kumarrus ja näkemiin. - 1 surullinen itse
Alkup.kirj. kirjoitti:
Ei tarvetta uusiin, kaikki saatiin selvitettyä mistä valtava helpotus.
Uskon oppineeni tästä kaikesta . Hän antoi anteeksi.
Joten ei tarvetta uusiin viesteihin eikä uusiin naisiin !
Kaunista päivää sinullekin ja otahan vähän valoisampi asenne !
Kiitos, kumarrus ja näkemiin.Niin ihana juttu... toivottavasti muutkin "jännittäjät" uskaltavat ottaa härkää sarvista ja selvittää asiat! Onnea teille :-D
- Iloinen ..
Alkup.kirj. kirjoitti:
Ei tarvetta uusiin, kaikki saatiin selvitettyä mistä valtava helpotus.
Uskon oppineeni tästä kaikesta . Hän antoi anteeksi.
Joten ei tarvetta uusiin viesteihin eikä uusiin naisiin !
Kaunista päivää sinullekin ja otahan vähän valoisampi asenne !
Kiitos, kumarrus ja näkemiin.puolestanne :)
- Ikävä
Ymmärrys pyytää Anteeksi,on eräälle välinpitämätön sana..silti IKÄVÄ Sinua SK.:(
- MAR***han
laita tänään viestiä. Rakkaalle annetaan kaikki anteeksi...tiedän että olet kunnollinen ja hyvä ;)
- Somistus.
Miksi sinä sitten leikit kaikkien naisten kanssa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897