Imin nukkuvan kaverini kullia.

Kiihoittunut

Minä ystävystyin erääseen minua 6v vuotta vanhempaan ammattikoulu kaveriini. joka kävi samaa ammattikoulu linjaa kuten minäkin. Ystävyytemme jatkui myös koulun jälkeenkin ja kävin usein hänen luonaan viikonloppuisin kylässä. Hän meni ammattikoulun jälkeen naimisiin ja olin myös hänen bestmanina häissä. Kaveri osti talon ja auttelin häntä, usein viikon loppuisin pienissä remontti hommissa. Otimme myös iltasella töiden jälkeen viinaa ja olutta. Kävimme myös toisinaan porukalla viettämässä ravintola iltaa. Hänen vaimonsa oli usein viikonloppuina töissä joten lauantai iltaisin olimme kaverin kanssa kahden. saunoimme melkein joka ilta kun olimme tehneet jotain remonttia tai korjaustöitä kosta hänen talo oli jo aika vanha. Olimme usein pienessä sievässä kun lämmitimme saunaa ja kylvimme, meillä sattui jutut hyvin yhteen ja illat olivat tosi hauskoja. Kattelin usein saunassa kaverini kullia sen kulli oli tosi paksu ja sillä oli upea puoli tuppi. Hän oli täysin hetero ja en uskoin että hänkin piti minua heterona, en koskaan kertonut hänelle omaa suuntautumistani. Erään kerran kun hänen vaimonsa oli, taas viikon lopun töissä saunoimme kaverini kanssa. Katselin taas hänen kulliaan minua alkoi kiihottaa hänen paksun kullin katselu joten peittelin omaa puoliseisokissa olevaa kulliani istuma asennon vaihdolla. Hän oli jo aika kovassa humala tilassa ja kun menimme ulos, jäähylle huomasin kun hän alkoi heittää vettä kullistaan. Menin myös itsekin veden heitolle hänen vierelleen oli tosi kiihottavaa katsoa kun kaveri oli vetänyt esinahan taakse ja iso terska oli esillä veden heiton ajan. Kehuin hänen kulliaan isoksi ja paksuksi sanoin myös että hänellä oli tosi iso terska joka on kivasti esinahan suojassa. Luulen että hänen humala tila vaikutti asiaan koska kaveri runkkasi kulliaan jonkin aikaa minun sitä katsellessa. Kysyin häneltä että voisiko hän vetää vielä esinahan taakse että näkisin upean terskan. Hän veti esinahan taakse ja esitteli isoa terskaansa, minulla oli kulli jo puoli seisokissa, kaveri vilkaisi välillä kulliani mutta ei puhunut siitä mitään. Kun kaveri oli näytellyt terskaansa, veti hän esinahan terskan suojaan ja poistui pesulle. Minä jäin vielä hetkeksi ulos vilvoittelemaan ja minä myös runkkailin kulliani varovasti koska näky oli tosi kiihottava. Minäkin poistuin jonkin ajan kulutettua suihkuun. Katselimme illalla jotakin elo kuvaa ja joimme samalla olutta. Minä olin jo pukenut alusvaatteet päälleni koska menisimme elokuvan loputtua nukkumaan. Kaverini makasi sohvalla pelkässä kylpytakissa ja kun hän muutti välillä asentoaan näin vilauksen hänen kullistaan. Kun elokuva oli lopussa, huomasin että kaverini oli nukahtanut tai sammunut sohvalle suljin television. Silloin näin kun hänen kullinsa oli tullut ulos kylpytakin suojasta ja se roikkui kiihottavasti hänen reitensä päällä. Minulle tuli valtava kiima ja myös minun humala tila vaikutti varmasti asiaan koska sai ajatuksen runkata ja imeä tuota kullia. Ajatus kaverin kullin runkkauksesta sai oman kullini tosi kovaksi. Yritin aluksi herätellä kaveria mutta hän vain mumisi jotain ja jatkoi nukkumistaan. Silloin tartun hänen kullin ja aloin varovaisen runkkauksen kuulin kun kaveri vain örähteli jotain ja välillä kuului myös syviä henkäilyjä. Jatkoin kaverini kullin runkkausta ja hänen kulli oli tullut komeaan seisokkiin, myös komea terska oli tosi kivasti tumman ruskea. Jonkin ajan kuluttua otin terskan suuhuni ja jatkoin runkkausta kun huomasin että kaveri oli laukeamassa. Otin kullin syvemmälle suuhuni ja aloin imemään sitä hanakasti, ei mennyt kauaa kun kaverin kulli syöksi mahtavan ja paksun spermalastin suuhuni. Nielin innolla spermaa mutta osa valui suupielistäni ulos, kun olin saanut nieltyä suussani olevan sperman, nuolin kaverin kullin varren puhtaaksi. Laitoin puolivelton kullin varovasti kylpytakin suojiin ja poistuin itse vessaan. Siellä aloin runkata omaa jo kiimalimaista kulliani joka oli seisonut tosi kovana imemiseni aikanani. Nuuhkin myös samalla sperman tahrimia käsiäni ja ei kestänyt kovinkaan kauaa kun minunkin spermat lensivät vessan pyttyyn. Oli tosi upea ja raukea tunne menin sitten nukkumaan ja jätin kaverini makaamaan sohvalle jättäen valot palamaan. Kaveri oli kömpinyt yön aikana, omaan sänkyynsä en koskaan kertonut hänelle koko touhuistani mitään. Kaverini ei myöskään kysellyt minulta tuon illan tapahtumista mitään. Tuo kerta jäi myös ainoaksi jolloin runkkasin ja imin hänen kulliaan. Olen kyllä usein muistellut kyseistä hetkeä kun olen runkannut kotonani kulliani ja joka kerta se on kiihottanut yhtä paljon. Tapahtumasta on kulunut monia vuosija ja emme ole elämme tilanteen takia olleet enää yhteydessä toisiimme moniin vuosiin.

11

35514

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ImuriABC

      Itsekkin syyllistyin moiseen tekoon nuorempana festareilla. Kaveri oli sammunut telttaamme satunnaisen kanssa. Tyttö makasi mahallaan ja poika selällään vieressä. Tultuani olisin halunnut ryypätä jonkun kanssa muttei kupikaan herännyt. Viskasin peitolla kaveria jolloin sen kasvot peittyi ja alapää paljastui. Imin kaverin kalun jäykäksi ja siemet suuhuni jotka nielin. Jatkoin vielä jonkin aikaa ennenkuin älysin lopettaa.
      Kumpikaan ei muistanut aamulla mitään. Minä en taas kertonut.

    • He'te'ro

      Hint'tareita kännissä!

      • Anonyymi

        Myötistä vammasel heterol


    • hjuikololo

      Joo, mä imin kaveria ihan sen pyynnöstä ja selvinpäin.

    • jokilaivuri3

      Samankaltainen kokemus on itsellänikin. Olimme kaveriporukan kanssa iltaa viettämässä poikamies ystäväni kotona. Illan mittaan humalluimme ja porukka lähti koteihinsa. Itse asuin pitemmällä ja kaverini lupasi, että voin jäädä yöksi hänen kämppäänsä. Vuoteita oli kuitenkin vain yksi, tosin varsin leveä. Vetäydyimme nukkumaan samaan sänkyyn joka minusta tuntui oudolta, ennen en ollut koskaan samanlaisessa tilanteessa. En ollut kovin juovuksissa mutta kaverini lähes kai sammui.
      Kiihotuin kun ajattelin tilannetta, miehet vierekkäin sängyssä, ja oma kaluni alkoi jäykistyä. Kosketin varovasti kaverin kylkeä ja mitään ei tapahtunut. Vein käteni varovasti lähemmäksi hänen kaluaan ja lopulta, kuin nukkuvana, vahingossa jätin käteni hänen kyrvälleen. Odotin malttamattomana lähtisikö hän mukaan, mitään ei tapahtunut ja siirsin varovasti hänen kätensä kyrvälleni. Ei vieläkään mitään. Rohkaistuin kuitenkin lisää ja aloin puristella hänen kaluaan ja vein lopulta suuni lähelle sitä ja lopulta kiihkossani otin sen suuhuni. Runkkasin samalla itseäni ja ensimmäisen kerran elämässäni, miehen kanssa, ja vielä kulli suussa sain orgasmin. Kaveri ei herännyt, enkä myöhemminkään kertonut hänelle asiasta. Joskus olen muistellut kokemusta runkatessani ja aina kiihotus on ollut samanlainen.
      Myöhemmin innostuin jatkamaan kokeiluja miesten kanssa ja aina se on ollut hienoa. Tosin olen naimisissa mutta vaimon kanssa hommat vähentyneet. Olen kertonut hänelle kiinnostukseni miesten kyrpiin ja hän on ymmärtänyt taipumukseni todeten, että jos haluan runkkailla kavereitten kanssa tee sen. Netistä hän on joskus innostunut kurkisteleman kanssani miten miehet puuhailevat ja se on innostanut meidät keskenään hommiin, tosin dildot ovat usein leikeissä mukana

      • Anonyymi

        Itsellä oli kesän kestävä suhde itseäni vanhempaan naimisissa olevaan mieheen. Hänellä oli myös vaimossa lupa mies/poika suhteisiin muttei naisiin. Alku oli kiihkeää ja nautinnollista. Jossain vaiheessa hänen vaimonsa epäili minun sukupuolta. Pääsin viikonlopun viettoon heidän mökille. Mies pani minua vaimon katsellessa. Sain myös imeä hänen kullia osoittaakseni halukkuuteen tähän suhteeseen.


    • Anonyymi

      Onneksi vihreiden kannatus laskee kuin juopon erektio.

    • Anonyymi

      Kiva

    • Anonyymi

      Kuulostaa vaa fantasialtas mut kuitenki melko hot owo

    • Anonyymi

      kerran kaverini kanssa juotiin. jossain vaiheessa sitten kaverini nukahti. vetin häneltä housut jalasta ja aloin nuolemaan toisen elintä. riittävästi nuoltuani solmetin itseäni. seuraavana aamuna sitten kaverini sanoo että hänelle oli yllätys että mitä tein hänelle ja kun katsoin hölmistyneenä, niin toinen sanoi että oli välillä herännyt ja huomannut että mitä teen.

    • Anonyymi

      olen tehnyt samoin mutta aamulla kerroin mitä olin tehnyt kaverin kulli nousi sano vaan nyt sitten nussitaankin sain paksua kovaa ja saan edelleenkin kun hän haluaa

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    18. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe