Miksi nuori kettu rääkyy?

kamala ääni...

Aikaisemmin kesän alussa näin yöllä aivan pienen ketun, joka piti hirveää ääntä eli rääkyi todella karsella äänellä - ja ei siis ollut mokoma kovinkaan iso elukka sitten kun esiin tuli.
Nyt viime yönä heräsin siihen, että ulkoa kuului aivan hirvittävää rääkynää, ajattelin ensin, että joku lintu on pulassa, mutta kun menin ikkunaan katsomaan, niin hetken päästä juoksi jokin valkohäntäinen kissan kokoinen elukka ensin ja sen perässä tuli nuori kettu, ja siitä sitten ymmärsin, että huutaja oli se kettu, sillä ihan samanlaista mekkalaa piti. Toinen elikko pääsi kai karkuun, näytti juoksevan läheisen omakotitalon puutarhaan päin ja sitten kettu juoksi takaisin siihen suuntaan mistä oli tullutkin. Sitä en osaa varmasti sanoa, oliko takaa-ajettu kissa, tämä ei kuitenkaan kuullakseni mitään ääntä pitänyt, mutta mikä muukaan se olisi voinut olla - kissamainen olomuoto, eli tuskin oli supi, kun oli niin pieni ja tuuheassa hännässä valkoinen pää, mäyräkään ei ollut sillä ei ollut sen mallinen. Kettu sen sijaan, sitä voisi verrata vaikka pitkäksi hujahtaneeseen teinipoikaan, hontelo ja pitkäraajainen, lyhytkarvainen, terävät korvat, häntäkin pitkä siippa. Mutta mikähän tarve sillä on huutaa ja rääkyä? Etten vain olisi jo samana päivänä päiväsaikaan nähnyt saman yksilön juoksemassa tien yli, tosin muutaman kilometrin etäisyydellä, mutta kyllähän nämä liikkuvat....

5

16134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Spusks

      Supikoira se rääkyjä oli.

      • ei ollut...

        Ei ollut, sillä todistettavasti se alkukesän huutaja oli ketunpoika, ja tämäkin oli kettu joka nyt toissayönä huusi.
        Netissä on kuultavissa supikoiran ääntelyä - ei tosiaankaan muistuta ko. ääntä. Samaa huutoa oli tässä jo tienoilla eräänä yönä - se pikkupentu oli kesäkuun alussa.

        No, ei ollut supi!


    • ääntä lähtee

      kyllä ketutkin rääkyy ja nepä räkyy aikuisetkin ketut. Pääsyy rääkymiseen on se, että ne ei osaa puhua, jotakin merkkiä on kuitenkin annettava kun asiaa on.

      • näinpä näin...

        Näin on, viestittävä on, vaikkei toinen mitään ymmärräkään. Pentu kaipasi varmaan äitiään, nuori kossi taisi olla leikkisällä päällä, kun ei se varsinaisesti sitä kissaa jahdannut. Tosin aikuisen ketun huuto on aivan jotain muuta kuin näitten lasten ja nuorten rääkyminen - se oli siis aivan kammottavaa kuultavaa!
        Nuori kettu joutunee kohta lähtemään veks, vai kuinka paikkauskollisia nämä ovat reviireineen.

        Kiitos hyvistä vastauksista :))


    • ja ääntä lähtee

      Noh nuori kettu joutuu tulemaan omillaan toimeen jo heti syksyn tullen, reviiri on kuitenkin aika väljä käsite, koska samalla alueella voi asustaa useita kettuja, kunhan pysyttelee poissa reviirin omistajan käyttämistä koloista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe