Heippa kaikki!
En ole koskaan ennen näin julkisesti puhunut paniikkihäiriöstäni, ja uskaltauduin tänne kirjottelemaan, koska haluaisin löytää lisää keinoja käsitellä paniikkitilanteita, enkä halua missään nimessä kokeilla lääkkeitä (vaikka resepti löytyykin). Minusta olisi kiva kuulla jotain kommenttia ja vastavuoroisesti teidän tuntemuksianne, oireita, pohdintoja, mitä vain!
Olen nyt 23-vuotias, paniikkikohtauksia on ollut 11-vuotiaasta. Aluksi koulussa tuli joka puoli epätodellinen olo, joka kesti koko tunnin ajan kunnes pääsin pois luokasta ja alkoi uudelleen seuraavalla tunnilla. Tämä onneksi poistui yläasteelle mentäessä. Koulussa liikuntatunnit ovat olleet tuskaa, sillä niissä tuli myös epätodellinen tunne, jos oltiin millä tahansa aukealla paikalla (ehkä tämä oli sitä aukean paikan kammoa?)
Minulla on ollut aina yksinollessa pahimmat kohtaukset, ja kohtaukset vaihtelevat aina elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä minulla on aivan ihana avomies, joka on muuttanut elämääni aikalailla eikä paniikkikohtaukset enää ole niin pahoja kuin ennen häntä. Ehkä se johtuu siitä, että nykyään huomaan, että joku rakastaa minua joka päivä, kuuntelee, ottaa huomioon tunteeni ja on läsnä.
Tässä hieman nykyisiä oireitani:
Joskus nukkumaan mennessä tulee melkein-unessa tila, jossa kuuluu jokin ääni. Itselläni tätä ei ole tullut usein, ja on yleensä vaan yksi sana tai esim "mömömöö" yleensä miehen ääneltä kuulostaa.
Kummallinen epätodellisuuden tunne, tai onko sittenkin derealisaatiota? Kun jossain ehkä hieman jännittävässä tilanteessa tulee sellainen olo, jossa mietin "olenko tässä, olenko nyt varmasti tässä missä nyt olen ja teenkö mitä luulen tekeväni, tapahtuuko tämä tilanne todella?" ja tulee tavallaan ulkopuolinen olo, vaikka pystyn täysin kontrolloimaan mitä tilanteessa teen
Jostain mitättömästä asiasta seuraava epävarma, epämukava ja fyysisesti sairas olo: esimerkiksi tänään söin lohta, ja mielestäni huomasin, että suussani oli ruoto. Sylkäisin pian lohen pois, mutta siinä ei ollut ruotoa eikä ollut suussanikaan. Tällainen ajatuskulku siitä seurasi: "olen varmaan niellyt sen ruodon (vaikka en huomannut mitään ruotoa nielussa) ja se on mennyt henkitorveen ja tehnyt reiän ja no niin nyt käsiäkin pistelee, ehkä päätäkin.. miksi mun niska on näin jumissa, tulipa jotenkin pyörryttävä olo, nyt se ruoto kyllä meni johonkin ja teki tuhojaan ja kohta varmaan kuolen" Onneksi sain tänään tuon ahdistuksen hallintaan ja paikansin, että se lähti tuosta luultavasti vaarattomasta tilanteesta!!:):)
Yksin ollessa, etenkin öisin: en voi mennä nukkumaan, vaan tulee jokin sairauden, tukehtumisen ja näin kuoleman pelko. Yhtä usein esiintyy myös sekoamisen pelkoa. Yleensä yksin ollessani ahdistuksen iskiessä lähden tarkistelemaan ovia ja ikkunoita monta kertaa yössä vaikka tiedän periaatteessa järjellä, että ovet ja ikkunat ovat kiinni (joskus kun asuin maantasolla, laitoin kaikkiin ikkunoihin ja oviin hälyttimet ja kävin silti tarkistamassa ihan yhtä usein :D). Muistan lapsena yökylässä isovanhempieni luona saaneeni kauhean hysteerisiä kohtauksia, jossa olin täysin varma että kuolen tai/ ja tulen hulluksi..
En ole koskaan ennen näin julkisesti puhunut paniikkihäiriöstäni, ja uskaltauduin tänne kirjottelemaan, koska haluaisin löytää lisää keinoja käsitellä paniikkitilanteita, enkä halua missään nimessä kokeilla lääkkeitä (vaikka resepti löytyykin). Minusta olisi kiva kuulla jotain kommenttia ja vastavuoroisesti teidän tuntemuksianne, oireita, pohdintoja, mitä vain!
Olen nyt 23-vuotias, paniikkikohtauksia on ollut 11-vuotiaasta. Aluksi koulussa tuli joka puoli epätodellinen olo, joka kesti koko tunnin ajan kunnes pääsin pois luokasta ja alkoi uudelleen seuraavalla tunnilla. Tämä onneksi poistui yläasteelle mentäessä. Koulussa liikuntatunnit ovat olleet tuskaa, sillä niissä tuli myös epätodellinen tunne, jos oltiin millä tahansa aukealla paikalla (ehkä tämä oli sitä aukean paikan kammoa?)
Minulla on ollut aina yksinollessa pahimmat kohtaukset, ja kohtaukset vaihtelevat aina elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä minulla on aivan ihana avomies, joka on muuttanut elämääni aikalailla eikä paniikkikohtaukset enää ole niin pahoja kuin ennen häntä. Ehkä se johtuu siitä, että nykyään huomaan, että joku rakastaa minua joka päivä, kuuntelee, ottaa huomioon tunteeni ja on läsnä.
Tässä hieman nykyisiä oireitani:
Joskus nukkumaan mennessä tulee melkein-unessa tila, jossa kuuluu jokin ääni. Itselläni tätä ei ole tullut usein, ja on yleensä vaan yksi sana tai esim "mömömöö" yleensä miehen ääneltä kuulostaa.
Kummallinen epätodellisuuden tunne, tai onko sittenkin derealisaatiota? Kun jossain ehkä hieman jännittävässä tilanteessa tulee sellainen olo, jossa mietin "olenko tässä, olenko nyt varmasti tässä missä nyt olen ja teenkö mitä luulen tekeväni, tapahtuuko tämä tilanne todella?" ja tulee tavallaan ulkopuolinen olo, vaikka pystyn täysin kontrolloimaan mitä tilanteessa teen
Jostain mitättömästä asiasta seuraava epävarma, epämukava ja fyysisesti sairas olo: esimerkiksi tänään söin lohta, ja mielestäni huomasin, että suussani oli ruoto. Sylkäisin pian lohen pois, mutta siinä ei ollut ruotoa eikä ollut suussanikaan. Tällainen ajatuskulku siitä seurasi: "olen varmaan niellyt sen ruodon (vaikka en huomannut mitään ruotoa nielussa) ja se on mennyt henkitorveen ja tehnyt reiän ja no niin nyt käsiäkin pistelee, ehkä päätäkin.. miksi mun niska on näin jumissa, tulipa jotenkin pyörryttävä olo, nyt se ruoto kyllä meni johonkin ja teki tuhojaan ja kohta varmaan kuolen" Onneksi sain tänään tuon ahdistuksen hallintaan ja paikansin, että se lähti tuosta luultavasti vaarattomasta tilanteesta!!:):)
Yksin ollessa, etenkin öisin: en voi mennä nukkumaan, vaan tulee jokin sairauden, tukehtumisen ja näin kuoleman pelko. Yhtä usein esiintyy myös sekoamisen pelkoa. Yleensä yksin ollessani ahdistuksen iskiessä lähden tarkistelemaan ovia ja ikkunoita monta kertaa yössä vaikka tiedän periaatteessa järjellä, että ovet ja ikkunat ovat kiinni (joskus kun asuin maantasolla, laitoin kaikkiin ikkunoihin ja oviin hälyttimet ja kävin silti tarkistamassa ihan yhtä usein :D). Muistan lapsena yökylässä isovanhempieni luona saaneeni kauhean hysteerisiä kohtauksia, jossa olin täysin varma että kuolen tai/ ja tulen hulluksi..
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä liittyykö tämä asiaan mitenkään, mutta huomaan yksin esimerkiksi ulkona kävellessäni, että alan laulaa jotain ihan typeriä kappaleita, joista en edes pidä ja ne ovat olleet vuosia samoja..
Olen myös lähiaikoina saanut pienimuotoisia hyperventilaatiokohtauksia. Tänään niin tapahtui sen jälkeen, kun olin ollut avomieheni kanssa yhdessä suihkussa. Olimme juuri menneet suihkuun, vesi oli lämmintä ja olin sillä hetkellä yksin suihkun alla. Yhtäkkiä huomaamattani avomieheni käänsi suihkun kylmälle (ei nyt jääkylmälle, mutta selvä ero aikaisempaan). Pelästyin ja sain raivokohtauksen, sen jälkeen itkukohtauksen ja hyperventilaatiokohtauksen. Hän ei voinut ymmärtää, miksi se oli minulle niin iso juttu. En tiedä johtuiko hyperventilointikohtaus siitä että kerrankin hän ei jaksanut selvittää asiaa minun kanssani loppuun vaan meni nukkumaan (jätti minut itkemään eikä huomioinut tunteitani), sillä olen kokenut lapsuudessa usein, että minun tunteillani ei ole väliä? Mietin, että hyperventilointi voisi johtua tuossa tilanteessa myös siitä, että minulle tehtiin fyysisesti jotain epämiellyttävää ilman lupaa? Tätä epäilen siksi, että 13-v:nä naisen alkuna eräänä yönä heräsin siihen, että eräs lähisukulaiseni (vanhempi mies), jonka luona olin yötä makasi vieressäni ja alkoi kutittamaan (tai jotain sen tapaista) minua, jota pelästyin, pomppasin ylös sängystä ja aloin huutamaan hänelle?
Olen paljon työstänyt elämässäni tapahtuneita vaikeitakin asioita, mutta jostain syystä en ole tuosta yöllisestä jutusta puhunut kuin avomiehelleni (5 vuoden tuntemisen jälkeen vasta, vaikka hän on kauan tiennyt muut asiani) ja äidilleni tapahtumaa seuraavana aamuna, johon hän vastasi että ei se ollut mitään. Jotenkin olen työntänyt tuon asian mielestäni, jotenkin se ehkä hävettää? Nyt kun aikuisena miettii niin mitä asiaa aikuisella miehellä on nuoren tytön unia häiritsemään ja koskemaan millä tahansa tapaa?
Minulla on lähiaikoina ollut todella paljon mielialavaihteluita, ja vaikeuksia päättää asioita (pieniäkin, esimerkiksi karkkia ostaessa), ihan kuin en luottaisi itseeni? Nautin myös erittäin suuresti asioiden etukäteen suunnittelemisesta (esimerkiksi koen suurta intoa suunnitella koko lukuvuoden kurssit kerralla), ihan kuin tietäisin näin, että ensi vuosi on hallinnassani, kun tiedän mitä silloin tapahtuu. Todellisuudessa en ikinä noudata suunnitelmiani, minun on todella vaikea pysyä niissä, sillä jätän menemättä kursseille/ tunneille esimerkiksi siksi, että olen hieman myöhässä ja minua nolottaa enkä kehtaa häiritä tuntia. Tai koen muuten vain ylitsepääsemättömäksi ihan tavalliset asiat (kurssikirjan lukeminen, esityksen pitämisen). Minun on esimerkiksi todella vaikea keskittyä lukemiseen, kun koko ajan mietin "miksi teen tätä, pitäisikö mun tehdä jotain muuta, onko tästä hyötyä vai onko tämä nyt ihan turhaa".
No, siinä oli muutama oire, olisi kiva kuulla ovatko nuo mielestänne paniikkihäiriö-oireita ja/tai onko niissä viitteitä jostain muusta?
Paljon tsemppiä kaikille panikoijille!! :) On hienoa, että on tällaisia paikkoja, joissa voi tulla jakamaan asioita.
Eli siis nuo kaksi viestiä oli minulta, alkuperäiseltä kirjottajalta, unohdin vain laittaa "jatkuu", kun viestin merkkitila loppui. Pahoittelut pitkästä viestistä, toivottavasti joku jaksaa lukea!! :)
Moni asia kuulosti tutulle, eli olen samoja tuntemuksia käynyt läpi. Esim. epätodellisuuden tunne ja asioiden liikaa potiminen ( olenko tässä jne.) on tullut tutuksi vuosien kuluessa. Ennen nukahtamista kuulen usein sellaisen oudon äänen niinkuin joku raskas esine putoaisi. Sinulla on varmaan stressaava elämänvaihe menossa ja siitä johtuen on hermosto hyvin herkkää, siitä se kaikki johtuu. Itselläni on paniikkihäiriö ja pakkooireita ( asioiden liika pohtimista). Autan itseäni lukemalla aiheesta paljon ja käyn terapiassa, en syö lääkkeitä tälla hetkellä. Claire Weekes kirjat ovat hyvät ja Juhani Laakson "Mielen taito". Kyllä se tästä :))