Jeesuksessa on kaikki mitä autuuteen tarvitaan

Kristuksen kirkko

- Jumalan rakkaus loistaa Kristuksen kasvoista. Jeesus on tie.
- Mitä laki vaatii, sen Kristus lahjoittaa. Just' eikä melkein!

- Jos sinä suullasi tunustat Jeesuksen Jumalan pojaksi ja sydämessäsi uskot että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. Tämä on Jumalan sana.

YKSINKERTAISESTA Jumalan sanasta voisi kopioida satoja vastaavia esimerkkejä.

- Te olette Kristuksen ruumiin kautta kuolleet pois laista, tullaksenne toisen omiksi.
- Kristus on lain loppu, niille vanhurskaudeksi jotka uskovat.
- Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen.
- Kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä.

Saanko nyt kysyä miksi esim. es. lestadiolaisille ei kelpaa YKSINKERTAINEN Kristuksen evankeliumi, (Jumalan pettämätön sana)?

On pitänyt perustaa 1800 luvulla yhdistys, jonka erinomaisuudesta on saatu aikaan aivan käsittämättömän monimutkainen Jumalan sanaa sotkeva häkkyrä, puhtaan Kristuksen opin ympärille.

Sittemmin tuo (rauhan)yhdistys on hajaantunut ainakin 20 osaan. Ja lähes kaikki näistä väittävät olevansa AINOA OIKEA Kristuksen seurakunta maan päällä. Tuon ihmisopeista ja Jumalan sanasta kootun rakennelman avulla pyritään Jumalan luokse.

Ja ennen kaikkea minua hämmästyttää, että tuon rakennelman avulla pyritään häätämään kaikki muut Kristuksen evankeliumin jo uskoneet pois Jumalan luota!!! Ikään kuin Jumalan lupaukset koskisivat ainoastaan minun edustamiani lestadiolaisia, ja lisäksi pienenä kuolleita lapsia!?

Edellä kuvattu on tosiasia, ja malliesimerkki siitä, mitä kummajaisia väärä seurakuntaoppi saa aikaan.

Voisi ajatella että sehän on pikkujuttu, jos seurakuntaoppi (seurakunnan rajat) on lipsahtanut pieleen.

Ei ole, siitä on seurannut ns. lumipalloefekti. Monta selvää Jumalan sanan kohtaa on pitänyt uskoa ja käsittää aivan väärin, ja iso osa Jumalan sanasta on pitänyt selittää pois, jotta väärän seurakuntaopin uskottavuus säilyisi.

Jeesus perusti seurakunnan 2000 vuotta sitten. Seurakunta on ajallinen, mutta ennen muuta seurakunta on HENGELLINEN. Kristuksen seurakunnan muodostavat kaikki ne kristityt jotka ovat autuutensa toivon panneet yksin Kristukseen. Tämä seurakunta on edelleen elävä ja voimallinen. Valitettavasti vain kovin ruhjottu, opillisten ristiriitojen pahoin hajottama. Kristuksen kirkko on hajaantunut, ties moniinko ajallisiin kirkkokuntiin seurakuntiin, ja herätysliikkeisiin.

Osa näistä ajallisista yhteisöistä on "vain me pelastumme" opissa. He uskovat että Jeesuksen (elävän ja voimallisen Jumalan sanan), voi lukita seurakunnan kassakaappiin, piiloon muilta.

Ihmisen itekkyydellä ja omahyväisyydellä ei näytä olevan rajoja, Jeesuskin omittaisiin vain tuttuun poppooseen, ja otettaisiin pois kaikilta muilta.

Joo mutta harhaopit! - Joku huudahtaa.

Aivan niitäkin on eikä niin vähän olekaan. Onneksi meillä on kaikkien kristittyjen yhteinen apostolinen uskontunnustus, sen rinnalla erottaa erilaiset harhaopit.

USKOMME PÄÄKOHDAT

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Ja Jeesukseen Kristukseen, hänen ainoaan Poikaansa, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Uskon Pyhään Henkeen,
yhden pyhän kristillisen kirkon,
pyhien yhteyden,
syntien anteeksiantamuksen,
ruumiin ylösnousemuksen
ja iankaikkisen elämän, aamen.

8

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • savon ukko

      En puutu muuhun kuin siihen kuin, että Paavali ruhjoi Jeesuksen hengellisen kirkon juutalaisilta koko maailmaa käsittäväksi pelastajaksi.

      Sen jälkeen on Jumalan oikeuksia ruhjottu monen uskon varjolla. Pahimmat ruhjojat ovat vain mielestään oikeassa, ja naapuri pelastajat väärässä.

      Herran haltuun.

      Luuk. 9: 9-14

      • Kristuksen kirkko

        Vai on JUmalalle valittu ase ruhjonut Kristuksen kirkon? Kamalia ihmisiä te ateistit!

        Voi savon ukko parkaa. Kunpa suutari malttaisi pysyä lestissään, niin tulisi vähemmän tuomiota tuomiopäivänä.

        Toivon ettet jatkossa osallistu enää kristinuskoa koskeviin keskusteluihin, koska sinulla ei todistettavasti ole edellytyksiä siihen.


      • Exhellari86
        Kristuksen kirkko kirjoitti:

        Vai on JUmalalle valittu ase ruhjonut Kristuksen kirkon? Kamalia ihmisiä te ateistit!

        Voi savon ukko parkaa. Kunpa suutari malttaisi pysyä lestissään, niin tulisi vähemmän tuomiota tuomiopäivänä.

        Toivon ettet jatkossa osallistu enää kristinuskoa koskeviin keskusteluihin, koska sinulla ei todistettavasti ole edellytyksiä siihen.

        Tekeekö savon ukon mielipide hänet kykenemättömäksi tai tarpoeettomaksi osallistumaan keskusteluun, koska hänen mielipiteensä Paavalista on toinen kuin sinulla?

        Sitäpaitsi, Paavalin aseman kieltäminen ei tee kenestäkään ateistia. Etkö tiedä, mikä ateisti on? No kamalin ihminen maan päällä tietenkin, mutta keskeinen tunnusmerkki on jumaluskon puute.

        Mee kottiin siitä, opiskelemaan ja tule aikuisten ihmisten seuraan vasta kun hallitset termit joita käytät.


      • Jeesus on tie
        Exhellari86 kirjoitti:

        Tekeekö savon ukon mielipide hänet kykenemättömäksi tai tarpoeettomaksi osallistumaan keskusteluun, koska hänen mielipiteensä Paavalista on toinen kuin sinulla?

        Sitäpaitsi, Paavalin aseman kieltäminen ei tee kenestäkään ateistia. Etkö tiedä, mikä ateisti on? No kamalin ihminen maan päällä tietenkin, mutta keskeinen tunnusmerkki on jumaluskon puute.

        Mee kottiin siitä, opiskelemaan ja tule aikuisten ihmisten seuraan vasta kun hallitset termit joita käytät.

        Raamattu ei perustu mielipiteisiin, vaan tarkkaan faktiseen totuuteen. MIelipide joka on selvästi Jumalan sanan vastainen, ateistinen, ja pilkkaa härskisti Jumalaa, ei kuulu tänne lainkaan.


    • Kristuksen kirkko

      - Jeesusta ei voi jakaa.
      - Jeesusta ei voi sulkea pois keneltäkään.
      - Jeesus ei kukaan voi omia yksin itselleen.
      - Jumalan lupaukset koskevat jokaista, joka ottaa ne uskolla vastaan.
      - Ajallinen yhdistys tai seurakunta ei luo mitään lisäarvoa kaikkivaltiaan Jumalan sanaan.
      - Minkään niminen yhdistys tai yksilö ei voi ottaa mitään pois Jumalan sanan lupauksista joka on ilmoitettu Raamatussa. Sama koskee lisäyksiä Jumalan sanaan.
      - Kukaan ei voi Jumalan laatimaan testamenttiin mitään lisätä jälkikäteen, eikä ottaa sieltä pois.

      Jostain kumman syystä totuus unohtuu hyvin helposti.
      Jeesus on totuus, kuten hän itse sanoo.
      Jeesus on myös tie ja elämä.

      Kristikunnan jakaantuminen ja Jeesuksen jakamis- ja omistamisyritykset, nämä ovat eittämätön todistus USKOVANkin ihmisen heikkoudesta, puutteellisuudesta ja vajavuudesta.

      Menetyksen teologit väittävät ihmisen jalostuvan kovastikin. Nämä samat itsestään kerskuvat "jalot" tahot ovat kuitenkin aina ensimmäisenä olleet hajottamassa kirkkoa lähtemällä sieltä pois, pakoon "syntisiä".

      Pahimmin jalostuneet ovat melko puhtaasti individualisteja, heille ei seurakuntayhteys ja omien profetioiden koetteleminen seurakunnassa käy.
      Heidän aivoituksensa kun ovat lähtöisin heidän omasta mielestään Pyhästä Hengestä, ja silloin sitä ei voi kukaan arvostella. (Onko mitään tuttuja piirteitä)?

      Joh. 17:9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -

      Joh. 17:10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.

      Joh. 17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. ...

      ***) Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

      Joh. 17:12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, ...

      ... eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.

      Joh. 17:13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, ...

      xxxxxx
      ***) ... että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.

      • Kristuksen kirkko

        " ... Minun iloni täydellisesti heissä itsessään,” siis Jeesuksen Kristuksen ilo, sinussa ja minussa.

        Kun katselen syntikuormien, syyllisyyden ja häpeän alla vaikertelevia esikoislestadiolaisia, minun rakkaita hengellisiä sisariani ja veljiäni, silloin kysyn miksi teille ei kelpaa Jeesuksen Kristuksen ilo? Lahjaksi saat, ei maksa mitään.

        Miksi edelleen kannatte ihmisoppien tuottamaa surua ja orjuutatte itseänne muutamien hengellisesti pahoin rajoittuneiden ihmisten mielipiteiden orjuudessa?

        Sinä joka ihmisoppien taakkoja vielä kannat, tule Jeesuksen luo. Jeesus antaa sinulle rauhan ja levon. Ja ennen kaikkea saat tuntea käsittämättömän suurta iloa ja onnea joka päivä sinun sydämessäsi. Jumalan rauha on niin arvokas asia, että sen menettäminen sekavien ja ristiriitaisten ihmisoppien pyörteisiin on pöyristyttävän kamala asia.

        Rakas Jeesus varjele meidät sinun sanassasi, sinun sanasi on totuus. Varjele Jeesus meitä turvautumasta koskaan enää lihan käsivarteen, se on varma tie hengelliseen kuivuuteen ja kitukasvuisuuteen. Ihminen ei voi itsestään imeä autuutta, ei vaikka kuinka yrittäisi vilpittömästi.

        Jos alamme Jumalan sanan asemesta luottamaan ihmisiin, (tai itseemme ja onnistumisiimme) ja rakentamaan autuutemme ihmisten mielipiteiden tai omien lihasta nousevien intuitioiden ja tunteiden varaan, silloin pohja on edestakaisin liikkuvalla hiekalla.

        Kukahan mulle antas tänään luvan uskoa?
        Saankohan mäkin uskoa nyt?

        Sinä saat ja sinun tulee uskoa. Juuri tänään, tässä ja nyt. Jumalan palvelijana todistan sinulle, Jumalan lupauksen mukaisesti saat kenenkään estämättä Jeesuksen nimessä ja veressä uskoa kaikki syntisi anteeksi. Kun uskot sen niin omistat sen. Jumalan valtakunta on sinun perintöosasi. Tämän voit itsekin tarkistaa Raamatustasi, minuun ei tarvitse eikä saa luottaa. Jumalan testamentti Jeesuksessa Kristuksessa pitää, se on voimassa maailman loppuun asti. Myös sinä, kun uskot Jumalan lupaukset todeksi, olet perillinen. Olet silloin Jumalan perillinen ja Kristuksen kanssaperillinen. Sitä ei kukaan kadu, vaan kiittää Jumalaa jo täällä ja kerran siellä. Hallelujaa kiitos Jeesus!


    • savon ukko

      No, asiahan on sitten selvä. Taivaasa on sitten tilaa, kun siellä ei ole, eikä tule kuin vain esikoislestadiolaisia.

      Mutta kuule, jos onkin olemassa toinen taivas, mihin pääsevät ei lestaadiolaisetkin. Niin minä ainakin toivon.

      Säälin sinun voimillesi käyvää ahdistustasi, lähimmäisesi taivasosuuksista.

      Avaappa se punainen kirjasi ja lue: Matt.11:28-30 Voimia!

    • Jeesus on tie

      Ei siellä ateisteja ole, ei pilkkaajia eikä epäuskoisia. Mutta niin paljon on väkeä, ettei kukaan voi lukumäärää laskea, eli paljon on, kiitos Herralle!!!

      Esikoislestadiolaisia ei ole kun joitakin miljoonasosa promilleja väestä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe