ME OLEMME JUMALAN VALITTUJA!

uutelan kundi.

Me uuslestadiolaiset olemme Jumalan valittua kansaa, koska emme sekaannu lapsiin, niinkuin tekevät nuo synnissä rypevät vanhalestadiolaiset.
Ooh, Herra Sebaoth, sa meille kasvos käännä ja meitä valaise!

25

634

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taivastien rouva

      Jumalan tosi!
      Tottakai vanhoillisten palstalla on puhetta ja porinaa, kun ne syyllistyy pedofiliaan, toiset niitä siitä syyttää ja itse puolustavat itseään.
      Me tulemme toimeen omillamme - olemme matkalla kohden Taivasten Valtakuntaa.

      • Rukoillaan

        Jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi ja tunnustaa sen ihmisten edessä, pelastuu. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

        Silloin ei katsota mihin uskonlahkoon kukin kuuluu. Suuri se joukko ei tule olemaan. Meidän kaikkien on oltava nöyriä Herramme edessä, elettävä Hänen tahtonsa mukaan ja kunnioitettava toisiamme. Kukaan ei voi nousta toisten yläpuolelle millään perusteella. Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään.
        Joka tunnustaa syntinsä JA LUOPUU tietoisesta synnin teosta, saa armon. Onhan sanassa sanottu, että se, joka eksyttää yhdenkään lapsen, hänelle olisi parempi, jos myllyn kivi pantaisiin kaulaan ja upotettaisiin mereen. Paha seuraa, ellei muuta suuntaansa. Ja suunta muuttuu, kun Jumalan Pyhä Henki tulee ihmistä ohjaamaan oikealle tielle.
        Jatkuva "puheyhteys" hengessä pitää uskon lamppua palavana.

        Pelastuvia tulee olemaan kaikista suunnista, missä Jeesusta todistetaan.

        Tämän haluan tuoda rakkauden hengessä tiedoksi lukijoille.


    • toiset on syntisiä

      Aina hommaillaan ja sehän meitä naurattaa, kun nuo vääräuskoiset joutuu kuolemansa jälkeen palamaan hellvetin tulessa.
      Se on nille oikein.
      Amen.

      • theodoksi

        en usko olevasi valittu, jos sinua naurettaa toisten sielujen kadotus


      • että että

        tehän tässä kummallisia olette. Ettekö juuri nyt itse tuomitse vanhoillislestadiolaiset helvettiin. "Se on niille oikein" Ei kuulosta kyllä Jumalan sanaa tuntevalta.


    • näin sen täytyy olla

      No, voi jumalauta :-O
      uuslestadiolaisiako on olemassa sittenkin = sinä yksi provoilija :)))))

      Toisessa tällä vuosisadalla - muut ovat edelliseltä vuosisadalta ;D - tällä palstalla kirjoitetussa aloituksessa
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9970037
      jo luulin tämän lafkan kuolleen sukupuuttoon, jos edes on joskus historian hämärässä ollutkaan olemassa. Taitaa olla yhtä todistamaton juttu tämän uuslestadiolaisuus-lahkon olemassaolo kuin Jeesuksen olemassaolo.

    • näin sen täytyy olla

      Onko Uusheräys teikäläistä "Jumalan valittua kansaa"?

      Miksi se nimi on Uusheräys?
      Miksei Uusherätys?
      Se olisi selvempi sana!

      Taas lestat jotain vääntää - nyt sanasta jätetään kiusallaan lirjain pois!
      Mikä on HERÄYS?
      Muka?
      AamuHERÄYS, pöh! Ei sellaista oo!


      Mutta asiaan:
      LÖYTYISIKÖ ja pääsisinkö OMIN SILMIN HÄMMÄSTELEMÄÄN tässä festarissa "matkalla kohden Taivasten Valtakuntaa" olevaa ""Jumalan valittua kansaa"?
      http://www.uusherays.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=250
      "Lestadiolainen
      Uusheräys
      Kesäseurat Kalajoella 22.-24.7.2011
      Tervetuloa Kesäseuroihin!
      Toivotan Sinut sydämellisesti tervetulleeksi Kesäseuroihin Kalajoelle!"
      - Ootteks te niitä hihhuleita, jotka "puhuu kielillä" = sekopäinä hourailevat ;D - ainakin yks´ uusheräyksen lähetyspappi osaa "kielillä puhua", jag vet!

    • superLesta

      eihä lestoilla oo ees tietokonetta
      te ootte kaikki jotain tavis-kristittyjä

    • 14+17

      Miten valituksi tulemisen ilmoitus on saapunut? Tekstiviestillä vai ihan vanhanaikaisesti postitse? Ei ole tullut sitä vielä ja ei oikein tiedä mistä mediasta odotella...Tai jos ei sitä tulekaan niin saanko kuumia kiviä niskaan? Eli pitääkö tässä alkaa suojautumaan vai vieläkö on aikaa saada ilmoitus

    • oho...
    • cvrftert

      Saanko homostella sinun kanssa? Nauttisit joka hetkestä kulta..laittasin sut huutamaan nautinnosta hani..

    • herrakin homosteli

      Mutta noin vuonna 30 Pontius Pilatus tuomitsi heprealaisen Jeesuksen kapinallisuudesta ja homoseksuaalisuudesta kuolemaan.Sitten Messias naulattiin ristiin kiinni Golgatalla.Kun roomalaissotilaat olivat kiduttaneet Messiasta monta päivää,Maria Magdala tajusi,että Rakas Jeesus muuttuu kidutuksen takia homosta heteroksi,niinpä hän lahjoi roomalaissotilaat kolikoilla eli pelasti Messiaan hengen.

      Sitten Jeesus ja Maria Magdala avoituivat ja matkustivat Roomaan.Siellä keisari Tiberius nimitti Messiaan paaviksi,eli hän oli Rooman ensimmäinen paavi Pietarikin.Hän kirjoitteli alkuraamattua ja uudisti roomalaista kalenteria.

      Vaikka Jeesus keksi rikkaiden jumalan,hän ei hyväksynyt koskaan rikkaiden harjoittamaa orjakauppaa.Sen takia hänet murhattiin noin vuonna 65.

    • Joka luulee seisovansa,katsokoon ettei horju.

    • ???777??

      Höpön pöpö pprrrr, sano affenan maalainen?

    • !!!777???

      Eipä taida olla ketään kotona tuolla taivaan kotona ,kun ei kukaan sano saaneensa parannusta oikeisiin häiriöihin tai vikoihin.Kun kerran olette menossa taivaaseen niin kertokaa oletteko parantuneet Jumalan armossa jostain taudista tai viasta?

    • käytä rakkautta

      Ette ole yhtään enemän valittuja kun kukaan muukan ihminen. Jumalan rakkaus on täsmälleen sama kaikille. Puheesi sisältää teomaniaa, todellisuuden yläpuolelle asettuminsta. Pikemminkin
      niin, kuin Raamatussa sanotaan; joka itsensä ylentää, se alennetaan.

      • Taivaan Isä tietää

        Nimenomaan näin.
        Meidät tuomitaan / palkitaan tekojemme mukaan - kuulumme sitten mihin lahkoon hyvänsä! Kukaan ei ole toistansa parempi.

        Kohtele muita, niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan.


    • wertyuiopasdgfhjkcvb

      ja joka itsensä alentaa se ylennetään.

    • KUKA NIIN SANOO Ei yksi teko kansaa
      huonoksi tee. Sen varmasti tulee tekemään kokematon johtaja.

      • Olen uuden kauden kannalla. Olen uusi. En osaa / kertoa omaa asiaani vielä. Mutta toivon, että jotain kaunista saadaan aikaiseksi.


    • n€wL€$t@di0

      Todellisia valittuja olemme!

      Olavi Voittosen kädet ovat veressä! Ja se veri ei ole jeesuksen verta! Vaan viattomien lasten!

      Miettikää ja toimikaa. Vielä kun kerkeätte. Tyrmän ovet käyvät pian jälleen! Valitkaa tienne!

    • Kivaa oli :)

      Voittonen: Pedofiliakohu on ravistellut vanhoillislestadiolaista yhteistöä

      Viime vuosien pedofiilikohut nousivat esille suviseurojen avajaispuheissa.

      Kesäjuhlat perjantaina avannut SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen toteaa, että kuohunta on ollut liikkeelle myös hyväksi, sillä kriisi ravistelee yhteisöä arvioimaan omaa toimintaansa.

      Hän kertoo yllättyneensä pedofiilitapausten lukumäärästä, mutta muistuttaa, etteivät liikkeen opetukset ole millään tavalla osallisia niihin.

      ”Kyseessä on raadollisen ihmisen lankeemus.”

      Avajaispuheessaan Voittonen totesi, että lapsen hyväksikäyttötapaus on synti ja rikos, joka on selvitettävä maallisen esivallan kanssa.

      Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että rippi on pyhä. Pappi tai muu kristitty on vaitiolovelvollinen kuulemastaan.

      Voittonen kertoo, että papilla on velvollisuus ohjata rikollinen henkilö viranomaisten luokse, mutta hän ei saa pettää rippisalaisuutta. ”Usein asia menee niin, että ihminen jää kiinni jollain toisella tavalla.”

      http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/voittonen-pedofiliakohu-on-ravistellut-vanhoillislestadiolaista-yhteistoa/598124/

      http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/30358bc8-c214-11e1-9d56-12313b053908/xlarge-29suvis_01_10.jpg

      http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/da0b7244-c213-11e1-b277-12313b053908/xlarge-29suvis_01_03.jpg

      http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/dbb6c648-c213-11e1-b277-12313b053908/xlarge-29suvis_01_04.jpg

      http://s3-eu-west-1.amazonaws.com/images-prod-kaleva-fi/default/2657a30c-c214-11e1-9d56-12313b053908/xlarge-29suvis_01_06.jpg

    • Mietintää

      Voisiko uuslestqadiolaisuuteen liittyvien pedofiliakohujen puúttumisen selittää se, ettei ole maallista organisaatiota? Eikä näin ollen vahvoja auktoriteetteja, (jotka olisivat opettaneet salailemaan yhteisön asioita).
      Eli kun ei ole selvää viiteryhmää, uuslestadiolaisten teot kuvataan valtaväestön tekojen tapaan, eikä ukonnollinen tausta nouse esiin?

    • Kertokaa Lestat

      Kertokaa ja Miettikää,mikä teissä Lestoissa on niin hyvää että te vain oletta menossa taivaaniloon,En pysty ymmärtään miten Sokeita te olette omille toiminnoille,te nautitta että jos joku joutuu Helvetin tuleen,niin te nauratte sille,uskotteko tosissaan että Jumala nauraa sellaiselle,no ei varmasti, itkee Ihmisten Uppiniskaisuudelle,ja Raamattu sanoo,Tuomitsemisesta, elkää Tuomitko,ettei teitä Tuomita,teiltä puuttuu Rakkaus,se on myös Jumalan Sanassa,ilman Rakkautta ette pääse taivasten valtakuntaan,jos tajuatte mitä yritän kertoa,on se teillä ei ole nuillakaan mittapuilla kovinkaan suuri pelastusvarmuus yllänne! Ari

    • Jaakko7

      Kaikissa lahkoissa ja seuroissa ja kirkoissa on tottuutta. Kuten tieteessäkin.

      Kokonaan se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa (Mormonit). Kysykää ja haastakaa lähetyssaarnaajat tarvittaessa aiheesta.

      Lestadiolaisuus on hyvä askel. Tämä ratkaisee teidän pulmat ja murheet..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2936
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1234
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      969
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      917
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      820
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      810
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      197
      781
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      733
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      706
    11. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    12. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      659
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      598
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      559
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      548
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe