Kollega pessimistisenä

Ekonomisti 2

Ekonomisti maalailee Suomelle Portugalin kohtaloa
.

Vielä AAA-tason luottoluokituksesta nautiskeleva Suomi saattaa kokea Portugalin kohtalon seuraavan vuosikymmenen aikana, ellei uusia kasvualoja ala löytyä. Näin ennustaa Bloombergin haastattelussa Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.


”Suomella on kilpailukykyongelma ja ikääntyvä väestö kärjistää julkisen talouden epätasapainoa. Kymmenen vuoden kuluessa meillä voi olla samanlaisia ongelmia kuin Portugalilla nyt”, Tyrväinen toteaa.


Myös Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich vaatii, että Suomen velan kasvu on saatava loppumaan.


”Irlannilla oli AAA-luokitus, alhaisempi velkataso kuin Suomella ja julkinen sektori oli ylijäämäinen, mutta kriisi iski ja tilanne muuttui nopeasti.”


”Yksikään perinteisistä teollisuudenaloista ei ole sellaisessa kasvuvaiheessa, joka tukisi taloutta. Ilman kasvua tilanne on aika toivoton”, toteaa myös Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.


Tyrväisen mukaan Suomella on kuitenkin vielä aikaa kääntää kurssi. Pääekonomistin mielestä yrittäjien tukeminen on tärkeää, jotta Suomi voi keventää riippuvuuttaan vain muutamista yhtiöistä ja siten vältettäisiin vanhojen virheiden toistaminen

10

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • referaattori

      Tiivistetysti siis tuffeleiriin: pysy vuokralla vielä n. 10 vuotta, sitten katsellaan tilannetta uusiksi...

      • Ja nousukautta jo

        juhlineille muuleille: Sitä ei tullutkaan.


      • Kuten sanottua,
        Ja nousukautta jo kirjoitti:

        juhlineille muuleille: Sitä ei tullutkaan.

        maksele sinä nyt kiltisti vielä kymmenen vuotta vuokria ja sen jälkeen pääset ehkä omaan. Hirveä omaisuushan siinä on ehtinyt vuokriin tärvääntyä, mutta minkäs teet. Ai niin, minulla on muuten velaton talo 10 vuoden kuluttua ja jos hinnat silloin todellakin romahtavat, niin ostanpa sijoitusasunnon tai kaksi - riippuen tietysti siitä, ettei omalle kohdalle satu työttömyys. Veikkaisin muuten, että et sinäkään mitään asuntoa ostaisi, jos Suomelle tulisi Portugalin kohtalo, sillä olisit kuitenkin niin epävarma työpaikkasi säilymisestä, että jäisit - jälleen kerran - vuokralle.


    • Katos, Tyrvis on taas avannut sanaisen arkkunsa. Hyvähän se on tietää, miten ei AINAKAAN käy. :)

      Sääli, ettei Ekonomisti 2 tällä kertaa lisännyt mitään lainauksiinsa. Olisi ollut kiva nähdä sekin hupipläjäys...

    • Epätoivo, synkkyys

      No jos nyt on tuhnuteltu 10v, niin pitäisi tuhnutella sitten vielä seuraavatkin 10v vai? Sohvani haisee jo pahalle johtuen tulisista farduista. Sitä paitsi kaverit töissä puhuvat, että ovat ottaneet asuntolainan 20 vuodeksi. Epäilen, että suuret tuhnujohtavat ovat ohjanneet meitä harhaan. Tuona 20vaikanahan olisin maksanut jo yhden asunnon itselle, enkä vuokralordille. Tai ainakin näin tässä olen ynnäillyt. Onko siis oikeasti odotettava vielä toiset 10v, että saamme korjata rommauksessa syliin putoavat kypsät hedelmät ja mehevät kinkut joita meille on luvattu. Tahdon vastauksia! Alan muuten horjua uskossani.

    • S.v.t.

      18.3. 2009 Haans.



      Suomikin jo VELKOJEN suhteen takaisinmaksukyvytön.

      --------------------------------------------------------------------------------

      Olen jo pitkään ollut täysin varma, että USA on velkojensa suhteen täysin takaisinmaksukyvytön. Ainakin nyky-talousjärjestelmässä.

      Eilen A-talkin lähetyksessä kokoomus-"pankkiiri" Sauli Niinistö vilautti ajatusta, että myös Suomi olisi velkojen suhteen täysin takaisinmaksukyvytön. "Velkaamme ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin", totesi Niinistö. Ja minä jatkan: "emme nykytalousmallilla siitä selviäisikään". Tämähän on täysin selvää: kun Oikeisto-YLE riekkuu, että meillä on takanamme "ennätyspitkä" nousukausi, eikä sinä aikana reaalisesti valtion/kuntien yhteisvelkataakkaa lyhennetty kuin nimeksi.

      Samaan aikaan porrrvarit ilmoittavat, että edessä on uusi, ennätyksellinen velkaantumisen jakso. Oikeisto-YLEkin on arvuutellut, että millon 100 MRD velkataakka menee rikki, parin vuoden kuluttua?

      Oli miten oli, velka on tullut jäädäkseen. Mutta samaan aikaan on hyvä huomata: se on meille yhteistä. Kun porvarit suosivat veronkevennyksiä henkilöille, joiden vuosi"ansiot" ovat 12 miljoonaa euroa ja varallisuus satoja miljoonia, on sanomattakin selvää, että valtion velasta tulee rupusakille orjapiiskuri nro 1.

      Mutta mitäpä jos tekisimme kuten valtion talouden velkataakkaa kasvattavat porvarit: ilmoitamme, että emme maksa mekään takaisin velkojamme. Tarvittaessa puolustaudumme velkojaa vastaan vaikka asein. Olisi aika mielenkiintoinen tilanne, eikö totta. Se tulee vastaamme, varmuudella, niin suomessa kuin USAssa. Älkää luulkokaan, etteikö myöskin velkakupla puhkea. Millä tavalla, se jää nähtäväksi. Oma suositukseni kuuluu: varautukaamme kusettajiemme sosialisointiin, heillehän varallisuuskin on erityistä viekkautta harjoittamalla - sinua velkaannuttamalla - koottu ja kerätty.






      siis tuolla tavalla maaliskuussa reilut pari vuotta sitten. kyllä aika rientää ja sadat miljardit lentää, setelipainoista vain teidän taskuista?

      • Muu maa mustikkamaa

        Ruotsin valtionvarainmisteri on ilmoittanut maan olevan nykymenoa velaton vuonna 2016. Muuttaisko perhana siihen maahan? Ai joo, asun jo siellä. Mitäs sitä omaa velkaa vielä olikaan? Näyttäisi olevan 80 000 kieppeillä, paikallista rahaa siis.


      • No shit, Sherlock!

        "Olen jo pitkään ollut täysin varma, että USA on velkojensa suhteen täysin takaisinmaksukyvytön. Ainakin nyky-talousjärjestelmässä. "

        Nyt Haans vasta ymmärsi, että talous todellakin perustuu ikuiseen velkaantumiseen. Jenkeillä ei siis ole mitään aikomustakaan maksaa velkojaan pois. Kulutus on ainoa asia, millä hyvinvointiyhteiskunnan rattaat saadaan pidettyä pyörimässä, ja jos se pitää tehdä velkarahalla, niin silloin se tehdään. Mitään järkeähän tässä ei ole, myönnetään, mutta näin se vaan on. Sääli jos tämän takia olet jättänyt ostamatta oman asunnon.


    • Nomisti Eko, no.

      Aaahh...Ekonomistikunnan helmi: Timo Tyrväinen.
      Asuntojen tulevien hintojen tietäjä...

      Ääliömpiä sillä alalla on vain Kari Takala ja tämä ekonomisti 2.
      Lienevätkö sama henkilö? Uhmaa todennäköisyden rajoja, että tällä vuosikymmenellä olisi sattunut tähän maahan kaksi juuri yhtä megalomaanista ääliötä.

      Onkohan muuta niin ääliörikasta ammattikuntaa kuin nämä ekonomistit?

    • kyllä se joskus.....

      Heh. Kun viimeiset kymmenen vuotta päivittäin ennustettu rommaus ei ole tullutkaan, niin muutetaankin rommauksen ajanjaksoa eteenpäin kymmenen vuotta.
      Nyt iloitaan "kymmenen vuoden päästä tulevaa rommausta". No sitähän on tietenkin huono valheeksi todistaa kun vasta yhdentoista vuoden jälkeen. Tilastot kun eivät näytä eteenpäin
      Kyllä on toivotonta tämän tuhnusakin rommausintoilu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      51
      5575
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      67
      2601
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1940
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1732
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1693
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1438
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1135
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1119
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      925
    Aihe