Suomalainen lastensuojelu on menettänyt täysin kohtuullisuuden tajun jo puheissaan, ei enää vain toimissaan. Sijaishoitajat nimittelevät sijaislapsia mitä törkeimmillä nimillä nettikirjoittelussa ja nyt myös valtakunnan päälehdessä. Vanhempia nyt tietysti nimittely on koskenut aina, se ei ole mikään uusi asia. Koska julkisuudelta salataan todelliset huostaanoton syyt, on itsestään selvää, että vanhemmat katsotaan toisen luokan kansalaisiksi sen jälkeen, jos perhe joutuu tekemisiin lastensuojelun kanssa.
Kohtuuajattelu on siis vierasta, ei ole enää lapsiyksilöitä, on vain kaksi ryhmää: 1) hyvin kasvatetut ja 2) huonosti kasvatetut lapset. Jälkimmäisiä on sitten sijaishoitajilla oikeus nimitellä vaikka perkeleiksi, kuten toissapäivän Hesarissa tehtiin.
Tosi merkillistä, kun ajatellaan, että parikymmentä vuotta sitten (ennen nykyistä huostahysteriaa) ymmärrettiin yleisesti, että myös hyvin kasvatetut laset käyttäytyvät joskus huonosti, jotkut useammin ja jotkut harvemmin. Joidenkin lasten perusluonteeseen kuuluu uhmata enemmän auktoriteetteja, nykyään sellainen ominaisuus katsotaan diagnoosin arvoiseksi ja huostaanottoperusteeksi - ja syy on vanhempien huonoudessa, totta kai!
Silloin oli myös hyvin pieni ryhmä hyviä ja huonoja vanhempia, mutta ylivoimaisesti suurin ryhmä oli keskiverto tavallisia vanhempia, jotka tekevät enemmän ja vähemmän virheitä, mutta ei kenelläkään olisi ollut otsaa leimata heitä täysin epäkelvoiksi kasvattajiksi, kuten nyt tapahtuu.
Nyt lapsen kuuluu olla nöyrä ja vain nöyrä, jopa teini-iässä, liika uhmakkuus on olevinaan vain vapaan kasvatuksen tulosta, siis äärimmäisen suuri virhe vanhemmilta ja niin ollen myös huostaanoton peruste. Käsittämätöntä!
Lapset ovat joko enkeleitä tai perkeleitä, jota sanaa viimeksi eräs sijaisvanhempi käytti Helsingin Sanomien haastattelussa huonosti käyttäytyvistä huostaanotetuista. Jos ei ole huostaanotettu, vaikka käyttäytyykin huonosti, ei silloin ilmeisesti nimetä perkeleeksi, nimitys koskee vain alimman luokan eli huostaanotettuja lapsia.
Lastensuojelu on pelote, musta uhkaava pilvi kaikille perheillei. Eniten pelko koskee tavallisia keskiryhmän vanhempia, jotka olisivat olleet ihan kohtuu hyviä vanhempia vielä aikanaan, mutta nyt lastensuojelu leimaa heidät kyvyttömiksi, epäonnistuneiksi ja vastuuttomiksi kasvattajiksi.
Kohtuuttomat vaatimukset koskevat myös lastensuojelua itseään. Puhutaan korkeasta ammattitaidosta, vaikka on kyse ominaisuuksista, jota ei ikinä voi millään tutkinnolla opiskella. Kyse työhön sopivuudesta on enemmänkin puhetta ihmisten erilaisista luonteenpiirteistä. Alalle sopivat luonteenpiirteet ovat varmaan rehellisyys, suhteellisuuden taju, puolueeton arviointikyky ja inhimillisyys, mutta isolla osalla viranomaisia puuttuvat kaikki em ominaisuudet.
Silti sosiaalityöntekijöitä pidetään korkeasti koulutettuina alan ammattilaisina, vaikka heillä ei olisi korkeakoulututkintoa, eikä edellä kuvattua alalle sopivuutta. Samoin sijaishoitajat ovat täysin virheettömiä ja täydelisiä, vaikka esim. sijaisvanhempien vaatimuksena on olla vain tavallisia vanhempia. Se onkin muuten ainut kohta, jossa sana tavalinen mainitaan ls:ssa ihmisten yhteydessä, mutta silti sijaisvanhempia ei pidetä tavallisina kasvattajina, kuten ei asiakasvanhempiakaan, koska he ovat kaikki edustavinaan vain toista äärimmäisyyttä. Täysin järjetöntä ja vailla minkäänlaista kohtuutta!
Pelkästään äärimmäisen hyviä ja äärimmäisen huonoja, enkeleitä ja perkeleitä, siihen lastensuojelun valheellinen kultakupla on ihmiset latistanut, niin lapset kuin aikuisetkin. Ketä tämä valhe maailma sitten pystyy auttamaan? Kokonaisuutta ajatellen vain hyvin harvoja lapsia, ikäviä kyllä. Jos selitystä tarjoamassa on joku lastensuojelun "asiantuntija", on syynä vain liian myöhään tehdyt huostaanotot. Valheita valheiden päälle ja syy on aina vanhemmissa. Ihanko totta?
Käsite keskiverto on kadonnut lastensuojelusta
14
154
Vastaukset
- Kukkahatut tahtoo.
Keskiverto kasvatus, vai massakasvatuus?
Onko perimmäinen tarkoitus tehdä tytöistä ja pojista "kilttejä tyttöjä", jotta heitä voisi käsitellä, kohdella, kouluttaa, kasvattaa "massana"?
Sukupuolineutraali kasvatusideologiaa on pyritty ajamaan lävitse viime vuosina, Ei ole tyttöjä, eikä poikia, vaan lapsia.
Tyttöjen ja poikien kehittyminen ja kasvaminen aikuiseksi, nurrosiän kautta tekevät heistä naisia ja miehiä, äitejä ja isejä.
Iltalehden artikkeli, kommentteja, sekä muita aihepiiriin liittyviä uutisia.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2010061311854187_pr.shtml
---
Iltalehden artikkelissa Times Onlinen haastattelema neurotutkija Lise Eliot on toista mieltä.- Kakkahattutädit.
Onko perimmäinen tarkoitus tuottaa "kilttiä tyttöjä", joita voi kasvattaa käyttämällä samaa sabluunaa, niin silloin ei tarvitse käyttää, kuin yhtä kasvatusmenetelmää.
Mistä he saavat naisen, äidin, isän, miehen mallin?
Tytöt ovat äitiensä klooneja, pojat isiensä klooneja, joko negatiivisena, tai positiivisena kopiona.
Nuorten netissä tytöt ja pojat nähdään yksilöinä, eikä massana.
Aiheet.
Murrosikä. Itsenäisyys. Ajattelu. Tunteet. Kaverit. Keho. Seksuaalisuus.Hygienia. Tulevaisuus.
Aiheesta lisää.
http://terveysnetti.turkuamk.fi/juni...sika/index.htm
--- - Uusi yritys.
Kakkahattutädit. kirjoitti:

---Edellinen linkki Juniorinettiin ei auennut jostain syystä.
Yritetään uudestaan.
http://terveysnetti.turkuamk.fi/juniorinetti/murrosika/index.htm
--- - Perhekäsitys?
Uusi yritys. kirjoitti:
Edellinen linkki Juniorinettiin ei auennut jostain syystä.
Yritetään uudestaan.
http://terveysnetti.turkuamk.fi/juniorinetti/murrosika/index.htm
---Ehkä olisi syytä pohtia laajemmin, onko käsitys perheestä muuttunut?
Onko perhe vielä tänäpäivänä miehen ja naisen perhe, vai Marxilaissen idologiaan perustuva?
Kysymystä pohtii Maria Rajakari UudenSsuomen blogissa.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/haluammeko-saeilyttaeae
--- - Marx terapi?
Perhekäsitys? kirjoitti:
Ehkä olisi syytä pohtia laajemmin, onko käsitys perheestä muuttunut?
Onko perhe vielä tänäpäivänä miehen ja naisen perhe, vai Marxilaissen idologiaan perustuva?
Kysymystä pohtii Maria Rajakari UudenSsuomen blogissa.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/haluammeko-saeilyttaeae
---Perhekäsitys uudessa valossa.
Kansalaisten olisi ilmeisesti muutettava käsityksiään perheestä.
Tutkija Juha Ahvon radikaali väite, meneillään on kulttuurivallankumous.
Pohdin tuota sanaa Kulttuurivallankumous, josta syntyy mieliku -vituksen tuotteena toinen samansuuntainen tulkinta kulttuur iku***in* vallankumous.
Homokeskustelulla on pitkät juuret.
Aiheesta lisää Uuden Suomen blogissa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/628/tutkija_juha_ahvion_radikaali_vaite_meneillaan_on_kulttuurivallankumous
--- - Vallin kumous?
Marx terapi? kirjoitti:
Perhekäsitys uudessa valossa.
Kansalaisten olisi ilmeisesti muutettava käsityksiään perheestä.
Tutkija Juha Ahvon radikaali väite, meneillään on kulttuurivallankumous.
Pohdin tuota sanaa Kulttuurivallankumous, josta syntyy mieliku -vituksen tuotteena toinen samansuuntainen tulkinta kulttuur iku***in* vallankumous.
Homokeskustelulla on pitkät juuret.
Aiheesta lisää Uuden Suomen blogissa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/628/tutkija_juha_ahvion_radikaali_vaite_meneillaan_on_kulttuurivallankumous
---Aika mielenkiintoista löytyy, kun selaa eri linkkejä ja niistä löytyvää "lisävalaistusta sisäpiireihin".
Juha Aho pohtii onko kysymyksessä uusi Marxilainen vallankumous?
Katso ja kuuntele.
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12323
----- - Tilastoja.
Vallin kumous? kirjoitti:
Aika mielenkiintoista löytyy, kun selaa eri linkkejä ja niistä löytyvää "lisävalaistusta sisäpiireihin".
Juha Aho pohtii onko kysymyksessä uusi Marxilainen vallankumous?
Katso ja kuuntele.
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12323
-----Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistyivät vuonna 2009.
Oliko sillä vaikutusta, että huostaanottojen määrät vähenivät hiukan?
Tilasto huostaanotetuista ja sijoitetuista lapsista 1991-2009.
Selaa sivuston aiheita.
Tilastot.
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lapsuusjaperhe/lastensuojelu.htm
--- - Edunkerääjät?
Tilastoja. kirjoitti:
Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistyivät vuonna 2009.
Oliko sillä vaikutusta, että huostaanottojen määrät vähenivät hiukan?
Tilasto huostaanotetuista ja sijoitetuista lapsista 1991-2009.
Selaa sivuston aiheita.
Tilastot.
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lapsuusjaperhe/lastensuojelu.htm
---Mot ohjelmassa Holhotut kerrottiin 6.3. 2010 Suomalaisista, jotka eivät itse saa päättää raha-asioistaan.
Heitä on 600.000. Heidän asioitaan hoitaa edunvalvojat.
Klikkaa Käsikirjoitus luettavissa tästä.
Lue kommentteja.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_holhotut
----- - Luokittelu syynä
Koska koulut, päiväkodit ja neuvolat on valjastettu luokittelemaan ja huolikartoittamaan lapsia, tavallisen perheen on miltei mahdotonta olla joutumatta jossain vaiheesa tekemisiin lastensuojelun kanssa.
Usein riittää se ettei henkilökemiat kohtaa. - Uudistamisen paikka.
Luokittelu syynä kirjoitti:
Koska koulut, päiväkodit ja neuvolat on valjastettu luokittelemaan ja huolikartoittamaan lapsia, tavallisen perheen on miltei mahdotonta olla joutumatta jossain vaiheesa tekemisiin lastensuojelun kanssa.
Usein riittää se ettei henkilökemiat kohtaa.Sijaishuollon kriteerit uuteen tarkasteluun.
Hanna- Kaisa Lähde pohtii blogissaan, miksei vastuuta voida antaa sukulaisille.
http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59860-sijaishuollon-kriteerit-uuteen-tarkasteluun
----- - Lastensuojelua?
Uudistamisen paikka. kirjoitti:
Sijaishuollon kriteerit uuteen tarkasteluun.
Hanna- Kaisa Lähde pohtii blogissaan, miksei vastuuta voida antaa sukulaisille.
http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59860-sijaishuollon-kriteerit-uuteen-tarkasteluun
-----Hesrissa oli tänään Mielipide palstalla par iaihetta liittyen lastensuojelun toimintaan. Olivat maksullisia, jota ihmettelen, koska kysymyksessä on lasten ja nuorten tulevaisuus.
Mielipide1.
Lasten huostaanotot voisivat vähentyä eri yksiköiden yhteistyöllä.
" jotta terveydenhuollon piirissä olevien vahempien lapset saisivat tarvitsemansa tuen, on välttämätöntä tiivistää lastensuojelun ja terveydenhuollon yhteistyötä".
Vanhemmuuden puutteet tunnistetaan, mutta niiden syitä, esimerkiksi mielenterveysongelmia ei.
Kirjoittajina Aila-Puustinen Korhonen, erityisasiantuntija Suomen kuntaliitto.
Sanna Heinonen ohjelmajohtaja Lastensuojelun keskusliitto.
Mielipid e 2.
. Lastensuojelussa on kuunneltava lasta
Lapsi on lastensuojelussa ollut perinteisesti toimenpiteiden kohd, ei itsenäinen subjekti, jolla on oma näkemys asioistaan. Tätä käytäntöä tulee muuttaa kuuntelevaan suuntaan.
Ongelmia tai muutosten vaikutuksia tulee kartoittaa lapsen kannalta ja lapsen mielipiteille tulee antaa nykyistä enemmän painoarvoa.
Kirjoittajana Tuula Frisk valtiotieteiden maisteri.
Tiistain Hesari Kotimaa sivulla oli juttu.
Lapset sijoitetaan yhä huonokuntoisimpina perheisiin. Perhehoidosta on huutava pula.
Odotetaan söpöjä lettipäitä, mutta sieltä tuleekin sellaisia pikku perkeleitä
Eija Sarenius-Salmenkiven kuvaus sijaisperheeseen otetuista lapsista kuullostaa rajulta, mutta sanoille on katetta.
Hän on hoitanut vuodesta 1997 lähtien yhteensä 25:ttä huostaanotettua lasta.
Perheisiin sijoitetut lapset ovat yhä vaikeammin hoidettavia, mikä johtaa myös sijoitusten purkamisiin.
Sijaisperheitä ylistetään, mutta arvostus ei näy palkkauksessa. Lain laatima minipalkkio on perhehoidosta ollut 354 euroa kuussa.
Kolmen vuorokauden laitoshoidon hinnalla hoidetaan lasta kuukausi perheessä.. Sillä hinnalla minä saan hoitaa neljää lasta, että saan edes perushoitajan perusliksaa.
Vuoden alussa korvaukset nousee 650 euroon.
Kirjoittajana Tuula Frisk
-----
Näiden juttujen alapuolella otettiin kantaa Satojen eläinrääkkääjien tiedot on kirjattu rekisteriin. Eläintenpitorekisterin käyttö oli vähäistä ensimmäisen kuukauden aikana
Kysymys onko olemassa virallista rekisteriä Lastenrääkkääjistä?
---- - Oikaisu
Lastensuojelua? kirjoitti:
Hesrissa oli tänään Mielipide palstalla par iaihetta liittyen lastensuojelun toimintaan. Olivat maksullisia, jota ihmettelen, koska kysymyksessä on lasten ja nuorten tulevaisuus.
Mielipide1.
Lasten huostaanotot voisivat vähentyä eri yksiköiden yhteistyöllä.
" jotta terveydenhuollon piirissä olevien vahempien lapset saisivat tarvitsemansa tuen, on välttämätöntä tiivistää lastensuojelun ja terveydenhuollon yhteistyötä".
Vanhemmuuden puutteet tunnistetaan, mutta niiden syitä, esimerkiksi mielenterveysongelmia ei.
Kirjoittajina Aila-Puustinen Korhonen, erityisasiantuntija Suomen kuntaliitto.
Sanna Heinonen ohjelmajohtaja Lastensuojelun keskusliitto.
Mielipid e 2.
. Lastensuojelussa on kuunneltava lasta
Lapsi on lastensuojelussa ollut perinteisesti toimenpiteiden kohd, ei itsenäinen subjekti, jolla on oma näkemys asioistaan. Tätä käytäntöä tulee muuttaa kuuntelevaan suuntaan.
Ongelmia tai muutosten vaikutuksia tulee kartoittaa lapsen kannalta ja lapsen mielipiteille tulee antaa nykyistä enemmän painoarvoa.
Kirjoittajana Tuula Frisk valtiotieteiden maisteri.
Tiistain Hesari Kotimaa sivulla oli juttu.
Lapset sijoitetaan yhä huonokuntoisimpina perheisiin. Perhehoidosta on huutava pula.
Odotetaan söpöjä lettipäitä, mutta sieltä tuleekin sellaisia pikku perkeleitä
Eija Sarenius-Salmenkiven kuvaus sijaisperheeseen otetuista lapsista kuullostaa rajulta, mutta sanoille on katetta.
Hän on hoitanut vuodesta 1997 lähtien yhteensä 25:ttä huostaanotettua lasta.
Perheisiin sijoitetut lapset ovat yhä vaikeammin hoidettavia, mikä johtaa myös sijoitusten purkamisiin.
Sijaisperheitä ylistetään, mutta arvostus ei näy palkkauksessa. Lain laatima minipalkkio on perhehoidosta ollut 354 euroa kuussa.
Kolmen vuorokauden laitoshoidon hinnalla hoidetaan lasta kuukausi perheessä.. Sillä hinnalla minä saan hoitaa neljää lasta, että saan edes perushoitajan perusliksaa.
Vuoden alussa korvaukset nousee 650 euroon.
Kirjoittajana Tuula Frisk
-----
Näiden juttujen alapuolella otettiin kantaa Satojen eläinrääkkääjien tiedot on kirjattu rekisteriin. Eläintenpitorekisterin käyttö oli vähäistä ensimmäisen kuukauden aikana
Kysymys onko olemassa virallista rekisteriä Lastenrääkkääjistä?
----Tuula Frisk oli kirjoittanut mielipiteen Lapsen kuuntelemisesta, mutta hän ei ole kirjoittanut HS Kotimaan sivulla ollutta artikkelia lasten sijaishuollosta.
- huomasin
Olin kiinnittänyt huomiota siihen, että Puustinen-Korhonen on siirtynyt kuntaliittoon. Hän oli aiemmin lastensuojelulaitoksen johtaja Vantaalla ja kirjoitti useita tosi ansioituneita kirjoituksia mm. Hesariin.
Hän ei koskaan käyttänyt kirjoituksissaan käsitettä hoidollinen huostaanotto, mutta se oli kyllä rivien välistä luettavissa hänen teksteistään.
Puustinen-Korhonen on varmaan saanut taiteilla kuntaliitossa kieli keskellä suuta, että ei liikaa ärsyttäisi mielipiteiden sokeaa ääripäätä eli Sirkka Roussua.- Vainoharhaisuutta?
Awen kouluttaa sosiaalityöntekijöitä, asianajajia, lakimiehiä ymmärtämään mikä on faktaa ja mikä on fiktiota.
Katariina Tuohimaa Finnilä yrittää karsia pois harhoja, että bilogisessa perheessä lapsi joutuisi hyväksikäytetyksi.
Tähän saakka on uskottu, että lasten hyväksikäytöistä 80 % tapatuisi perheissä.
Todellisuudessa hyväksikäyttöjä tapahtuu uskonnollisissa piireissä, kuten olemme viimeaikoina saaneet kuulla.
--------
Katariina finnilän näkökulma hyväksikäyttöön.
Mielenterveystyön ammattilaisilla on heikko asiantuntemus lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä
PsM Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöstutkimukseen osallistuneet lastenpsykiatrit, psykologit ja sosiaalityöntekijät eivät tienneet mihin asiantuntijuuden tulisi perustua selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Heillä oli voimakkaita lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen tutkintaa koskevia asenteita sekä runsaasti uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa.
Väitöskirjassa tarkastellaan kliinikkojen eli mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kliinikkojen rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa, sillä poliisi pyytää usein tutkintaan virka-apua terveydenhuollolta.
Kokemus ei auta tunnistamaan ongelmia
Tutkimus osoittaa, että terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät ole kovinkaan perehtyneitä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen, vaan luottavat etupäässä käytännön kokemukseen. Tutkimuksessa ilmeni myös, että pelkkä käytännön kokemukseen tukeutuminen saattaa johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.
Mahdollista hyväksikäyttöä koskevia päätöksiä tehdessään ammattilaiset eivät soveltaneet tieteellistä tietoa, eivätkä kokeneetkaan kliinikot tunnistaneet johdattelevia aineksia lapsen haastattelussa. Tämä saattaa Finnilä-Tuohimaan mukaan johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai siihen, että syyttömän uskotaan syyllistyneen rikokseen.
Ammattilaiset ovat helposti johdateltavissa
Jos lasta oli haastateltu useita johdattelevia menetelmiä käyttäen, voimakkaita asenteita omaavat kliinikot olivat vahvemmin sitä mieltä, että syyte tulisi nostaa verrattuna tapaukseen, jossa käytettiin vähemmän johdattelua.
Asenteet johtivat siihen, että kliinikko itse tuli johdatelluksi lukiessaan lapsen haastattelua, eikä kyennyt ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistapaa.
Tutkimus osoittaa myös, että mitä enemmän ammattilainen oli saanut lasten haastatteluja koskevaa koulutusta, sitä vahvempia ennakkoasenteita ja sitä enemmän vääriä uskomuksia hänellä oli.
Finnilä-Tuohimaan mukaan tämä saattaa johtua joko siitä, että suomalaisissa haastattelukoulutuksissa on asenteellisuutta lisääviä elementtejä, tai että vahvoja asenteita omaavat henkilöt hakeutuvat koulutuksiin, eikä koulutuksissa korjata vääriä uskomuksia ja vahvoja asenteita.
Jotkut väärinkäsitykset ovat yllättävän tavallisia kliinikoiden keskuudessa. Esimerkiksi 40 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kliinikoista uskoi todistetusti käyttökelvottomien tutkimusmenetelmien olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.
Asenne- ja uskomuskysely asiantuntijoiden rekrytoinnin avuksi
Tutkimuksen tuloksilla on erityisesti merkitystä virka-apua antavien terveydenhuollon ammatti-ihmisten kouluttamisessa. Koulutusten fokus ei saisi olla suppeasti lasten haastattelemisessa, vaan niissä tulisi aktiivisesti korjata asenteita ja vääriä uskomuksia, sekä selvittää koulutettaville mihin asiantuntijuuden tulee perustua ja miten päätöksenteko tapahtuu.
Entistä tarkemmin tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, kuka soveltuu hyväksikäyttötutkimusten tekemiseen. Väitöskirjatutkimuksessa on kehitetty asenne- ja uskomuskysely, jota voidaan käyttää koulutettavien sekä hyväksikäyttötutkimusta suorittavien henkilöiden rekrytoinnissa.
_ _ _
Yhteystiedot Turun yliopiston viestintä
sähköposti:
puhelin: (02) 333 5909, 333 5979, 333 6225
telefax: (02) 333 6310
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958