Masennus vie voimat, eikä apua saa!

Joo elikkä oon ihan jostain 12-vuotiaasta ollu masentunu ja helmikuussa diagnosoitiin sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriöt ja toistuvan vaikean masennuksen psykoottinen jakso (noinkohan se meni..).

Oon siis tällä hetkellä 19 ja asun kihlattuni kanssa yhessä. Hakeuduin siis viime talvena kouluterveydenhoitajan kautta lääkäriin pahan olon, ahdistuksen ja muiden oireiden takia. Itsetuhoinen oon ollu aina, ja nyt viime kesästä/keväästä on ollut taas "säännöllistä" viiltelyä, lääkkeiden ja viinan sekakäyttöä sun muuta tyhmää. Säännöllisellä tarkoitan siis sitä, että useita kertoja viikossa.

Sain lähetteen psyk.polille ja tapasin lääkärin ekaa kertaa helmikuussa. Siitä lähtien tapasin tätä lekuria kerran kuussa, kunnes sain vihdoin ajan mielenterveyshoitajalle toukokuun lopussa. Olin vaatinut sitä jo heti ensi kättelyssä, koska olo on koko ajan semmoinen että täytyy päästä puhumaan ja purkamaan itteensä johonkin. Ja noi lääkärikäynnit oli vaan sitä että "mites menee" "joo nostetaan lääkkeitä, tässä sulle seuraava aika hei hei". Eli käytännössä niistä en kokenut saavani mitään hyötyä.

Lääkkeitä vaihdettiin tiuhaan, mikään niistä ei edes kerenny varmaan kunnolla alkaan vaikuttaan. Olen lääkärille joka kerta siellä käydessäni sanonut että tarvitsen tiheempää hoitoa ja mun on päästävä puhumaan johonkin.

Nyt oon siinä tilanteessa, että lääkärin tapasin kesäkuun ekalla viikolla, jolloin kysyi MINULTA että paljonkos nyt syön sitä Sepramia. Enhän mä nyt semmosia ulkoa muista, kun otan vaan ne pillerit aamulla naamaan ja se on siinä. Sanoin etten tarkkaan muista ja väärinhän muistin. Lääkäri ei siis missään vaiheessa kattonu koneelta että kuinka paljon mä todella syön sitä lääkettä. No, muistin et olisin syöny 10 mg:n tabuja 2 kpl aamulla. Se käski nostaa 40 mg:aan jotta alkais lääke vaikuttaan. Kotona tajusin sit et mä syön sitä jo sen 40 mg eikä se auta. Lääkäriä en sitten useista soitoista huolimatta tavoittanut.

Seuraavan ajan sain lokakuun loppuun. Hoitosuunnitelmassa kyllä lukee että on tiivistä hoitoa jotta pääsisin äkkiä siihen kuntoon että pääsen jatkamaan koulua (olen sairaslomalla). Jepjep.

Tilanne siis nyt todella huono; lopetin Sepramin koska se ei auttanut mihinkään, lääkäri on lomalla kun äitini sinne soitteli ja sanoi että mä tarvin todella nopeasti ajan jotta saisin jotkut lääkkeet ja apua ennenkun tapan itteni. Päivystys olis se ainoa vaihtoehto tällä hetkellä, mutta en saa aikaseks mennä. Pelkään niin paljon lähteä ulos nykyään että pelkkä kenkien jalkaan laittaminen aiheuttaa paniikkikohtauksen.

Oon loukussa. Miksen saa tarvitsemaani apua? Odottaako ne oikeasti siihen asti että teen jotain peruuttamatonta, ratkaisevaa, ehkä lopullista ja onnistun vielä siinä?

Mikä vittu suomea vaivaa kun täällä ei saa oman maan kansalaiset hoitoa :( ei tarvi ihmetellä kun kaikki voi huonosti ja itsemurhia tapahtuu usein..