Moi,
Miten paljon vähintään pitäisi olla yhteistä aikaa puolisen kanssa per viikko?
Itse olen töissä joka päivä 7-17 salille josta tulen 19.00 joka jälkeen teen ruokaa ja surffaan netissä. Puoliso on tällä välin yleensä lenkillä joten molemmat ollaan kotosalla noin 21.00-22.00 joka jälkeen menen itse aina nukkumaan. Eli yhteistä aikaa ei ole.
Viikonloppuisin puoliso karkaa yleensä kotiin vanhempien luokse tms. tai sitten vietän kavereiden kanssa kaljotellen yms.
Puoliso ei kaipaa lisää aikaa valittaa yleensä siitä kun minä ruikutan yhteistä aikaa, minulle se olisi siis tärkeää enkä oikeen edes tiedä onko tällä suhteella enää jatkoa.
Olenko siis kahlitseva jos kaipaan lisää yhteistä aikaa?
Yhteinen aika parisuhteessa
JoosuaSua
21
6566
Vastaukset
- samatilanneee
Melilä sama tilanne. Mies pääsee töistä klo 17 jonka jälkeen menee kotiinsa syömään ja sitten salille (asumme siis erikseen) salilta kun tulee kello usein 20. Ja siinä sitten pari tuntia aikaa ennen nukkumaanmenoa. Olen kysynyt voisiko hän mennä salille suoraan töistä että kello olisi sen 18 ku tulee kotiin mutta se ei käy, hän kuulemma tarvii lepoa ja safkaa ennen salia. Viikonloppuisin sitten hän haluaa olla kavereiden kanssa. Ei nyt ihan joka vkl, mutta melkein. Tämä suhde raastaa minua kun haluisin olla hänen kanssaan paljon. Hän voisi mielestäni luopua frendien kanssa viettämästään ajasta edes vähän niin meille jäisi enemmän aikaa. Miksi sinä menet vkl kavereiden kanssa jos haluat olla puolisosi kanssa? Tai onko joka päivä pakko mennä salille? Ehkä voisit ottaa kumppanin mukaan salille tai mennä itse lenkille :)
- slagjaöogk
no voi vittu sentää. onko sinne salille pakko mennä joka päivä?
- 67-v
"Salipakon" ymmärrän.
Ainakin 6pv / viikko saakka.
Minulla siihen menee aikaa yhteensä noin 10h.
Hiivatin paljon jää sen ulkopuolelle aikaa muuhun käytettäväksi.
Meillä onnistuu rytmitys hyvin.
Vaimo lähtee entisen työkaverinsa kanssa lenkille ja minä samanaikaisesti salille.
- 67-v
Elämäntilanne ja tavoitteet?
Kuvaamassasi ns. "normaalitilanteessa" ymmärrän närkästyksesi.
Mielestäni normaalissa parisuhteessa ainakin viikonloput vietettäisiin yhdessä, yhteisten asioiden äärellä.
Ihmettelen mielenkiinnon puutetta.
Itse erossa olo ei on ongelma kun siihen on molempien hyväksymä, ymmärrettävä syy.
"Veropakolaisten" puolen vuoden yhtäjaksoiset ulkomaan komennukset.
Omalla kohdallani elimme 12v tavanomaisempaa viikonloppupuolison elämää ilman ristiriitoja.
Omituisinta minusta on tuo omien vanhempien luokse pakeneminen!?
Kyse ei ole kahlinnasta vaan puolisosi keskeneräisestä kehityksestä. - mk
Sanooppa puolisolle että ensin minun kanssa sekstailemaan ja sitten salille vaikka klo 20 ja jos nyt on noin vaikeaa toisella seurustellan iin vanhenpana on vaikeampaa. Itse miehenä jätin aina kaverit huomioimatta kun naienn läytyi ja sitten kun ei muuta olltut voi niitä kaverieta tavata mutta parisuhde menee aina kavereidennedelle. Sitten kun suhde on vakaalla phjalla niin kerran kuussa voi niitä kavereirta tavata koska naiset ovat miehlle paljon tärkeämpiä kuin kaverit.
Kuulostaa aika pahalta ja vähitellen alkaa varmaan vaikuttaa suhteeseenne.
Minusta jotkut päivät pitäisi pyhittää yhteiselle tekemiselle, unohtaa harrastukset, vaan vaikka vuorotellen päätätte, mitä teette yhdessä.
Halu olla yhdessä voi myös olla oire siitä, että tunnesitoutuminen ei ole saman suuruista molemmilla. Miettikääpä sitä.- Ei yhteistä aikaa
Sama ongelma täälläkin. Poikaystävä käyttää kaikki päivänsä opiskeluun (klo. 8.00-21.00 (tai -> 20.00, jos salille pitää mennä). Viikonloppuna sama putki jatkuu. Lauantai-illasta klo 18.00 -> voi olla yhteistä aikaa, jos seuraavalla viikolla ei ole tenttiä (mikä toteutuu varsin harvoin). Sunnuntain käyttää opiskeluun. Muuten ollaan kireällä päällä koko ajan ja mietitään kun ei ole lukenut riittävästi...
Mitä tällaisesta voi tulla? Eikä poikaystäväni ymmärrä, että kaipaisin lisää yhteistä aikaa. :(
Joo. Miten paljon yhteistä aikaa kuuluisi olla per viikko? - 13+11
Mikä ihmeen lukutoukka opiskelee 8-21? Ymmärrän kyllä jonkun harjotustyön joka valmistuu jonain viimesen yön/viikon ihmeenä kun dedis puskee päälle. Mutta nekin ajat rajoittuu kyllä periodien loppuun ja aika korkeelle koulutusasteelle, että on niin laajoja harkkatöitä. Mutta että joka päivä joka viikko?
Kuulostaa melkeen siltä, että tekee muuta kuin "opiskelee".
Ja älä ymmärrä tätä väärin. En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä parisuhde tarkoittaa sitä että ollaan yhessä 24/7, mutta tuntuu että miehellä on hitusen prioriteetit hukassa, jos tota on jatkunu jo pidempään. Luulis opiskeluun riittävän se 8-16 ja 1-2 tuntia johonkin kotitehtäviin noin keskivertopäivänä, jolloin jääis vielä ihan kivasti aikaa köllötellä oma kulta kainalossa tms. - Ei yhteistä aikaa
Tuntuisi todella hyvältä, jos edes olisin liioitellut noita lukuaikoja, mutta ei. Poikaystäväni on jämähtänyt kiinni tosi suorituskeskeiseen elämäntyyliinsä ja jokainen kurssi, joka on suoritettu huonommalla arvosanalla kuin 5, on mennyt pieleen.
Miten minä voisin ilmaista asian ilman, että tarvitsisi tapella? Olen sanonut asiasta useamman kerran (ja se on yhtä kuin nalkuttaminen) ja hän ei vain _pysty_ irrottautumaan koulutöistä.
Kesät ovat aivan ihania. Minä nautin niistä suunnattoman paljon. Silloin on yhteistä aikaa viikonloppuisin ja poikaystävä on oikeasti läsnä! Nyt minua alkaa taas surettaa kun syksy lähestyy ja opinnot alkaa...taas.- 009987g
Ei kai ne opinnot nyt ikuisesti kestä? Minusta itsestäni on ollut aina helpompi sietää hankalia vaihteita elämässä, kun tietää, että siihen tarvittava aika on rajallista. Minulla on myös ollut elämässä työläitä vaiheita (esim. säästimme vuoden ajan hullun lailla ylitöillä ja lisätöillä häitämme varten n. 5000 e tinkimällä kaikista muista menoista. Toinen tiukka vaihe on ollut lasten syntymät, kun on univelasta sekaisin).
Jos mies keskittyy opiskeluun täysillä, niin voisitko sinä keskittyä myös johonkin muuhun asiaan enempi esim. opiskelisit lisää, tekisit enemmän töitä, jotta saa rahaa säästöön jne?
Jos pelkäät sitä, että opintojen jälkeen mies jatkaa suorituskeskeistä elämäänsä uppoutumalla töihin, joita hän tekee 50-60 tuntia viikossa, niin sitten sinulla on ongelma.
Asia tuskin selviää muulla tavoin kuin juttelemalla miehen kanssa ja miettimällä, että voisiko asiasta löytää joku kultainen keskitie. Sinä tuskin haluat jatkossa hoitaa yksin siivoukset, ruoanlaitot ja kaupassakäynnit, joten miehen pitää myös ottaa vastuuta - Ei yhteistä aikaa
009987g kirjoitti:
Ei kai ne opinnot nyt ikuisesti kestä? Minusta itsestäni on ollut aina helpompi sietää hankalia vaihteita elämässä, kun tietää, että siihen tarvittava aika on rajallista. Minulla on myös ollut elämässä työläitä vaiheita (esim. säästimme vuoden ajan hullun lailla ylitöillä ja lisätöillä häitämme varten n. 5000 e tinkimällä kaikista muista menoista. Toinen tiukka vaihe on ollut lasten syntymät, kun on univelasta sekaisin).
Jos mies keskittyy opiskeluun täysillä, niin voisitko sinä keskittyä myös johonkin muuhun asiaan enempi esim. opiskelisit lisää, tekisit enemmän töitä, jotta saa rahaa säästöön jne?
Jos pelkäät sitä, että opintojen jälkeen mies jatkaa suorituskeskeistä elämäänsä uppoutumalla töihin, joita hän tekee 50-60 tuntia viikossa, niin sitten sinulla on ongelma.
Asia tuskin selviää muulla tavoin kuin juttelemalla miehen kanssa ja miettimällä, että voisiko asiasta löytää joku kultainen keskitie. Sinä tuskin haluat jatkossa hoitaa yksin siivoukset, ruoanlaitot ja kaupassakäynnit, joten miehen pitää myös ottaa vastuutaKiitoksia vastauksestasi! Huomion kääntäminen joihinkin muihin asioihin voisi olla järkevää. Pitää itsensä kiireisenä...
Toinen kysymyksesi siitä, että jatkuuko sama meno opintojen jälkeen? Minä pahoin pelkään, että jatkuu. Me kummatkin opiskelemme alaa, jossa pelkästään opinnot kestävät pitkään ja työ vaatii paljon keskittymistä ja jatkuvaa uudelleen kouluttautumista. Koulua olisi odotettavissa vielä vähintään ainakin seuraavat 8-9 vuotta. Ja todennäköisesti vielä siitä enemmänkin, koska toisella osapuolella on tavoitteena saada tohtorin lakki päähänsä.
Voisiko tähän tottua? Totuitko sinä siihen ettei ollut yhteistä aikaa? Vai onko tämä vain itsensä kiduttamista, jossa ei kuitenkaan loppujen lopuksi käy hyvin? - 009987g
Ei yhteistä aikaa kirjoitti:
Kiitoksia vastauksestasi! Huomion kääntäminen joihinkin muihin asioihin voisi olla järkevää. Pitää itsensä kiireisenä...
Toinen kysymyksesi siitä, että jatkuuko sama meno opintojen jälkeen? Minä pahoin pelkään, että jatkuu. Me kummatkin opiskelemme alaa, jossa pelkästään opinnot kestävät pitkään ja työ vaatii paljon keskittymistä ja jatkuvaa uudelleen kouluttautumista. Koulua olisi odotettavissa vielä vähintään ainakin seuraavat 8-9 vuotta. Ja todennäköisesti vielä siitä enemmänkin, koska toisella osapuolella on tavoitteena saada tohtorin lakki päähänsä.
Voisiko tähän tottua? Totuitko sinä siihen ettei ollut yhteistä aikaa? Vai onko tämä vain itsensä kiduttamista, jossa ei kuitenkaan loppujen lopuksi käy hyvin?Tietysti tilanteeseen tottuu. Kun elää omituistakin elämää, se vaikuttaa normaalilta, koska sen elämän keskellä on 24/7.
Valitettavasti omalla kohdallani kävi niin, että meille tuli ero. Suhteemme ei kestänyt sitä, että meillä oli pahimmillaan käynnissä omakotitalon rakennusprojekti (työllisti miestä joka ilta töiden jälkeen n. 4 h viikonloput), minun opiskelut työn ohessa (opiskelin avoimessa korkeakoulussa ja luin lasten mentyä nukkumaan joka päivä klo 21-01) ja kaiken lisäksi siis minun vastuulla kotityöt ja lastenhoito. Luulin, että jaksan nuorena ihmisenä mitä vaan, mutta en jaksanutkaan. Pahinta oli se, että kun vuosikaudet panostaa kaikkeen muuhun paitsi parisuhteeseen, niin ihan huomaamatta sitä etääntyy miehestä (vaikkei edes sitä haluaisi). Kun on etäännytty eikä osata puhua enää muusta kuin lapsista ja kodista, niin sitä tietää, että tästä ei voi hyvää seurata.
Ilmeisesti opiskelette lääketiedettä (tai kemiaa/fysiikkaa tavoitteena tutkijan ura), koska monella alalla riittää, että saa vaan gradun suoritettua eikä tohtoriopinnoilla saa työn ja palkan kannalta lisäarvoa. Ongelmana on se, että jos haluatte jossain vaiheessa lapsia, niin jomman kumman on pakko uhrautua työn puolesta ellette halua, että ulkoistatte huoltajuuden esim. lastenhoitajalle. Oletko itse valmis uhraamaan koulutuksesi perheen ja miehen uran puolesta? Entä jos tulee ero? Tuntuuko raskaalta ajatella, että oma urasi ei koskaan tule saavuttamaan miehesi uraa?
Tiedät varmasti itsekin opiskelumaailmasta omasta tiedekunnastakin tutkijoita, dosentteja ja professoreja, joilla on perhe. On niitäkin kumppaneita, joille riittää vaatimattomampi työura. Entinen työkaverinikin (dipl.ins.) on naimisissa entisen opiskelukaverinsa kanssa ja heillä oli selkeä työnjako: vaimo hoiti uran ja keskittyi ansaitsemaan perheelle rahaa ja mies taas keskittyi kotiin ja lapsiin, koska hänen urahaaveensa olivat paljon maltillisemmat ja hänelle riitti normaali työ normaaliin toimistotyöaikaan. Osa näistä kumppaneista on siis täysin onnellisia, vaikka puolisoa harvoin näkyykään kotona. Sinun itsesi täytyy vaan miettiä, että onko uhraus liian suuri? Riittääkö taloudellinen turva ja rahalla saatavat mukavuudet? Riittääkö se, että saatte varmasti älykkäitä lapsia (jos niitä haluatte) ja lapsilla on rakastava joskin paljon poissaoleva isä?
En voi antaa vastausta sinun puolestasi tähän ongelmaan. Toki perusasia on se, että itse kukin on vastuussa onnellisuudestaan etkä voi sanoa miehelle, että tee mut onnelliseksi. Fakta lienee kuitenkin se, että jos opinnot ja työ vie paljon voimia, niin välttämättä miehesi ei jaksa osoittaa hellyyttä, kehuja ja huomiota sinulle silloin harvoin kun näette. Se vaatii puolestaan sinulta voimia vaatia mieheltä niitä asioita, joita ilman et voi olla (esim. halauksia, suukkoja, yhteistä aikaa, seksiä). Tämän tyyppisissä tilanteissa on valitettavasti aina se riski, että ihastuu toiseen siksi, että parisuhteeseen tulee yhteisen ajanpuutteen vuoksi tyytymättömyyttä naisen puolelta. Silloin on helppo hullaantua mieheen, jolla on aikaa, halua ja tahtoa huomioida sinua useammin ja perusteellisemmin.
Ensihuuma kestää yleensä 2 vuotta, jonka jälkeen alkaa paremmin tiedostaa kumppanissa niitä negatiivisiakin puolia. Myös se, mihin alunperin ihastuit saattaa kääntyä ärsyttäväksi asiaksi. Alkuperäisessä viestissä sanoit, että myös viikonloppuisin mies herkästi tekee jotain muuta, jossa sinä et ole mukana. Minusta tämä on tällä hetkellä isoin ongelma. Teidän pitäisi pystyä sopimaan, että milloin sitä parisuhdetta hoidetaan, jottei käy niin, että olette vain kämppiksiä. Osaako miehesi rauhoittua ollenkaan? Osaako hän myös rentoutua ja nauttia sinun kanssa olemisesta vai pitääkö koko ajan tehdä jotain hyödyllistä? Jos mies ei arvosta sinun kanssa vietettävää "löhöaikaa", niin suhteenne onnistuminen näyttää aika huonolta.
- Muutamassa vuodessa
Me olemme koittaneet hoitaa omaa aikaa jopa pieneltä lapseltamme.
Minua ei niinkään häiritse ajan vähyys vaan se periaate, että kun aikaa on niin surffataan netissä ja halutaan (monta kertaa viikossa) katsella elokuvia. Televisiota meillä ei näy.
Useimmiten se aika mitä on yhdessä on viikonloppuna, jos puoliso sattuu olemaan ei-nettisurffailupäällä ja jos pieni lapsi nukkuu normaalisti päiväunet.
Tämähän ei minulle riitä mitenkään. Kaipaan seksiä, kaipaan romantiikkaa, haluan yhteistä aikaa. Olen aina se, joka asian järjestää.
En muista, että puoliso olisi koskaan järjestänyt mitään yhteistä aikaa. Hänelle riittää pipanat ja lapsen kanssa touhaaminen - ja tietysti hän haluaa omaakin aikaa. Sitä meillä molemmilla kyllä on. En sano ettenkö itsekin sitä tarvitsisi ja puolisolle sitä suon aina kun hän sitä tahtoo ihan kaiken hyvän nimissä. Mutta harmittaa, että on tärkeämpää kaikki muu paitsi se yhteinen aika.
Sitä rakkautta niin vannottiin alttarilla ja oltiin... Asiasta on puhuttu ja asumuserokin ollut (syynä juopotteluni kun olin niin ahdistunut, mitkä nyt ovat loppuneet kun paransin tapani ja siinäkin olin syyllinen kun silloin halusin enemmän aikaa ja "roikuin kiinni" - asia jota en enää tee ja josta kävin psykologillakin).
Lapsen myötä tilanne on vain pahempi. Tästä tulisi ihan hyvä jos jaksaisin olla kokoajan se, joka pitää kaikki langat käsissään ja on ainoa tässä huushollissa joka koittaa järjestää yhteistä aikaa. Se on niin nöyryyttävää että tässä juuri tällä viikolla taas vannon että alan kylmetä ja hakea muualta tyydytystä... harrastuksista... entistä enemmän täytän sitä yhteistä "nettisurffailuaikaa" muilla asioilla..... minkäs teet kun ei kelpaa. Silti rakastan.
Ja niille, jotka sanoo, ettei voi rakastaa jos pettää: ette ole vain sitä sorttia ettekä tiedä mistä puhutte.- lähis.
Parisuhdeterapia tekisi teille hyvää. Kun kumpikin sitoutuisi parisuhteen hoitamiseen, niin teillä olisi vielä mahdollista saada suhteenne toimivaksi. Itse opin aikoinaan parisuhdeterapiassa sen, että jos mies on tyytyväinen, mutta nainen ei, niin NAISEN vastuulla on sanoa, että mikä mättää. Jos mies ei kuuntele eikä tajua, että nainen on tosissaan, niin silti naisen on tehtävä asia niin selväksi miehelle, että hän sisäistää, kuuntelee ja tajuaa ongelman. Asian saa perille esim. kirjoittamalla, huutamalla, itkemällä tai millä keinolla vaan, mikä tuntuu omaan mieheen toimivan. Voit kokeilla esimerkiksi sanomisen sillä tavalla, että aloitat puheesi sanomalla: "Mielessäni on käynyt monta kertaa, että pettäisin sua ja hyppäisin tuntemattoman miehen sänkyyn sekstailemaan...". Yleensä silloin mies hätkähtää, että mitä ihmettä. Siitä vois jatkaa, että koet olevasi puutteessa ja tarvitset enemmän seksiä jne.
Rakkaus ei ole vain sanoja, vaan se on ennen kaikkea tekoja. Muista kuitenkin myös se, että miehen tehtävänä ei ole tehdä sinua onnelliseksi, vaan sinun pitää itse ottaa vastuuta elämästä ja löytää keinoja, jotka tekevät sinut iloiseksi. Onnellisuuden ratkaisu ei ole se, että juot viinaa tai hyppäät vieraissa eikä myöskään se, että odottelet, että mies tarjoaa sinulle kehuja, huomiota ja seksiä. Sellaista kutsutaan läheisriippuvaisuudeksi.
- Yhteinen aika tärkeä
Eiköhän se ole kiinni siitä että mitä on suunniteltu tulevaisuuteen ja mitä tekee sen ajan minkä voisi olla puolison kanssa.
Meidän yhteinen aikamme sijoittuu kuutena pvänä viikossa 22-09 välille josta 7-9 tuntia nukkumista. Mies saa ainoana vapaapäivänä nähdä kavereita tai käydä missä haluaa jotta palautuu rankasta työstä, kotona ei ole pakko nysvätä jos ei halua.
Tämä on täysin valittu elämäntilanne. Meillä mies on paljon poissa kotoa jotta saamme maksettua lainat pois ja voimme näin rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Tuo aika on yhteisen päätöksen tulos ja molemmat ovat siihen sitoutuneet. Jostain on luovuttava jotta voi saada joskus jotain suurempaa!
Ei tulisi mieleenkään ruveta pelkän ulkonäön vuoksi tuunaamaan lihaksia/lenkkeilemään joka päivä, joka on yhteisestä ajasta pois. Kyllä takana pitää olla isommat syyt, kuten tulevaisuuden rakentaminen ja investoinnit muuhun kuin omaan turhamaisuuteen. Terveyden ylläpitoon riittää 2-3 kertaa viikossa liikuntaa. - neitokainen28v*
HHmm....kylläpä kuulostaa vähäiseltä näitten parien yhteisolot.....Itse tällä hetkellä parisuhteessa, jossa asumme erillään. Tapaamme vkossa 2-4 kertaa..tähän kuuluu usein yön vietto jommankumman luona. Toki meillä takana seurustelua vasta muutama kuukausi, mutta.....
Jos sitten edellisestä suhteesta, niin silloinkin kyllä vietettiin aikaa yhdessä ihan kiitettävästi. Asuimme yhdessä ja vuosia se parisuhde kesti. Kyllä ainakin yksi pvä viikonlopusta pyhitettiin yhteisille jutuille, ja muutenkin illat, harrastusten jälkeen. Mutta näin siis minulla.....ja ikää tällä hetkellä 28... - spellcaster
Meillä ei tunnu myöskään olevan enää mitään yhteistä aikaa vaikka kotona molemmat oltaisiinkin. Mies kun tulee kuuden aikaan töistä kotiin, se linnoittautuu loppuillaksi tietokoneensa ääreen, laittaa vielä kuulokkeet korville jotta voi rauhassa kuunnella musiikkia, toisella kädellä näprää vielä puhelintaan. Tätä jatkuu siihen asti kun pitää mennä nukkumaan.
Itse haluaisin että tuo koneen käyttö vähän rajoittuisi ja tehtäisiin edes kotitöitä kahdestaan ja juteltais siinä samalla enemmän toistemme kuulumisia. Itse olisin kovastikin kiinnostunut mieheni asioista, mutta sille on mahdoton jutella, koska se ei edes kuule. Yhteinen aika on korkeintaan sitten nukkumaan mennessä jos miehen alkaa tehdä mieli k-18:aa.
Minulle tämä ei ihan riitä. Meillä vaan miestä kiinnostaa enemmän sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa kun kellahtaa vaikka mun viereen sohvalle katsomaan elokuvaa... - olut&kaverit VS minä
Meillä myös ajankäytön suhteen ongelmaa. Tai minua se ainakin vaivaa, miehelleni se ei tunnu olevan niinkään ongelma.
Työaikamme eivät ihan kohtaa ja yhteistä aikaa on lähinnä iltaisin jolloin olisi mukava viettää yhteistä aikaa mutta todella usein kaverit menevät minun edelle ja mieheni istuu myöhään iltaan oluella heidän kanssaan. Olenkin usein miettinyt että missä menee se raja että on ok valittaa? Mieheni on säännöllisesti joka viikko 2-5 iltana oluella kavereidensa kanssa. Yhden - Neljän oluen jälkeen hän tulee kotiin vaihtelevasti kello 21-24 maissa. En haluaisi olla valittava ja mäkättävä nainen, mutta usein harmittaa kun tuntuu että kaverit menevät edelleni. Ja sekin ärsyttää että minun täytyy erikseen hermostua ja valittaa siitä että hän jäisi useammin kanssani kotiin, miksei hän halua olla kanssani oma aloitteisesti? Ja sitten toinen juttu, ne illat jotka vietämme yhdessä menevätkin telkkaria tuijottaen ja internetissä surffaten. Molemmat omilla koneillaan. Miten te muut käytätte yhteisen aikanne arkena?- Kokemus-K
"Ja sekin ärsyttää että minun täytyy erikseen hermostua ja valittaa siitä että hän jäisi useammin kanssani kotiin, miksei hän halua olla kanssani oma aloitteisesti?"
Te olette "vain" seurustelukumppaneita, että toistenne parhaita kevereita. Hän varmaan rakastaa sinua mutta et ole hänelle sitä kaikkein parasta seuraa. Tämä on valitettavan yleistä monissa parisuhteissa.
Kun tapasin nykyisen vaimoni, hän ole heti alusta lähtien nimenomaan myös se paras kaveri, se ihminen jonka kanssa oli helppo jutella ja ihana olla. Toki mukana on myös se rakkaus ja muu vetovoima mutta edelleenkin se vahva kaveruus on siellä kaiken pohjalla. Siksi ei ole vaikea valita kenelle antaa sen aikansa. Toki kavereitakin nähdään mutta puoliso on kuitenkin aina se ykkönen.
- pettynyt.
Oltiin oltu yhdessä 3 vuotta kun poikaystävä aloitti urheilun tosissaan. Viikossa hänellä 40h töitä matkat 1½h/vrk. Treeniä riippuen kisakaudesta n. 10-25h viikko. Viikonloput KAIKKI reeneissä/kisoissa. Jos ei itse kilpaile niin kannustaa. Itse teen 2 vuorotyötä ja ehkä kerran kahdessa kuukaudessa vapaa viikonloppu.
Emme asuneet yhdessä. Tilanne kärjistyi ja suhteen lopussa näimme niukin naukin 2 kertaa viikossa tunnin ajan. Itse hiljalleen haluan perustaa perhettä (olen 26) ja elämäntilanne sen sallii, poikaystävä kuitenkin valitsi urheilun. Sen hänelle soin ja lopetin suhteen.
Ennen urheilun aloittamista olimme kuin paita ja peppu, kaikki illat yhdessä, asuimme perjaatteessa minun luonani. Voitte kuvitella miten vaikeaa oli kun urheilusta tuli toiselle kaikki kaikessa.. Tällä hetkellä exä on onnellinen omalla tahollaan ( Ehkä pääsee sm/em tasolle, ehkä ei.) ja minä olen hyvin pettynyt. Aina ei voi voittaa, tiedänpä mitä en halua. Oli tyypissä kyllä muutakin vikaa, ei se pelkästään yhteisen ajan puutteeseen loppunut. :) - sisko 987
Oli pakko ruveta kirjoittamaan omasta kokemuksesta, koska niin tuttuja nämä viestit. Mä aikani yritin hienosti sanoa miehelle, että tarvitsen enemmän yhteistä aikaa yms.. Ei tuntunut menevän perille, koska sama meno jatkui. Töissä 7-16, päiväunet ja sitten salille. Viikonloppuisin salille, päiväunet ja yöksi töihin. Otin asian taas varovasti puheeksi ja vastaus oli, että mä en vaan osaa olla paikoillani, kyllähän sä sen tiedät. Sitten tuumasin hänelle kylmän rauhallisesti, että ei millään pahalla, mutta mä tarvin enemmän huomioita ja yhteistä aikaa ja jos se ei onnistu se menee siihen, että haen sitä muualta. Siitäkös riemu repesi..Nyt kuulemma kiristän häntä sillä. Kunnon keskustelu tämän lauseen jälkeen saatiin aikaiseksi aluksi ehkä hieman raivona, mutta sain ainakin asian perille. Sanoin kyllä, että pakko sut oli saada kuuntelemaan jollain ja että en mä häntä lähtisi pettämään, mutta toivon mukaan sai edes hieman häntä ajattelemaan. Katotaan mitä tuleman pitää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262233
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161554Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333893