Kysymys, johon monet varmasti haluaisivat kuulla vastauksen. Itse olen nyt kokeillut jo reilu 2 vuotta mielialalääkkeitä ja moneen kertaan olen terapiassakin ollut (myös nyt). Elämänympäristökin on muuttunut (ympäristö ei ole ruokkinut masennustani pariin vuoteen). Välillä tuntuu, että pahimman yli on päästy, välillä taas...
Kertokaa tarinanne!
Miten pääsit masennuksesta?
1
62
Vastaukset
- tarutin95
olin viime kesänä vakavasti masentunut. en jaksanut tehdä mitään, en saanut nukuttua öisin, mua ahdisti koko ajan ja salasin tämän kaiken. en kertonut vanhemmilleni tai sisaruksilleni mitään. ainut ihminen, joka tiesi tästä oli toinen sossuni, jota kielsin kertomasta asiasta kenellekkään. pyysin apua netistä, näiltä palstoilta, joissa jotkut vain sanoivat "ei 15-vuotias voi olla masentunut" ja jotkut taas saivat puhuttua minulle järkeä ja suostuin siihen, että kävin tapaamassa sossuni kanssa psykologia. ehdin tavata tuota psykologia pari kertaa ennen kuin koulut taas alkoivat ja sossut sekä psykologi olivat minusta niin huolissaan, että soittivat vanhemmilleni ja kertoivat kaiken heille. seuraavaksi olinkin jo matkalla nuorisopsykiatrian osastolle, jossa vietin kaksi ja puoli kuukautta. asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestyä, kun ei tarvinnut enää salailla mitään ja sain apua sairaanhoitajilta ja psykologilta. edelleenkin viiltelin ja satutin itseäni, joten kun lähdin osastolta, minut laitettiin nuorisokotiin, koska jos olisin mennyt kotiin, olisin edelleen saattanut tehdä itsemurhan. nuorisokodissa asuin yli 8 kuukautta ja kotiuduin viime kuussa. nyt asiat ovat hyvin, minulla on lääkitys, käyn terapiassa ja tapaan sossuani kerran viikossa. kokemukseni ovat vahvistaneet minua ja olen nyt suht onnellinen, 16-vuotias tyttö, joka on menossa syksyllä lukioon :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931