Paljon tulehduksia

Melko toivoton

Haluaisin kysellä muiden kokemuksia täällä ja saada jotain kuvaa, ovatko ongelmani kuinka yleisiä tai normaaleja.

Olen 24-vuotias ja seurustellut neljä vuotta, Neljän vuoden aikana minulla on siis ollut vain yksi seksikumppani, ja miehellä minua ennen vain yksi.(joka oli ennen suhdetta neitsyt, kuten minäkin 20-vuotiaana.)

Neljän vuoden aikana on ollut aika paljon tulehduksia. Hiivaa oli monta kertaa ekana vuonna, paha kierre jonka jatkuva uusiutuminen loppui vasta antibiooteilla. Sittemin hiiva uusi kerran, ja sen lisäksi minulla oli samalla myös virtsatien tulehdus.

Pelkästään 2011 loppupuolella ja tänä vuonna minulla on ollut kaksi kertaa emätintulehdus, ekalla kerralla epäspesifi tulehdus ja toisella clue-soluja joihin nyt kuuri meineillään. (ekankin hoidin tietenkin.) Pelottaa, että näitä viimeeksi mainittuja tulehduksia tulee lisääkin ja ne muodostuvat kierteeksi. Lääkärit eivät ole sanoneet mistä ne voivat johtua. Tuntuu pahalta lukea netistä jonkun wanhan naisen kommentteja siitä että tulehduksia tulee kun monen kumppanin kanssa vehtaa, kun on ollut vain se yksi kumppani. Miehenkin uskollisuudesta olen niin varma kuin olla voi. (-tyhmän luottavainen en kuitenkaan ole, varmuuteen on syitä ja erinäisiä asioita tarkasteltu.) Voisivatko tulehdukset johtua liian tiheistä yhdynnöistä? Kun normaalisti harrastamme seksiä joka päivä, joskus kaksi tai kolmekin kertaa päivässä. Monet sanovat etteivät limakalvot kulu, mutta kyllä ainakin minulla usein toinen yhdyntäkerta samana päivänä sattuu... suostun yleensä silti, kolmas taas sattuu liikaa vaikka haluaisinkin.

Onko muilla vakisuhteessa elävillä tällaisia kokemuksia ja mitä olette käyttäneet ennalta-ehkäisyssä?

5

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öljyt ja ruokavalio

      Elimistösi kertoo, että yhdyntä sattuu. Sinä et vain halua kuunnella.

      Vähintä on käyttää liukuvoidetta yhdynnässä. Se suojaa limakalvoja ainakin vähän.

      Apteekista saa Ceridal-öljyä. Sitä voit laittaa vaikka joka vessakäynnin yhteydessä.

      Heikkoja limakalvoja voi suojata myös estrogeenivalmisteilla. Jotakin saa ilman reseptiä apteekista, mutta voimakkaammat saa lääkärin reseptillä.

      Ruokavalio kannattaa katsoa kuntoon. Monipuolisuus on hyväksi ja kasvikset erityisesti. Ruokavaliossa on oltava riittävästi öljyä ja A-vitamiinia tai sen esiastetta karoteiinia. A-vitamiini tekee hyvää iholle ja limakalvoille. Liioittelu ei kannata, koska se on maksalle haitallista.

      • MT..

        Estrogeenivalmisteista vielä, että käytän jo hormonaalista ehkäisyä josta tulee estrogeenia...


    • Melkotoiv

      Mutta kun normaalisti yhdyntä ei satu, vaan tuntuu ihanalta. Vasta toinen yhdyntäkerta voi sattua, usein ei sekään mutta kolmas kyllä. Riippuu vähän päivästä ja vuorokauden ajasta ehkä. Haluan kyllä kuunnella elimistöäni, mutta se on hankalaa kun elimistö muuttelee mieltään vaikkapa keskenkin yhdynnän.

      Liukuvoidetta olen miettinyt, pitää varmaan ruveta käyttämään sitä aina varmuuden vuoksi, silloinkin kun tuntuu ettei muka tarvitse.

      Mitäs tuo Ceridal öljy on, pitää kokeilla..

      Olen ruokavalioltani ollut vegaani nyt vähän yli puoli vuotta ja sitä ennen lakto-ovo vegetaristi, eli kasviksia kyllä tulee syötyä paljon. Öljyjä lisään valmiisiin ruokiinkin, erityisesti avokado-öljyä. Luin että naiset saavat A-vitamiinin pääasiassa kasviksista, joten kaiken järjen mukaan minulla ei pitäisi olla puutetta, mutta ilmeisesti silti on.

      Kiitos paljon vinkeistä, otan kaikki käyttöön!

    • Tätähän se on

      Samojen ongelmien kanssa painin. Viimeisen kahden vuoden aikana minulla on ollut emätintulehdus 8 kertaa ja hiivatulehdus 10 kertaa. Jatkuvasti siis jotain vaivaa. Ei gynekään ole mitään osannut sanoa, varmuudeksi tehtiin sukupuolitautitestit, mutta mitään ei löytynyt. Joillain kuulemma seksielämä vain aiheuttaa jatkuvia tulehduksia. Itselläni ei ole edes noin aktiivinen seksielämä kuin teillä, pari-kolme kertaa viikossa vain. Mitään sen kummempaa neuvoa en osaa antaa, eikä ole osannut siis gyne eikä tavallinen lääkärikään. Tämän kanssa on vaan elettävä. Joskus tulehdukset saattavat loppua kuin seinään, joskus taas jatkuu koko elämän.

    • M_T

      Kamalaa... luulin olevani melkeinpä ainut jolla on näitä näin usein, mutta sinullahan on vielä useammin. (nyt tunnen itseni turhan valittajaksi...) Hiivatulehdus kierteeseen sain ekana vuonna suun kautta otettavan lääkkeen ja sen jälkeen ei ole kyllä uusiutunut kuin yhden kerran vuosia sen jälkeen, ja sitten ei taas vuoteen.

      Kun itse nyt kävin lääkärissä, sanoi että liika peseminen voi aiheuttaa ongelmia. Jos vaiva meillä johtuisikin tästä, tai edes osaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe