Sinä päivänä satoi ihan mielettömän suuria märkiä lumihiutaleita, ilma oli ihan sakeana. Ilma oli outo, myrskyisä, kevät oli jo pitkällä.
Seuraavan kerran kun tavattiin, satoi vettä, kaatamalla, myrskysi. Näiden tapaamisten välillä oli viikko. Molemmilla kerroilla palatessani kotiin itkin, vaikka olin sinut vasta tavannut, rakastunutkin jo ihan ensi hetkellä. Miksi itkin, sitä en vielä silloin tajunnut.
Tuosta kaikesta on jo aikaa, kaiken olisi pitänyt jo tasaantua, selvetä ja selvitä.
Myrsky kuitenkin jatkuu, tavalla tai toisella, repien ja rikkoen paljon.
Itkua on riittänyt, ihan näihin päiviin asti, lohduttomuus on jo kai hyvä ystävä...
Nyt olen maalissa, enää tämä ei jatkuu. Tämän saat sinäkin pian tietää.
Rakastan sinua silti, kai aina.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hmmm..
Tämä ei ainakaan ole minulta :)
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2009/07/27/328778.jpg
On surullista kun ei tiedä mitä voi tehdä.
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2009/07/15/321870.jpg
Kiitos piristyksestä.