Vaan loppujen lopuksi se miten paljon toiseen panostaa irl. Ja mietin että olen se johon olet panostanut vähiten, oikeastaan et mitenkään.
eivät sanat niin paljon
merkitse
11240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä olin viimevuonna tähän samaan aikaan silmittömän rakastunut. Niin että olin pakahtua. Tästä noin viikko eteenpäin oli elämäni siihen asti lähes hienoin päivä ja sen jälkeen täysi pudotus. Sitten alkoi valehtelu ja nieleminen. Totuuden hyväksyminen ja luopuminen. Hän jätti mut oikeastaan jo silloin. Ei hänen olis tarvinnu olla niin yltiökohtelias, että jatkoi jutustelua, vaikka olin hänelle silkka pettymys.
Mun pitäis päästää jo irti.
Jatkan matkaa ja aloitan projekteja, mut jotain jäi sydämen sivutaskuun. Nostaa kyyneleet silmään uudelleen
Valehteleminen tappaa tunteita tehokkaasti, rakkaus saattaa silti säilyä. Jos olet toisen edessä valheellinen, hän ei voi tulla luoksesi, mikäli ei ole myös itse valheellinen. Mikä lienee hänen tarkoituksensa ollut, minulle hän on ollut tärkeä kaikesta huolimatta. Minulle kuitenkin rehellisyys on tärkeää, oli se miten kipeää tahansa.
Rakkaus voi säilyä, vaikka päästää irti.
No niin. Voi kun kykenisinkin hänen kanssaan olemaan rennosti oma itseni. Oma itseni pyrin olemaan, mutta jännitys sekoittaa tapaani kohdata hänet.
En ole koskaan aloittanut mitään suhdetta itse.. ja yritykset ovat olleet erityisen huonoja.. En minä vain osaa.
Voimia sinne teille vastaajille. Mulla oikeastaan tämä kuvio on niin outo etten sitä jaksa selitttää. Sitäpaitsi viisastelua tulee kuitenkin. Ehkä vain pitäsi lopettaa tämä turha haaveilu ja miettiä sitä mitä on ihan oikeasti tapahtunut, eli siis ei mitään muuta kuin parit pakit. Ylläolevalle sanoisin että aina kannattaa ihan oikeasti yrittää. Jännitys on ihan luonnollista. Aika harva pystyy olemaan silloin oma itsensä kun sydän takoo tuhatta ja sataa rinnassa ja polvet tutisevat. Aina kannattaa yrittää, yhä uudelleen ja uudelleen. Joku viisas on sanonut runossaan että täytyy lakata uskottelemasta itselleen ettei osaa.
Missä vaiheessa sanat ovat menettäneet merkityksensä? Eikö asioita puhumalla yleensä selvitetä? Ehkä tässä oli nyt jokin juju mikä meni hieman ohi minulta... Rohkaistuin tässä taannoin, otin yhteyttä häneen. Kaikki on nyt selvää, sain vastauksen ja heitän teille nyt heipat. Tehkää jotain, ei se ota jos ei annakaan, paitsi mielenrauhan.
Niin se varmaan menee aika monelta mutta ei se mitään pääasia kai että eräs henkilö tietää mitä tarkoitan. Oikein hyvää jatkoa sinne. Hienoa että uskalsit ottaa asioista selvän ja hienoa ettet jämähtänyt tänne.
Sanat eivät riitä kertomaan...lal,lal,laa...
No ei riitä ei. Vielä kun niitä ei edes tunnista.
Aasi...
Sanojen merkitystä ei saa eikä voi koskaan aliarvioida.
Silloinhan on panostanut toiseen,jos se hänessä herättää tunteita. Ei aina tarvita tekoja tai sanojakaan...