Lastenhoitaja tarjolla kesäksi 2011 KITEELLE JA TOHMAJÄRVELLE!

Lapsenlikka_96

Lastenhoitaja tarjolla kesäksi 2011!

Olisin valmis hoitamaan lapsia tämän kesäloman aikana kiteen ja tohmajärven suunnassa! Aamu, ilta ja yökin sopii!

Hei!
Olen kuluvana vuonna 15 vuotta täyttävä raitis ja sosiaalinen Tohmajärveläinen nuori. Käyn tällä hetkellä viimeistä vuotta peruskoulua.
Minulla on runsaasti kokemusta lastenhoidosta ja –ohjauksesta. Olen kahtena edellisenä kesänä työskennellyt lastenhoitajana perheessä ja ollut apuohjaajana lastenleireillä sekä kehitysvammaisten lasten kanssa. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt yksityisenä hoitajana ilta- ja viikonloppukeikkoja (lapset iältään 1v. ->). Olen myös käynyt MLL:n tukioppilaskoulutuksen. Lisäksi toimin ohjaajana yli kouluikäisten liikuntakerhossa, joka kokoontuu kerran viikossa. Olen myös ollut viikon harjoittelulla Kemian Koululla 6-12 - kanssa. Kokemusta on siis niin vaippojen vaihdosta, nukuttamisesta kuin sottaisesta syömisestäkin!
Olen iloinen ja reipas, ennen kaikkea vastuuntuntoinen nuori, joka kyllä jaksaa leikkiä, askarrella ja ulkoilla lapsesi kanssa! Osaan tarvittaessa asettaa rajat ja olla tiukka lasten kanssa, mutta olen myös lämmin turva ja syli lapselle. Lisäksi minulta sujuu suomen lisäksi niin englannin ja ruotsinkin alkeet.
Kaiken ikäisten lasten hoito siis sujuu ja lisäksi olen valmis pieniin kotitöihin eikä ruoanlaittokaan ole ongelma! Olen myös suorittanut hygieniapassin ja mopokorttikin minulta löytyy, joten pääsen itse vähän kauemmaksikin.
Kaikkea kokemustani tärkeämpää on kuitenkin se, että teen lastenhoitotyötä sydämestäni :)
Pystyisin siis työskentelemään 6.6-14.8 välisen ajan Tohmajärvellä tai Kiteellä.
Kesätyö myös muualla Suomessa onnistuu, jos sinulla on tarjota asumismahdollisuus/kyyti.
Palkkaus työn vaativuuden (lasten lkm, ikä yms.) mukaan, kuitenkin vähintään
6-8€/h(vaihto-ehtoisesti kk-palkka)
Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää! :)

Anna-Sofia Rinkinen 050 323 7142
Ansu_96@luukku.fi

1

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsenlikka_96

      KIINOSTAAKO KETÄÄN ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe