Pitäisikö erota masennuksen vuoksi?

Siinä asiassa puolisosi on aivan oikeassa ettei vastoinkäymisiä voi välttää.

Yksi asia joka sinun kuitenkin tulisi pitää mielessä: Sinulla ei ole mitään oikeutta päättää puolisosi puolesta siitä, kelpaatko hänelle vai et, aivan samalla tavalla kun hän ei päätä sinun puolestasi sitä, kelpaako hän sinulle vai ei.

Sinähän et tässä oikein muuta voi kuin ottaa asiaksesi omien ongelmiesi ratkominen. Aloita vaikka sillä että kirjoitat ylös oman elämäntilanteesi niin täydellisesti kuin osaat, mieluiten vaikkapa listamaisesti eritellen - tähän sisällytät nykyiset tuntemuksesi ja ne syyt jotka ne tuntemukset aiheuttavat. Tämän jälkeen teet saman uudestaan, mutta kirjaatkin ihanne-elämäntilanteesi samalla tavalla, jonka jälkeen vertaat listoja ja kirjoitat ylös kaikki niiden väliset eroavaisuudet ja epäkohdat. Jokaisen listaamasi 'ristiriidan' kohdalle kirjoitat mitä voit juuri tällä hetkellä tuolle asialle tehdä - askeleen pienuudella ei ole merkitystä - ja sen jälkeen teet sen. Tätä jatkat niin kauan kunnes olet saavuttanut tuon ihannetilanteen. Jos et tiedä mitä voit asialle tehdä, alat miettiä mitä sinun tarvitsee tietää jotta voisit tietää mitä sille tehdä, esim: "Olen masentunut" -> "En tiedä miten siitä pääsisi eroon" -> Tässä vaiheessa käyt läpi omat tunteensi ja haet vastauksen kysymykseen: "Miksi olen masentunut?" -> "Koska X, Y ja Z.", nämä voivat olla epäkohtia tai puutteita elämässä tai ihan mitä tahansa -> Jatkat samaa asioille X, Y ja Z kunnes olet pilkkonut ongelman niin pieniksi palasiksi että osaat sen askel askeleelta tehdä sille jotain.

Suurin ongelmasi tällä hetkellä on varmastikin se, ettet näe mitään tietä nykyisen olotilasi ja sen ihannemaailman välillä ja siten siihen pääsy vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikealta - tämän takia sinun tulee pilkkoa ongelma niin pieniksi asioiksi kun on tarpeen, jotta alat nähdä pieniä ratkaisuja.

Oma mielesi on sinun itsesi suurin vastustaja tässä - epäonnistumisen pelko on asia josta sinun täytyy opetella olemaan välittämättä, koska se saa sinut olemaan yrittämättä ja täten epäonnistumaan automaattisesti. Tämä ei varmastikaan tule olemaan helppoa, mutta aina kun tunnet pelon ohjaavan sinua johonkin 'turvalliseen' ratkaisuun vaikka tiedät että yrittäminen ja onnistuminen olisi pitkällä tähtäimellä parempi asia - yritä vaikka väkisin ja _jos_ epäonnistut, mieti mikä asia oikeastaan muuttuikaan tuon epäonnistumisen myötä? Huomaat aika helposti että ei oikeastaan yhtään mikään - ainoa ero on se että olisit voinut myös onnistua, jota ei voi käydä jos ei edes yritä.

Tässä voit käyttää apuna tuota puolisoasi - patista hänet patistamaan sinut tekemään nämä asiat jos hän huomaa sinun vaipuvan yrittämättömyyteen epäonnistumisen pelossa - rakkaus ei ole sitä ettei välitä ja on yhdessä tapahtui mitä hyvänsä vaan sitä, että tukee toista elämän vuoristoradassa ja ymmärtää sen että yleensä korkealle kipuava vaunu syöksyy vauhdikkaasti alas vain kivutakseen jälleen uuden mäen huipulle, uutta syöksyä varten. Sellaista vuoristorataa ei ole olemassakaan jossa vaunut vain syöksähtelevät alamäkeä - jos sitä mäkeä ei nouse, ei voi nauttia siitä syöksyilystäkään.

Tukena voit käyttää myös kirjastosta / netistä löytyvää masennusta / pelkoa käsitteleviä teoksia, voit aloittaa vaikkapa tästä:
http://www.aikakaus.fi/al_koulussa/artikkelipankki/mokat.pdf

Älä koskaan vajoa ajatteluun "Ei sille mitään voi", koska kaikelle voi aina tehdä jotain - ainoa minkä voit tietää varmaksi on se, että jos et edes yritä, niin mitään ei myöskään tapahdu.

kyllä suosittelen... hän varmaan pettää sua ja silti panet

Lakkaa sentään suorittamasta TEITÄ ja ole iloinen, että TE kuitenkin OLETTE - jopa Sinusta huolimatta...

Minut jätettiin masennukseni vuoksi ja jälkeenpäin ajatellen ymmärrän miestä aivan täysin, ihme että hän kesti minua niinkin kauan, kaikki sairaalareissuni ja hän hoiti kodin ja koirat eikä koskaan valittanut. Taisi olla liikaa loppujen lopuksi kuitenkin kun tokaisi yksi päivä (olin ollut "normaali" jo n. puoli vuotta) että muuta pois... Ok, no minkäs teet, pakkaamaan. Ehkä olisimme siitäkin selvinneet jos olisimme puhuneet asioista. No se on nyt myöhäistä, ja saa ollakkin. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, yksin on kuitenkin paljon vaikeampi jaksaa elämää.