hapoton vatsa

Mitä tarkoittaa hapoton vatsa? Millaisia ovat oireet? Minulla on ollut jo puolisen vuotta tajuttomia ilmavaivoja (ei ripulia/ummetusta, vain ilmavaivoja)ja minusta tuntuu, ettei elimistöni sulata ruokaa kunnolla.
45657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

A-veriryhmäläisillä on tätä ongelmaa heikon vatsahapon erittymisen kanssa vähän samaan tyyliin kuin vanhuksilla yleisemminkin. Oireet ovat samantyylisiä kuin kuvaat elikkä huonosti sulanut ruokamassa rupeaa käymään vatsassa tai suolistossa. Mä olen ongelmaa koittanut ratkaista käyttämällä Alkon hyllyltä ostamiani katkeroita ennen sapuskaa. Kasvisruoka tuntuu sopivan liharuokaa paremmin jonkin verran. Lintua nyt voi syödä aika ongelmattomasti - en kyllä edusta aivan tyypillistä A-ryhmäläistä, koska kuulun siihen noin 20 prosentin vähemmistöön, joilta ns. sekreettoriominaisuus puuttuu. Veren vasta-aineet eivät kaiketi sitten niin pahasti häiritse vatsahapon muodostusta, mutta silti tuntuu olevan aikas heikkoa.

Äänestä
  • Hei katsika! Mikä on tuo sakreettoriominaisuus, josta kirjoitit? Entä mistä muuten sait tämän tiedon veriryhmän merkityksestä? Minun on vähän vaikea sulattaa tuota veriryhmäasiaa, koska äitilläni (kuten minulla) on A- veriryhmä, mutta hänellä ei ole vastaavia ongelmia vatsansa kanssa. Isäni puolestaan kuuluu 0- veriryhmään ja hänkin on kärsinyt pitkään ilmavaivoista. Eikös 0- ryhmäläisten pitäisi juuri omata voimakkaat hapot ja olla "lihansyöjiä"?

    Äänestä

  • jap kirjoitti:

    Hei katsika! Mikä on tuo sakreettoriominaisuus, josta kirjoitit? Entä mistä muuten sait tämän tiedon veriryhmän merkityksestä? Minun on vähän vaikea sulattaa tuota veriryhmäasiaa, koska äitilläni (kuten minulla) on A- veriryhmä, mutta hänellä ei ole vastaavia ongelmia vatsansa kanssa. Isäni puolestaan kuuluu 0- veriryhmään ja hänkin on kärsinyt pitkään ilmavaivoista. Eikös 0- ryhmäläisten pitäisi juuri omata voimakkaat hapot ja olla "lihansyöjiä"?

    Sekreettoriominaisuudella varustetun henkilön sylkirauhaset tämän tohtori D'Adamon mukaan erittävät joitakin veriryhmälle tyypillisiä vierasaineita, jotka taasen voivat auttaa bakteereilta suojaavien vasta-aineiden muodostumisessa tjsp.

    Käytännössä tämä sekreettoriominaisuuden puute näyttäisi pitkittävän flunssaoireita ja taitaa tehdä hiivasientä vastaan kamppailemisen aika vaikeaksi. Tämä hiivaisuus saattaisi olla O-veriryhmäiselläkin ongelmana, varsinkin jos tulee vehnää paljon syötyä. Vehnässä kun on jotakin hiivasienen kiinnittymistä edistävää eikä O-ryhmäläinen oikein pysty suojautumaan vehnää vastaan yhtä hyvin kuin A-ryhmäläinen. Jos sitten vielä tämä sekreettoriominaisuus puuttuu vehnää ei oikein siedä lainkaan - tämän kun olisin tiennyt jo teini-ikäisenä.

    Äänestä

...mä en nyt ihan heti uskoisi tuota veriryhmä-juttua selitykseksi hapottomaan mahaan.

Luultavammin kyseessä on vatsan mahanhapon erityksestä johtuvat ongelmat. Eli tauteina voi olla esim. atrofista gastriitti: eli mahahapon eritys on vähentyy kun mahan korpusosan limakalvo on surkastunut/surkastuu.

Itselläni on hapoton vatsa, mutta mikäli syön "sopimatonta", vatsan ongelmat esiintyvät jo parin tunnin kuluttua: ähky, ruoka jämähtää kylkikaaren alle, röyhtäilyä...yms. muuta kivaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jap kirjoitti:

Mitä tarkoittaa hapoton vatsa? Millaisia ovat oireet? Minulla on ollut jo puolisen vuotta tajuttomia ilmavaivoja (ei ripulia/ummetusta, vain ilmavaivoja)ja minusta tuntuu, ettei elimistöni sulata ruokaa kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu